JARDno-2024-1683
Järvenpään kaupungin Hallintosääntö § 39 (KV 27.5.2024 § 34)
Keski-Uudenmaan työllisyysalueen palvelupäällikön virka on ollut julkisesti haettavana 7.-21.10.2024. Hakuilmoitus julkaistiin Järvenpään kaupungin nettisivuilla jarvenpaa.fi, TE-palveluissa, Duunitorissa, Oikotiellä, Kuntarekryssä ja sosiaalisen median kanavissa LinkedInissä, Facebookissa ja Instagramissa. Palvelupäällikkö johtaa Keski- Uudenmaan työllisyysalueen henkilöasiakaspalvelut, nuorten ja monialaista tukea tarvitsevien palvelut -tulosaluetta. Palvelupäällikön virka on tulosvastuullinen johtamistehtävä, jossa vastataan tulosyksikön johtamisesta ja tehdään toiminnan edellyttämät henkilöstöä, taloutta ja toimintaa koskevat päätökset itsenäisesti.
Kelpoisuusvaatimuksena olevan soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi hakuilmoituksessa hakijalta edellytettiin aiempaa kokemusta TE-palveluissa ja/tai kunnan työllisyyspalveluissa työskentelystä sekä aiempaa kokemusta lähiesihenkilötyöstä ja johtamisesta. Hakijalta odotettiin myös osaamista viranomaistyön kehittämisestä sekä kokemusta TYP-toiminnan johtamisesta. Eduksi katsottiin Keski-Uudenmaan työllisyysverkostojen hyvä tuntemus, Ohjaamo-toiminnan tuntemus sekä työllisyydenhoidon hanke- ja kehittämiskokemus.
Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Hakijat ja rekrytointiprosessi
Määräajassa virkaa haki 24 hakijaa. Hakijoista 23 täytti viran kelpoisuusehdot. Hakijoiden tiedot kokonaisuudessaan löytyvät rekrytointijärjestelmässä olevista työhakemuksista.Työllisyysaluejohtaja (henkilötiedot poistettu) ja HR-erityisasiantuntijat (henkilötiedot poistettu) ja (henkilötiedot poistettu) valitsivat haastatteluihin neljä hakijaa. Haastattelut järjestettiin 29.-30.10.2024. Haastattelijoina toimivat työllisyysaluejohtaja(henkilötiedot poistettu)ja HR-erityisasiantuntija(henkilötiedot poistettu).
Haastattelijat katsovat, että tradenomi YAMK (henkilötiedot poistettu) on koulutuksensa, työkokemuksensa, osaamisensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun nojalla tehdyn kokonaisarvion perusteella parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Valintapäätöksessä painottuvat erityisesti pitkäaikainen työkokemus työllisyydenhoidon asiantuntija-, esihenkilö- ja johtotehtävissä, TYP- ja Ohjaamo-toiminnan syvällinen tuntemus sekä vuorovaikutus- ja johtamistaidot.
Päätän