§ 19 Satukallionkuja, Satukalliontie pohjoisosuus, Kurjenkellonpolku, Kukkapolku, Kukkakatu ja Suvikatu, katusuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2024-432

Päätöspäivämäärä

3.12.2024

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen palvelualueen toimintasääntöön 24 § (kauke 13.6.2024 § 38, kh 26.8.2024 § 191), jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista, niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista, sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Katusuunnitelmaehdotusten sisältö

Suunnittelukohteet sijaitsevat Järvenpään 20. kaupunginosassa, Satukallio.

Alueen kadut ovat nykyisiä asfalttipintaisia tonttikatuja. Kukkapolku on jalankululle ja pyöräilylle varattu katualue ja Kurjenkellonpolku on jalankululle ja pyöräilylle varattu alue, jolla tontille ajo on sallittu. Kurjenkellonkatu on toteutettu noin puoleen väliin saakka asemakaavan mukaista katualuetta. Katujen ajoratojen leveydet vaihtelevat nykyisellään 4,0..6,0 metrin välillä. ​​​Kukkapolun yhdistetyn jalankulku- ja pyöräilyväylän leveys on noin 3,5 metriä.

Katusuunnitelmaehdotukset koskevat Satukallionkujaa, Kurjenkellonpolkua, Kukkapolkua, Kukkakatua (välillä Satukallionkuja-Suvikatu), Suvikatua sekä Satukalliontietä (välillä Kukkakatu-kiinteistö 186-20-2023-6).
Katusuunnitelmaehdotukset ovat voimassa olevan asemakaavan mukaisia (Kaavatunnus 200011, kauke 2.2.2017 § 6).

Satukallionkujan katusuunnitelmaehdotuksessa ajorata on esitetty 4,50 metriä leveänä. Kadun molemminpuoleiset reuna-alueet on esitetty 1,50 metriä leveinä.

Kurjenkellonpolun ajorata on esitetty 3,50 metriä leveänä. Pohjoinen reuna-alue on esitetty 1,00 metriä leveänä ja eteläinen 1,50 metriä leveänä. Kadun eteläreunaan on esitetty asennettavaksi reunakivi. Kurjenkellonpolun asemakaavan mukainen itäpuolinen osuus on esitetty jäävän nykyiselleen ja ajoradan pituus on esitetty vastaavan nykytilannetta.

Satukalliontien (välillä Kukkakatu-kiinteistö 186-20-2023-6), Kukkakadun (välillä Satukallionkuja-Suvikatu) sekä Suvikadun (välillä Kurjenkellonkatu-Kukkakatu) ajoradat on esitetty 5,0 metriä leveänä. Katuosuuksien reuna-alueiden leveydet vaihtelevat 1,25...6,50 metrin välillä riippuen asemakaavan mukaisen katualueen leveydestä. Kukkakadulle on esitetty molemmin puolin reunakivet.

Satukallionkujan sekä Kukkapolun jalankulku ja pyöräilyväylät on esitetty 3,00 metriä leveänä. Satukallionkujan ajoradan ja yhdistetyn jalankulku ja pyöräilyväylän erottamiseksi on esitetty viisteellisesti asennettu reunakivi. Kukkapolun ja Satukallionkujan risteysalueelle on esitetty madallettua reunakiveä sekä kulkulinjoja ohjaavat kenttäkivetyt saarekkeet.

Suvikadun pohjoisosuus välillä Sipoontie-Kurjenkellonkatu on esitetty 4,00 metriä leveänä. Reuna-alueiden leveydeksi on esitetty 1,00...2.50 metriä. Paaluvälille 87-145 on esitetty kadun länsipuolelle reunakivi. Suvikadun ja Kurjenkellonkadun risteykseen on esitetty ajolinjoja ohjaava kenttäkivetty saareke. Saarekkeen kohdalle on esitetty madallettu reunakivi.

Kaikkien katujen päällysteeksi on esitetty asfalttia ja reuna-alueet on esitetty niittynä. Reunakivien materiaaliksi on esitetty luonnonkiveä. Kukkapolun länsipäähän on esitetty istutettavaksi lehtipuu.

Satukallionkuja on esitetty kaksipuolisesti sivukaltevana pohjoisosuudelta (paaluväli 10-250) ja yksipuolisesti sivukaltevana eteläosuudelta (paaluväli 250-302). Satukalliontie ja Kukkakatu on esitetty kaksipuolisesti sivukaltevana. Kurjenkellonpolku ja Kukkapolku on esitetty yksipuolisesti sivukaltevana. Suvikatu on esitetty yksipuolisesti sivukaltevana pohjoisosuudella (plv 10-145) ja kaksipuolisesti sivukaltevana eteläosuudeltaan (plv 145-290).

Katujen tasaukset on esitetty noudattelevan nykyisiä tasausta. Alueelle kerääntyvät hulevedet esitetään johdettavaksi avo-ojien sekä hulevesiviemäreiden kautta Kukkapuiston avo-ojaan. 
Tonttiliittymien alittavat rummut on esitetty uusittaviksi sekä Kurjenkellonpolun risteykseen on esitetty uusi hulevesikaivo. Uutta hulevesiverkostoa on esitetty toteutettavaksi Satukalliontielle ja Kukkakadulle.

Kaduille on esitetty toteutettavaksi uusi valaistus.

Lisäksi kohteeseen on laadittu liikenteenohjaussuunnitelma.

Katusuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Katusuunnitelmaehdotukset piir.nro 6030-220-1...5 ovat olleet julkisesti nähtävillä 8. - 21.11.2024 välisenä aikana.

Kurjenkellonpolun katusuunnitelmaehdotuksesta piir.nro 6030-220-3 on jätetty nähtävillä olo aikana yksi kommentti. Katusuunnitelmaehdotuksista ei ole jätetty muistutuksia nähtävilläoloaikana.

Kommentissa 1 esitetään, että Kurjenkellonpolulla katuvalaisin sekä kaapelit olisivat väärällä puolella katua. Muistutuksen jättäjä toteaa, että nykyinen katuvalo on kadun ojan puoleisella (=etelä) reunalla.

Vastine: Kurjenkellonpolun (sekä muiden katusuunnitelmaehdotusten) poikkileikkauksissa on esitetty uudet suunnitellut valaisimet. Valaistus on esitetty uusittavaksi Satukallion alueella ja Kurjenkellonpolun osalta on katsottu, että parempi sijoituspaikka uudelle valaistukselle olisi kadun pohjoispuoli. Nykyinen valaistus sijaitsee kadun eteläpuolella. Lopullinen ja tarkempi valaistussuunnitelma laaditaan rakennussuunnitteluvaiheessa. Kommentti ei aiheuta päivitystarvetta katusuunnitelmaehdotukseen.

Nähtävilläoloajan jälkeen Satukallionkujan katusuunnitelmaehdotusta (piir.nro 6030-220-1) on päivitetty poistamalla ylimääräinen tyyppipoikkileikkaus. Piir.nro 6030-220-4 on päivitetty siirtämällä jakokaappien sijaintia sekä lisäämällä Elisan kaapelivaraus. Lisäksi liikenteenohjaussuunnitelmaan on tehty teknisiä korjauksia.

Katusuunnitelmaehdotukset sekä liikenteenohjaussuunnitelma ovat päätöksen liitteinä (piir.nro 6030-220-1A, 6030-220-2, 6030-220-3, 6030-220-4A, 6030-220-5, 6030-240-1A).

Päätös

Päätän hyväksyä

  • Satukallionkujan katusuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6030-220-1A
  • Satukalliontien katusuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6030-220-2
  • Kurjenkellonpolun katusuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6030-220-3
  • Satukallionkujan pp, Kukkapolun ja Kukkakadun katusuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6030-220-4A
  • Suvikadun katusuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6030-220-5 sekä
  • niihin liittyvän liikenteenohjaussuunnitelman piir.nro 6030-240-1A.

Maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka