Kaupunginvaltuusto, kokous 25.5.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Henkilöstökertomus 2019

JARDno-2020-647

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, merja.soosalu@jarvenpaa.fi

Perustelut

Henkilöstökertomuksen tavoitteena on myötävaikuttaa henkilöstön, työyhteisöjen ja johtamisen kehittymiseen. Henkilöstökertomuksessa kuvataan monien eri tunnuslukujen avulla henkilöstörakennetta sekä henkilöstön tilaa. Henkilöstökertomus tuottaa tietoa kehittämiskohteiden määrittelyn tueksi niin päättäjille kuin kaupungin johdolle, esimiehille sekä henkilöstölle. Henkilöstökertomuksen tulosten avulla asetetaan tavoitteita ja voidaan seurata tavoitteiden toteutumista palvellen siten kaupunkistrategian seurantaa ja päätöksentekoa. Henkilöstökertomuksessa kuvattu vuoden 2019 henkilöstöresurssia ja työhyvinvoinnin tilaa tunnuslukujen avulla; henkilöstömäärää, henkilöstörakennetta, henkilöstön vaihtuvuutta sekä sairauspoissaolojen ja tapaturmien määrää ja pituutta. Näiden tunnuslukujen lisäksi henkilöstökertomuksessa kuvataan esimiestyön ja johtamisen kehittämistä, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuden toteutumista, rekrytointia, viestintää, tuloksellisesta työnteosta palkitsemista, työhyvinvoinnin toimenpiteitä, strategista henkilöstösuunnittelua sekä kaupunkistrategian toteuttamiseen vaadittavaa osaamista. Tulevien vuosien haasteita on pohdittu Johtopäätökset -luvussa.

Työpaikkojen hyvinvointia ja hyviä työtuloksia tuottavat esimiehet ja työntekijät yhdessä kehittämällä työtään yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Asiakaslähtöistä ja moniammatillista toimintakulttuuria sekä prosessimaisen toimintatavan juurruttamista käytäntöön on jatkettu, ja samalla jo on valmistauduttu sosiaali- ja terveyspalvelujen irtautumiseen. Uuden Järvenpään organisaation ja johtamisen kehittämisessä lähtökohdaksi on otettu tulevaisuuden tarpeita vastaava työ- ja toimintakulttuurin kehittäminen siten, että se tukee työntekijöiden tuloksellisuutta ja työhyvinvointia sekä houkuttelee myös tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä. Tulevaisuuden johtamisen ja työkulttuurin muutos, itseohjautuvien tiimien toimintamalli, merkitsee muutosta sekä johtamisessa että työntekijöiden itsensä johtamisen taidoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, merja.soosalu@jarvenpaa.fi

Yhteistyötoimikunta käsittelee vuoden 2019 henkilöstökertomuksen ja merkitsee sen tiedoksi. 

Päätös

Merkitään tiedoksi.

Valmistelija

Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, merja.soosalu@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut

Henkilöstökertomuksen tavoitteena on myötävaikuttaa henkilöstön, työyhteisöjen ja johtamisen kehittymiseen. Henkilöstökertomuksessa kuvataan monien eri tunnuslukujen avulla henkilöstörakennetta sekä henkilöstön tilaa. Henkilöstökertomus tuottaa tietoa kehittämiskohteiden määrittelyn tueksi niin päättäjille kuin kaupungin johdolle, esimiehille sekä henkilöstölle. Henkilöstökertomuksen tulosten avulla asetetaan tavoitteita ja voidaan seurata tavoitteiden toteutumista palvellen siten kaupunkistrategian seurantaa ja päätöksentekoa.

Henkilöstökertomuksessa kuvattu vuoden 2019 henkilöstöresurssia ja työhyvinvoinnin tilaa tunnuslukujen avulla; henkilöstömäärää, henkilöstörakennetta, henkilöstön vaihtuvuutta sekä sairauspoissaolojen ja tapaturmien määrää ja pituutta. Näiden tunnuslukujen lisäksi henkilöstökertomuksessa kuvataan esimiestyön ja johtamisen kehittämistä, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuden toteutumista, rekrytointia, viestintää, tuloksellisesta työnteosta palkitsemista, työhyvinvoinnin toimenpiteitä, strategista henkilöstösuunnittelua sekä kaupunkistrategian toteuttamiseen vaadittavaa osaamista.

Vuoden 2019 alusta kaupungin organisaatio on hyvin erilainen kuin koskaan aiemmin. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän aloitettua toimintansa 1.1.2019 kaupungin rakenne on uudistunut vastaamaan peruskunnan toimintaa tilanteessa, jossa se ei itse tuota sosiaali- ja terveyspalveluja. Työpaikkojen hyvinvointia ja hyviä työtuloksia tuottavat esimiehet ja työntekijät yhdessä kehittämällä työtään yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Johtamisen kehittämisessä lähtökohdaksi on otettu tulevaisuuden tarpeita vastaava työ- ja toimintakulttuurin kehittäminen siten, että se tukee työntekijöiden tuloksellisuutta ja työhyvinvointia sekä houkuttelee myös tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä. Strategisia tavoitteita toimintakulttuurin muutoksesta, joissa keskiössä on valmentava johtaminen, itseohjautuvuus yhteisohjautuvuuden näkökulmasta sekä strategisten kyvykkyyksien tunnistamisesta on käynnistetty vuoden 2019 aikana. Tulevaisuuden johtamisen ja työkulttuurin muutos, itseohjautuvien tiimien toimintamalli, merkitsee muutosta sekä johtamisessa että työntekijöiden itsensä johtamisen taidoissa.

Henkilöstökertomus 2019 on käsitelty kaupungin yhteistyötoimikunnan kokouksessa 30.4.2020. Hallintosäännön §133 perusteella asia tuodaan suoraan kaupunginhallituksen käsittelyyn ilman asian käsittelyä henkilöstöasiainjaostossa.

MS

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen 2019 tiedoksi.

 

Käsittely

Henkilöstöjohtaja Merja Soosalu selosti asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, merja.soosalu@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 11.5.2020 § 188

Henkilöstöohjelman sivulla 13 olevaan taulukkoon on kaupunginhallituksen kokouksen 11.5.2020 jälkeen korjattu otsikoksi ”Ennaltaehkäisevät terveystarkastuskäynnit” ja sama täsmennys on tehty taulukkoa selittävään selitetekstiin. Aiemmin taulukon otsikko oli ”Ennaltaehkäisevät käynnit”.

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen 2019 tiedoksi.

 

Käsittely

Henkilöstöjohtaja selosti henkilöstökertomusta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.