§ 11 IF Vahinkovakuutusyhtiön takaisinsaantivaatimus 22.110562

Lataa 

JARDno-2022-950

Päätöspäivämäärä

11.7.2022

Päätöksen tekijä

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö

Päätöksen peruste

Kaupunkikehityksen palvelualueen organisaatiorakenne ja viranhaltijoiden päätösvalta (kaupunkikehityslautakunta 24.3.2022 § 26)

Kuvaus

Vahingonkärsinyt on liukastunut 21.3.2022 klo 6.42 Naavatien kevyenliikenteenväylällä. Liukastumisen aiheutti vahingonkärsineen mukaan väylän liukkaus. Vahingonkärsineen mukaan kevyenliikenteenväylä oli hyvin hiekoitettu, mutta hiekotus oli kulunut kohdasta pois tai painunut jään ja lumen alle.

Naavatie kevyenliikenteenväylä kuuluu katukunnossapidon hoitoluokkaan C ja sen kunnossapitovastuu on Järvenpään kaupungilla.

Kaupungin vakuutusasioita käsittelevälle IF Vahinkovakuutusyhtiölle on toimitettu alueurakoitsija Alltime Oy:n lausunto kunnossapitotoimista vahinkoajankohdalta. 

Vakuutusyhtiö on käsitellyt asiaa ( vahinkonumero 22.110562 ) ja toteaa korvauspäätöksessään seuraavaa:

Voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvelvollisuus syntyy sille, joka tahallaan tai tuottamuksellaan aiheuttaa toiselle vahingon. Vastuuvakuutus antaa turvan sen korvausvelvollisuuden varalta, joka vakuutuksenottajalle voi syntyä toiselle tuottamuksellisesti aiheuttamastaan vahingosta. Tuottamuksella tarkoitetaan huolimattomuutta tai laiminlyöntiä.Selvitysten mukaan vahinkoalueella oli suoritettu liukkaudentorjunnan toimenpiteitä edellisen kerran 16.3.2022 ja 17.3.2022. Tiestötarkastus oli suoritettu edellisen kerran 16.3.2022 n. klo 6.40. Selvitysten mukaan teiden liukkautta on esiintynyt vain satunnaisissa kohdissa, eikä palautetta teiden liukkaudesta ole tullut kaupungin tietoon edellisen hiekoituksen jälkeen. Vahinkoa kärsinyt on myös itse todennut vahinkopaikan olleen tapahtumahetkellä hyvin hiekoitettu. Riittävällä hiekoituksellakaan ei aina voida täysin estää tienpinnan liukkautta vaikka teiden kunnossapito olisi ollut asianmukaisella ja edellytetyllä tasolla.

Tässä tapauksessa vahinko ei ole aiheutunut vakuutuksenottajan tai tämän henkilökuntaan kuuluvan henkilön tuottamuksesta, joten vakuutuksenottajalle ei ole syntynyt voimassa olevaan oikeuteen perustuvaa korvausvelvollisuutta vahingosta.

Päätös

Päätän hylätä IF Vahinkovakuutusyhtiön takaisinsaantivaatimuksen  (22.110562) esitetyin perustein. Järvenpään kaupunki ei ole korvausvelvollinen ko. vahinkoasiassa. 

Allekirjoitus

Vt. ylläpidon rakennuttajapäällikön poissaollessa tiemestari Kauko Kallio

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka