Juhlavuositoimikunta, kokous 20.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Järvenpää 70-juhlavuosi / Osallistava kaupunkiesitys

JARDno-2020-806

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sami Ylisaari, kulttuurijohtaja, sami.ylisaari@jarvenpaa.fi

Perustelut

Projektin tärkeänä tavoitteena yhtenä juhlavuoden merkittävimpänä aktivointina on eri ihmisryhmien yhteen saattaminen ja mahdollisuus väliaikaisen, totuttuja rajoja rikkovan yhteisön muodostaminen taideprojektiin osallistumisen kautta. Osallistujia kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja itseohjautuvuuteen niin, että jatkossa projektin osallistujat löytäisivät itsenäisesti uusia ideoita ja tekemisen muotoja yhteisöllisyyden rakentamiseksi.

Tavoitteena on tehdä tinkimätön kokonaistaideteos, joka samaan aikaan tuo eri yhteisöjä yhteen työskentelemään keskenään. Teos kannustaa kaupunkilaisia näkemään paitsi tutun ympäristön, myös taiteen uudella tavalla. Esiintyjien ja yleisön raja hämärtyy, näin myös katsojat osallistuvat esitykseen omalla tavallaan. Yli vuoden kestävä harjoitusprosessi on yhtä tärkeä kuin lopputulos, se mahdollistaa uudenlaisen kaupunkilaisten osallistumisen ja keskinäisen yhteistyön. Tavoitteena on saada koko Järvenpään kaupunki mukaan esityksen toteuttajiksi, seuraajiksi ja katsojiksi. 

Toiminnan taustalla olevana kokoavana metodina on sosiaalisen koreografian filosofia ja käytännöt. Sosiaalisen koreografian mukaisesti liikettä ajatellaan laaja-alaisena, kaikkialla maailmassa tapahtuvana ja jokaisen ihmisen elämässä läsnä olevana asiana. Sosiaalisen koreografian käsitteessä keskeistä on ajatus taiteen, luovuuden ja sosiaalisten todellisuuksien välisten yhteyksien tutkimisesta ja luomisesta. Sosiaalinen koreografia voi olla uusien mielekkäiden julkisten paikkojen luomista, tapahtumien organisointia tai yhteiskunnallisten ja sosiaalisten rakenteiden elävöittämistä koreografisen ja liikkeellisen ajattelun keinoin.

Esitys valmistuu dialogissa eri yhteisöjen, organisaatioiden ja paikallisten ihmisten kanssa, haastattelujen,
keskustelujen ja yhteisten harjoitusten kautta.  Harjoitukset alkavat vuoden 2021 alussa, ja huipentuvat esitykseen elokuussa 2021. Esityksessä on kuultavissa vaikutteita Järvenpään historiasta. Esitys kunnioittaa järvenpään kulttuurisia
juuria, mutta on vahvasti läsnä tässä hetkessä katsoen avoimesti tulevaisuuteen.

Tavoitteena on tehdä tinkimätön kokonaistaideteos, joka samaan aikaan tuo eri yhteisöjä yhteen työskentelemään keskenään. Teos kannustaa kaupunkilaisia näkemään paitsi tutun ympäristön, myös taiteen uudella tavalla. Esiintyjien ja yleisön raja hämärtyy, myös katsojat osallistuvat esitykseen omalla tavallaan. Yli vuoden kestävä harjoitusprosessi on yhtä tärkeä kuin lopputulos, se mahdollistaa uudenlaisen kaupunkilaisten osallistumisen ja keskinäisen yhteistyön. 

Paikalliset ihmiset ja eri ryhmät osallistuvat sekä esiintymiseen että esityksen tekemiseen ja suunnitteluun. Teos ei ainoastaan toteudu itse esityksissä, vaan pitkä harjoitusprosessi tuo yhteen eri ihmisiä, yhteisöjä, organisaatioita luoden alueellista yhteisöllisyyttä. Lisäksi ulkona tapahtuvat harjoitukset avaavat taidetta ja ympäristöä uudella tavoin kaupunkilaisille. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Vastamäki, viestintäjohtaja, heli.vastamaki@jarvenpaa.fi

Juhlavuositoimikunta päättää 

  1. hyväksyä teoksen konseptin ja
  2. käynnistää tapahtumatuotannon.

 

Käsittely

Juhlavuositoimikunta päättää palauttaa asian valmisteluun ja edellyttää osallistavalta kaupunkiesitykseltä esitettyä laajempaa kaupunkilaisten osallistamista.

Päätös

Juhlavuositoimikunta päätti palauttaa asian valmisteluun.

Valmistelija

  • Sami Ylisaari, kulttuurijohtaja, sami.ylisaari@jarvenpaa.fi

Perustelut

Osallistava kaupunkitapahtuma palautetiin valmisteluun sillä edellytyksin, että esitys osallistaisi laajempaa joukkoa Järvenpääläisiä. 

Suurempaa osallistujajoukkoa voidaan tavoitella laajentamalla työpajojen osuutta kokonaisuudessa. Kaupunkilaisia otetaan mukaan rakentamaan kokonaisuutta olemalla osana käsikirjoitusprosessia (eli esityksen suunnittelua), ideoimassa ja rakentamassa rekvisiittaa/lavasteita/visuaalisuutta yms. Mahdollista on myös toteuttaa pidempiaikainen pysyvä teosta samaan yhteyteen, joka syntyisi osana teosta ja osallistaisi laajemmin ihmisiä. Näillä toimenpiteillä saataisiin mahdollisesti useampi sata ihmistä mukaan tekemään teosta, vaikka massiivisen esityjämäärän toteuttaminen nykyisen budjetin raameissa ei ole realistista. Laajennetun teoksen luomiseen osallistuvan kaupunkilaisten määrän myötä toivottavasti jopa useampi tuhat kaupunkilaista tulisi seuraamaan itse esitystä.

Tuhannen esiintyjän esitys ei ole taloudellisten ja toiminnallisten edellytysten mukaan realistista. Tuhat esiintyjää on niin massiivinen joukko, että se vaatii huomattavasti suurempaa organisaattoreiden joukkoa ja sitä kautta kasvattaa kustannuksia. Lisäksi niin ison esiintyjäjoukon rekrytoiminen vapaaehtoisperiaattein todennäköisesti osoittautuu mahdottomaksi. 

Kuten aina asia on kataesitysten suhteen, lopputulosta ei pysty tarkasti kuvailemaan varsinkaan prosessissa, joka on tarkoitus tehdä rikastavassa vuorovaikutuksessa osallistuvan työryhmän kanssa. Kyseisen devising -tekniikan taroitus on toteuttaa yhteinäinen enseblestä lähtevä esitys, ei käsikirjoittaja-ohjaajan näkemys, joka on valmiiksi käsikirjoitettu ja sitä kautta etukäteen kuvattavissa. 

Yhteisöllisen teoksen ensisijainen tarkoitus on toteuttaa kaupunkistrategian tavoitteita; kulttuurin tekijöiden ja kokijoiden kaupunki ja kaupunki yhteisönä -me teemme Järvenpään. Samalla tavoitellaan myös mahdollisimman suurta vaikuttavuutta kaupunklaisten suhteen niin koko vuoden kestävän työpaja prosessin ja sen tulosten kautta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Vastamäki, viestintäjohtaja, heli.vastamaki@jarvenpaa.fi

Todetaan, että osallistava kaupunkitapahtuma ei toteuta Juhlavuositoimikunnan tavoitteita esitykselle. Esityksen suunnittelu lopetetaan. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.