Puheenjohtajien jaosto, kokous 25.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Katsaus valtuuston päätöksentekoon tuleviin asioihin

JARDno-2020-1548

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lotta Kaje, johdon erityisavustaja, lotta.kaje@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Liitteenä on luonnos Järvenpään kaupungin toimielinten kokouskalenteriksi syyskaudelle 2020. Kokouskalenteri on ollut arvioitavana lautakuntien puheenjohtajilla ja esittelijöillä sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajalla. 

IL 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan ohjeellisen kokouskalenterin ja kehottaa toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Käsittely

Keskustelun kuluessa kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että jaosto lähettää kokouskalenterin jatkovalmisteluun seuraavasti:

- Kaupunginhallituksen seminaariin 3.10.2020 kutsutaan kaupunginhallituksen lisäksi myös lautakuntien ja ryhmien puheenjohtajat

- Kaupunginvaltuusto pitää iltakoulun 27.8.2020

- tarkastellaan uudelleen henkilöstöjaoston kokoontumistarvetta

- lautakuntien syyskuun kokouspäiviä tarkastellaan yhdessä puheenjohtajien kanssa

- suunnitellaan kaupunginhallitukselle ylimääräinen kokouspäivä valtuuston kokousta edeltävästi ja

- asia viedään jatkovalmisteltuna kaupunginhallitukseen.

Päätös

Hyväksyttiin täydennetyn päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 9.6.2020 § 7 ja päättänyt lähettää kokouskalenterin jatkovalmisteluun ja edelleen kaupunginhallitukselle. 

Liitteenä on jatkovalmistelun jälkeen täydennetty ohjeellinen kokouskalenteri. 

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan liitteenä olevan ohjeellisen kokouskalenterin ja kehottaa toimielimiä osaltaan käsittelemään asian.

Käsittely

Asia käsiteltiin § 244 jälkeen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön mukaan puheenjohtajien jaosto huolehtii kaupungin strategian ohjauksesta ja seurannasta, toimielinten ja palvelualueiden keskinäisen yhteistyön edistämisestä sekä kaupungin yleistä toimintaa koskevien laajojen kehittämishankkeiden ohjauksesta.

Oheismateriaaliin on koottu lähitulevaisuudessa valtuuston käsittelyyn tulevia asioita. Oheismateriaaliin kirjattu käsittelyaikataulu on alustava ja kokousaiheet täydentyviä. Keskeisimpiä valtuustossa syksyn kuluessa käsiteltäviä asioita ovat muun ohella Järvenpään kaupungin yleiskaava, vuoden 2020 - 2023 taloussuunnitelman muuttaminen sekä vuosien 2021 - 2023 talousohjelma, opetuksen ja kasvatuksen sekä hyvinvoinnin palvelualueiden palvelualuejohtajan valinta, MAL-sopimus sekä vastaukset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen.

IL

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto merkitsee selostustekstissä esitetyn tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.