Kaupunginvaltuusto, kokous 23.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Pöytäkirjan tarkastaminen

Perustelut

Hallintosäännön 92 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kulloinkin tähän tehtävään valittua henkilöä,​ jollei valtuusto jonkun asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti.

Pöytäkirjan tarkastajia valittaessa on valtuustossa noudatettu tapaa,​ että kaksi valtuutettua vuorollaan aakkosjärjestyksessä valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi kuitenkin siten,​ etteivät he ole samasta valtuustoryhmästä.

Pöytäkirja lähetetään kaupungin asianhallintajärjestelmän kautta sähköisesti pöytäkirjan tarkastajille tarkastettavaksi.

Tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kaupungin verkkosivuilla 24.3.2020 alkaen

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi valtuutetut Jarno Hautamäki ja Mikko Vesterinen. Varalle valtuutetut Pekka Luuk ja Hanna Graeffe.

 

Käsittely

Esityslistan hyväksyminen

Valtuustoryhmien järjestäytyminen

Merkittiin, että Järvenpää Plus -valtuustoryhmän puheenjohtaja on Pepe Makkonen ja Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja on Heini Liimatainen.

Merkittiin, että valtuutettu Satu Tuominen on ilmoittanut eronneensa Järvenpää Plus -valtuustoryhmästä ja on liittynyt Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmään.

Muut ilmoitukset

Valtuuston puheenjohtaja ilmoitti valtuustoseminaarin 15.5.2020 siirtymisestä. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi valtuutetut Jarno Hautamäki ja Mikko Vesterinen ja varalle valtuutetut Pekka Luuk ja Hanna Graeffe.

Valtuusto päätti yksimielisesti ottaa kiireellisenä käsiteltäväkseen kaupunginhallituksen valmisteleman asian 17.3.2020 § 83 Poikkeusoloihin liittyvät välttämättömät hallintosääntömuutokset.