Talousjaosto, kokous 28.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Järvenpään kaupungin alustava tilinpäätös 2019

JARDno-2020-204

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään kaupunginhallituksessa 30.3.2020. Kaupungin osalta tilinpäätöksen laadinta on loppusuoralla, mutta lukuihin voi edelleen tulla pieniä tarkennuksia. Konsernitilinpäätöksen laadinta on vielä kesken. 

Käyttötalous

Toimintakatteen alijäämä on alustavien tilinpäätöstietojen mukaan -232,5 miljoonaa euroa, mikä on 9,1 miljoonaa euroa muutettua talousarviota heikompi. Palvelualueiden yhteenlasketut toimintakatteet toteutuivat talousarviota parempina. Alitusta syntyi Konsernipalveluissa ja Kaupunkikehityksessä. Sen sijaan Hyvinvoinnin palvelualueella, Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella ja Järvenpään Vesi -liikelaitoksessa määräraha ylittyi. Sosiaali- ja terveyspalveluihin varattu määräraha ylittyi 9,1 miljoonalla eurolla muutettuun talousarvioon verrattuna.

Käyttöomaisuuden nettomyyntivoitot jäivät merkittävästi aikaisempien vuosien ennätystasoista. Nettomyyntivoittoa kertyi 4,5 miljoonaa euroa, kun vuonna 2018 käyttöomaisuuden nettomyyntivoitot olivat yli 10,1 miljoonaa euroa. 

Verotuloja kertyi vuoden aikana 193,8 miljoonaa euroa ja ne kasvoivat 3,2 % edellisvuotisesta. Verotulot jäivät kuitenkin selvästi alkuperäisestä talousarviosta, mutta joulukuun tilityksistä johtuen toteuma ylitti muutetun talousarvion 1,85 Me. 

Valtionosuuksia kertyi 29,1 miljoonaa euroa ja ne kasvoivat 6,3% edellisvuotisesta. Valtionosuudet toteutuivat muutetun talousarvion mukaisina. 

Rahoitustuottoja ja kuluja kertyi 0,74 Me ja toteutuivat noin 110 te muutettua talousarviota parempina. 

Vuosikate vuodelta 2019 painui negatiiviseksi ollen alustavien tilinpäätöstietojen mukaan noin -8,8 Me eli -202 euroa/asukas. Edellisenä vuonna vuosikate oli 10,2 Me eli 236 euroa/asukas.  

Poistoja ja arvonalennuksia kirjattiin vuoden aikana noin 23,7 Me, mikä on 1,9 Me talousarviota vähemmän. Summa sisältää 4,7 miljoonaa euroa alaskirjauksia puretuista rakennuksista ja Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän (Kuves) peruspääoman alentamisesta johtuen. Talousarviosta poiketen tilinpäätösennuste ei sisällä kaupungintalon alaskirjausta, minkä lisäksi Kuvesin arvonalennuksesta 877te pystyttiin kattamaan purkamalla 2010-luvun alussa tehty arvonkorotusrahasto.

Tilikauden alijäämä on alustavien tilinpäätöstietojen mukaan -32,2 Me, mikä on 5,1 Me muutettua talousarviota heikompi. Alkuperäinen talousarvio oli 26 tuhatta euroa ylijäämäinen. 

Investoinnit ja rahoituslaskelma

Kaupungin investointimenot olivat 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 nettoinvestoinnit 47,2 Me toteutuivat edellisvuotista matalampina ja alittivat myös talousarvion 8,4 miljoonalla eurolla. Investoinnit rahoitettiin kokonaisuudessaan lainalla tulorahoituksen jäädessä riittämättömäksi kattamaan edes varsinaisen toiminnan kuluja.

Alustavien tilinpäätöstietojen mukainen lainamäärä vuoden lopussa oli noin 191,9 Me, mikä asukaskohtaisesti tarkoittaa 4.389 euroa. Uutta lainaa otettiin vuoden aikana 56,2 Me. 

Kaupungin asukasluku kasvoi ennakkotietojen mukaan 300 asukkaalla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto merkitsee tiedoksi alustavat tilinpäätöstiedot. 

 

 

Päätös

Hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Talousjohtaja esitteli alustavia tilinpäätöstietoja.