Perustelut
Valmistelijat
hallintojohtaja Iiris Laukkanen, kaupunginlakimies Laura Kattelmäki, lakimies Pekka Kääriäinen
Tausta
Järvenpään kaupunginvaltuusto on päätöksellään 23.3.2020 § 17 päättänyt, että hallintosääntöön lisätään uusi poikkeusoloihin varautumista koskeva § 133.
Perusteet hallintosäännön § 133 täsmentämiselle
Valmiuslainsäädännön voimassaolosta päätetään asetuksella. Valmiustilalainsäädännön voimassaolo voi pitkittyä tai valmiustilalainsäädännön voimassaolon jälkeen voi vielä vallita normaaliolojen häiriötila, jota voidaan hallita esimerkiksi tartuntatautilaissa säädetyillä toimilla tai säätämällä tilanteen johdosta määräaikaisesti voimassaolevaa lainsäädäntöä (esimerkkinä laki kuntalain väliaikaisesta muuttamisesta).
Hetemäen raportissa on luetteloitu liitteessä 1 rajoitustoimenpiteet ja suositukset, joihin eri viranomaiset ovat ryhtyneet Covid-19 -epidemian hillitsemiseksi, sekä toimenpiteiden ja suositusten säädösperusta. Hetemäen raportti on tuotu tiedoksi kaupunginhallitukselle ilmoitusasioissa. Eri ministeriöt ovat antaneet hallinnonaloillaan toimintaohjeita, aluehallintovirastot ovat päättäneet muun ohella kokoontumisrajoituksista ja tilojen sulkemisista, Valtioneuvosto, Kuntaliitto ja Kuntatyönantajat ovat antaneet suosituksia esimerkiksi etätyöstä ja ikäihmisten karanteenia vastaavista olosuhteista. Kuntien on ollut pantava toimintaohjeet täytäntöön viipymättä, mikä on edellyttänyt nopeaa päätöksentekoa ja mahdollisuutta johtaa kaupungin toimintaa ja taloutta keskitetysti.
Covid-19 -epidemian kestoa ei voida varmuudella ennustaa. Epidemiasta johtuva normaaliolojen häiriötilanne voi jatkua pidempään kuin valmiuslainsäädäntö on voimassa, johon hallintosäännön § 133 on tällä hetkellä sidottu.
Hallintosäännön § 133 on tarkoituksenmukaista muuttaa siten, että
a) kaupunginhallitus voi käyttää palvelualuelautakunnille ja jaostoille määriteltyä toimivaltaa poikkeustilan ja normaaliolojen häiriötilan aikana silloin kun se on päätöksenteon nopeuden tai tilanteen keskitetyn johtamisen kannalta perusteltua mutta
b) palvelualuelautakuntien ja jaostojen kokoontuminen ja päätöksenteko mahdollistetaan muissa kuin edellä tarkoitetuissa tilanteissa.
Hallintosäännön § 133 voimassa ollessa ei ole ilmennyt tilanteita, jossa kaupunginjohtajan olisi ollut käytettävä kiireellisesti tässä pykälässä delegoitua kaupunginhallituksen toimivaltaa. Siten hallintosäännön § 133 esitetään poistettavaksi tätä koskevat kohdat.
Normaaliolojen häiriötilanteella tarkoitetaan pykälässä esimerkiksi kontrolloimatonta ja suuria ihmismääriä käsittäviä maahantuloja, saastumisesta johtuvia laajoja ympäristötuhoja, laajamittaisia tietojärjestelmiin tai sähkönjakeluun liittyviä häiriöitä sekä epidemioita tai muita terveyteen vaikuttavia olosuhteita, jotka voivat asettaa yleisen terveyden ja turvallisuuden tai terveydenhuollon kantokyvyn vaaraan. Asian kiireellisyydellä puolestaan viitataan esimerkiksi kunnan asukkaiden erittäin tärkeisiin intresseihin ja niiden suojaamiseen viivytyksettä. Näille tilanteille on yhteistä se, ettei toiminnan aloittamisessa voida hyväksyä tarpeettomia hidastavia tekijöitä. Kaupungin ja sen asukkaiden erittäin tärkeiden intressien turvaamiseen liittyviä toimenpiteitä on tällöin johdettava keskitetysti.
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä hallintosäännön pykälään 133 liitteen mukaiset täsmennykset.
Käsittely
Muutosehdotus Ulla-Mari Karhu
Keskustelun kuluessa Ulla-Mari Karhu ehdotti Tomi Passin ja Jarno Hautamäen kannattamana, että § 133 muutetaan kuulumaan seuraavasti:
"133 § Normaaliolojen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen
Normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa (poikkeusolojen osalta valmiuslain käyttöönottoasetuksen voimassaoloaikana):
1. kaupunginhallitus, jaosto tai lautakunta voidaan kutsua koolle välittömästi hallintosäännön 109 §:ssä mainittua määräaikaa noudattamatta.
2. mikäli kaupunginhallitus, jaosto tai lautakunta päätetään kutsua koolle edellä mainitulla tavalla välittömästi, kokouksessa voidaan käsitellä ainoastaan sellaisia kiireellisiä asioita, joita ei voida käsitellä hallintosäännön 109 §:n mukaisen koolle kutsumisaikataulun puitteissa."
Lisäysehdotus Tomi Passi
Keskustelun kuluessa Tomi Passi ehdotti Helinä Pertun kannattamana, että hallintosääntöön valmistellaan erikseen kohdassa § 109 lautakuntien kokouskutsuajan muutos tämän ajan toimintaan paremmin soveltuva 4 vuorokautta nykyisen 8 vrk tilalle. Lisäysehdotus raukesi Pertun peruutettua kannatuksensa ehdotukselle.
Keskustelun kuluessa esittelijä muutti päätösehdotustaan kuulumaan seuraavasti:
§ 133 muutetaan kuulumaan seuraavasti:
133 § Normaaliolojen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen
Normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa (poikkeusolojen osalta valmiuslain käyttöönottoasetuksen voimassaoloaikana):
- kaupunginhallitus, lautakunnat, jaostot ja johtokunnat voidaan kutsua koolle välittömästi hallintosäännön 109 §:ssä mainittua määräaikaa noudattamatta.
- mikäli kaupunginhallitus, lautakunta, jaosto tai johtokunta päätetään kutsua koolle edellä mainitulla tavalla välittömästi, kokouksessa voidaan käsitellä ainoastaan sellaisia kiireellisiä asioita, joita ei voida käsitellä hallintosäännön 109 §:n mukaisen koolle kutsumisaikataulun puitteissa.
- Kaupunginhallituksella on oikeus tehdä päätös asiassa, joka hallintosäännöllä on määrätty palvelualuelautakunnan tai jaoston (pois lukien tarkastuslautakunta, lupajaosto ja yksilöasiainjaosto) toimivaltaan, jos päätöksen tekeminen tällä tavoin on välttämätöntä sen johdosta, että
- edellä mainitun toimielimen kokoontuminen normaaliolojen häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa on estynyt tai
- normaaliolojen häiriötilanne tai poikkeusolot edellyttävät kaupungin ja sen asukkaiden erittäin tärkeiden intressien vuoksi nopeaa päätöksentekoa ja kaupungin toiminnan ja talouden johtamista keskitetysti.
Puheenjohtaja varmisti, että esittelijän muutettu ehdotus hyväksyä yksimielisesti.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.