§ 7 Päiväkodin johtaja, viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2024-1716

Päätöspäivämäärä

26.11.2024

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätöksen peruste

Järvenpään kaupungin Hallintosääntö § 62 (KV 27.5.2024 § 34)

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virka on ollut haettavana 17.10.-31.10.2024. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja Työmarkkinatori sivuilla sekä Kuntarekry-työnhakupalveluissa. Päiväkodin johtajan kelpoisuusehtona on ollut Varhaiskasvatuslain (540/2018) 31 §:n mukaan varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei hänen kelpoisuutensa päiväkodin johtajan virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukaan. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa 12 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista 7 täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa. 

Haastattelijoina toimivat varhaiskasvatusjohtaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140), varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja HR-kehittämisasiantuntija (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin Varhaiskasvatuslain (540/2018) 31 §:n mukaan varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei hänen kelpoisuutensa päiväkodin johtajan virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukaan. Eduksi katsottiin vahva näkemus varhaiskasvatuksen johtamisesta, laaja varhaiskasvatuksen tuntemus sekä riittävä johtamiskokemus asiakastyön, henkilöstön, pedagogiikan, talouden ja turvallisuuden osalta. Lisäksi eduksi katsottiin hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot, sekä ymmärrys talouden ja toiminnan yhteensovittamisesta.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virkaan on KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa. KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) eduksi katsottiin laaja ymmärrys johtamisesta pedagogiikan, talouden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden osalta, sekä yhteisöohjautuvuuden ja valmentavan johtamisen taidot. KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on vahva näkemys varhaiskasvatuksen johtamisesta, ja hän osoittaa motivaationsa tehtävää kohtaan kouluttautumisen ja urakehityksen näkökulmasta. 

 

 

Päätös

Päätän

  1. valita KM Lea Myllyniemien Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virkaan 1.1.2025* alkaen. (*tekninen korjaus, aloituspäivämäärä korjattu, 26.11.2024/EM)
  2. että, virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
  3. että, työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan viranhoitomääräyksessä. 

Allekirjoitus

Varhaiskasvatusjohtaja Ulla Lehtonen

Organisaatiotieto

HR-palvelut