Kaupunkikehityslautakunta, kokous 30.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Järvenpään kaupungin hyvinvointisuunnitelma 2020-2021, kaupunkikehityksen palvelualue

JARDno-2019-3407

Valmistelija

  • Kirsi-Marja Karjalainen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaja, kirsi-marja.karjalainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Terveydenhuoltolaki velvoittaa, että kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Edellinen Järvenpään kaupungin laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin valtuustossa 28.8.2017. Vuoden 2018 vuosiraportti hyväksyttiin  10.6.2019, jolloin päätettiin myös, että hyvinvointisuunnitelma valmistellaan uuden kaupunkistrategian pohjalta seuraavalle kahdelle vuodelle.

Hyvinvointisuunnitelma linkittyy uuden kaupunkistrategian asiakasnäkökulman päämäärään A1 ”Hyvä elämä ja toimiva arki”. Tavoitteet toteuttavat päämäärään vuosille 2020-2021 asetettuja sitovia tavoitteita. Suunnitelman tavoitteet on tehty nykyisen valtuustokauden loppuun eli kahdelle vuodelle, ja seuraava suunnitelma tullaan laatimaan valtuustokauden mittaiseksi yhteistyössä uuden kaupunginvaltuuston kanssa.

Hyvinvointisuunnitelma, joka määrittää tarkemmin kaupunkilaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävät tavoitteet ja toimenpiteet, valmisteltiin osittain edellisen hyvinvointiraportin pohjalta. Sen lisäksi hyvinvoinnin tilaa kartoitettiin tuoreilla aikuisväestön hyvinvointia ja terveyttä koskevilla FinSote 2018 -tutkimuksen ja kouluterveyskyselyn 2019 tuloksilla. Tilastotietojen lisäksi tehtiin laaja katsaus toimintaympäristön muutoksiin. Oman panoksensa valmisteluun ovat antaneet nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja eläkeläisneuvosto sekä kuntalaiset vastaamalla Mun Jäke –kyselyyn. Hyvinvointisuunnitelmaa on valmisteltu rinnakkain Keusoten alueellisen hyvinvointisuunnitelman kanssa.

Järvenpäässä on hyvinvointityötä johdettu aiemmin sähköisen hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman sekä kolmen erillisen suunnitelman pohjalta: Järvenpään lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015, 2) Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma 2018-2019 ja 3) Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma 2014-2017. Uusi yhteinen hyvinvointisuunnitelma yhdistää lapsia ja nuoria, työikäisiä ja ikääntyneitä sekä arjen turvallisuutta koskevat tavoitteet, toimenpiteet, mittarit ja vastuut vuosille 2020-2021.

Hyvinvoinnin johtaminen on Järvenpäässä varmistettu toimivilla poikkihallinnollisilla rakenteilla ja kutsumalla mukaan työhön muita toimijoita kuten esim. yhdistyksiä, yrityksiä, ja kuntalaisia. Hyvinvointisuunnitelman valmistelun koordinoinnista on vastannut kaupungin poikkihallinnollinen hyvinvointiryhmä, ja työn ohjausryhmänä on toiminut kaupungin johtoryhmä.

Järvenpään kaupungin Hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021, Hyvää elämää ja toimivaa arkea Järvenpäässä, esitellään kokouksessa.

Hyvinvointisuunnitelma julkaistaan osoitteessa www.hyvinvointikertomus.fi valtuustokäsittelyn jälkeen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Keto-Tokoi, kaupunkikehitysjohtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Järvenpään kaupungin hyvinvointisuunnitelman vuosille 2020-2021 liitteen mukaisesti. 

Käsittely

Käsittelyn kuluessa Petri Perta teki muutosehdotuksen, joka kuului seuraavasti:

"Kaupunkikehityslautakunta toivoo tavoitteiden ja mittareiden osalta tarkempia tavoitetasoja mitattavien kohtien ja asioiden osalta."

Puheenjohtaja rajasi puheenvuorot koskemaan muutosehdotusta.

Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän ehdotuksen mukaisesti.

Käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 19.10-19.30.

Tiedoksi

KH