§ 16 Soolokuja, katusuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2023-1791

Päätöspäivämäärä

26.7.2024

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen palvelualueen toimintasääntöön (kaupunkikehityslautakunta 13.6.2024 § 38), jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista, niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Katusuunnitelmaehdotuksen sisältö

Suunnittelukohde sijaitsee Järvenpään 14. kaupunginosassa, Pietilä.

Katusuunnitelmaehdotus piir.nro 6020-220-3 ja -7 koskee voimassa olevan asemakaavan mukaista Soolokujan katualuetta. Soolokuja on Soolokadusta itään lähtevä tonttikatu. Alue on nykyisellään rakentumatonta.

Katusuunnitelmaehdotus on voimassa olevan asemakaavan mukainen (JARDno-2023-160, kaavatunnus 140007).

Katusuunnitelmaehdotuksessa Soolokuja on esitetty 7,0 metriä leveänä. Kadun eteläreunaan on esitetty ajoradasta reunakivellä erotettu 3,5 metriä leveä yhdistetty jalankulun ja pyöräilyn väylä. Päällysteeksi on esitetty asfalttia.

Rauna-alueet on esitetty istutettavaksi niittykasvillisuudella. Eteläpuolen reuna-alueen leveydeksi on esitetty 2,5 metriä ja pohjoispuolen 3,0 metriä.

Soolokujan ajorata on esitetty yksipuolisesti sivukaltevana. Kadun tasaus on esitetty yhteensovitettavaksi viereisen korttelin kanssa, jolloin nykyistä maanpintaa esitetään leikattavaksi. Kadun pituuskaltevuudeksi on esitetty 2 %. Soolokujan hulevedet on esitetty johdettavaksi pintakallistuksin Soolokadulla sijaitsevaan hulevesiviemäriin. Soolokujan reuna-alueille on esitetty painanteet.

Soolokuja on esitetty valaistuna.

Katusuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Soolokujan katusuunnitelmaehdotus piir.nro 6020-220-3 ja -7 on ollut julkisesti nähtävillä 4. - 17.10.2023 välisenä aikana.

Katusuunnitelmaehdotuksesta on jätetty yksi (1) muistutus nähtävilläoloaikana.

Muistutuksessa 1 on ehdotettu, että lumitilan sekä tasoeron poistamiseksi sujuvamman ratkaisun saisi reunakiven sijaan jättämällä ajoradan ja pyörätien väliin viherkaistan.
Muilta osin muistutus ei koske Soolokujan katusuunnitelmaehdotusta.

Vastine: Svengin yritysalueen pohjoisosan suunnitelmat on sovitettu alueelle sijoittuvien toimijoiden suunnitelmien kanssa yhteen. Tällöin reunaehdot muun muassa kadun korkomaailman suhteen ovat sitovia. Soolokujan katutilan leveys ei mahdollista esitetyllä tasauksella viherkaistan toteuttamista ajoradan ja yhdistetyn jalankulun ja pyöräilyn väylän välille. Reunakiven tarkoituksena on ohjata kadun hulevedet hulevesiviemäriin.

Kohteen sijoittuessa yritysalueelle, on suunnitellun kadun laatutaso sekä tulevat kunnossapidon ja hoitotoimenpiteiden kustannukset haluttu pitää maltillisena. Soolokujan jalankulku- ja pyöräilyväylä on lyhyt päättyvä osuus, joka johtaa vain yhdelle kiinteistölle. Katualueen lumet on tarkoitus aurata kadun vierialueille, jossa niille on varattu yhtenäinen, laajempi lumitilavaraus kuin mitä välikaistalle olisi mahdollista toteuttaa tai saavuttaa.

Muistutus ei aiheuta päivitystarpeita katusuunnitelmaehdotukseen.

Taloudelliset vaikutukset

Soolokujan kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat noin 80 000 (alv. 0 %).

Kohteen rakentaminen on ajoitettu kaupungin investointiohjelmassa vuodelle 2024-2025.

Päätös

Päätän hyväksyä Soolokujan katusuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6020-220-3 ja -7 sekä siihen liittyvän liikenteenohjaussuunnitelmaan piir.nro 6020-340-2.

Maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikön poissa ollessa projektipäällikkö Johanna Jääskeläinen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka