§ 18 Sarkatie ja Auerpuiston raitti, katu- ja puistosuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2024-640

Päätöspäivämäärä

25.11.2024

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen palvelualueen toimintasääntöön 24 § (kauke 13.6.2024 § 38, kh 26.8.2024 § 191),​ jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista, ​niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Katu- ja puistosuunnitelmaehdotuksen sisältö

Suunnittelukohde sijaitsee Järvenpään 12. kaupunginosassa, Peltola.

Sarkatie on nykyisellään tonttikatu, joka on ajanmyötä muodostunut alueelle. Sarkatiestä ei ole voimassa olevaa katusuunnitelmaa. Auerpuistossa on nykyisellään muodostuneita polkuja, mutta asemakaavan mukaista (ohjeellista) puistoraittia ei ole toteutettu. Suunnitelmaehdotus koskee Sarkatietä sekä Auerpuiston puistoraittia välillä Sarkatie-Uudenmaantie.

Katu- ja puistosuunnitelmaehdotus on voimassa olevan asemakaavan mukainen (Kaavatunnus 12/4 ja 7/30).

Sarkatien katusuunnitelmaehdotuksessa ajorata on esitetty 5,0 metriä leveänä ja asfalttipintaisena. Kadun eteläpäähän on esitetty toteutettavaksi kääntöpaikka. Kääntöpaikan päästä on esitetty yhteys puistoraitille. Sarkatien ja Salpatien risteykseen on esitetty toteutettavaksi ylijatkettu jalkakäytävä.

Sarkatien vierialueet on esitetty 1,5 metriä leveinä molemmin puolin ajorataa alkaen n. paalulta 55. Paaluvälillä 0-55 vierialueiden leveys vaihtelee. Vierialueet on esitetty niittynä.

Sarkatie on esitetty yksipuolisesti sivukaltevana ja ajoradan länsireunaan on esitetty graniittinen reunatuki. Alueelta kertyvät hulevedet esitetään ohjattavan kallistusten sekä reunakivien avulla rakennettavaan hulevesiviemäriin. Sarkatien tasaus on esitetty noudattelevan kadun nykyistä tasausta.

Puistoraitti on esitetty pääosin 2,5 metriä leveänä. Raitin alkuosa Uudenmaantien päässä on esitetty 2,0 metriä leveänä asemakaavan mukaisen puistoalueen kapeuden vuoksi. Puistoraitti on esitetty kivituhkapintaisena. Puistoraitti on esitetty yksipuolisesti sivukaltevana.

Puistoraitin toteuttamisen vuoksi puistoon on esitetty poistettavaksi nykyisiä puita. Korvaavia lehti- ja havupuustoistutuksia on esitetty aukeammalle osuudelle puistoa yhteensä viisi kappaletta.

Sarkatie on esitetty valaistuna. Puistoraittia ei esitetä valaistavaksi.

Lisäksi kohteeseen on laadittu liikenteenohjaussuunnitelma.

Katu- ja puistosuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Sarkatien ja Auerpuiston puistoraitin katu- ja puistosuunnitelmaehdotus piir.nro 6038-220-1, -2 on ollut julkisesti nähtävillä 8. - 21.11.2024 välisenä aikana.

Katu- ja puistosuunnitelmaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia nähtävilläoloaikana.

Nähtävilläoloajan jälkeen asemapiirustusta (piir.nro 6038-220-1) on päivitetty korjaamalla madalletut reunakivet tonttiliittymiin. Tyyppipoikkileikkauksia (piir.nro 6038-220-2) on päivitetty korjaamalla ja lisäämällä korkomerkintöjä sekä lisäämällä kaapelivarauksia kadulle.

Katu- ja puistosuunnitelmaehdotus piir.nro 6038-220-1A, -2B sekä liikenteenohjaussuunnitelma 6038-340-1 on päätöksen liitteenä.

Taloudelliset vaikutukset

Kohteen rakentaminen on ajoitettu kaupungin investointiohjelmassa vuosille 2025-2026.

Päätös

Päätän hyväksyä Sarkatien ja Auerpuiston raitin katu- ja puistosuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6038-220-1A, -2B sekä siihen liittyvän liikenteenohjaussuunnitelman piir.nro 6038-340-1.

Maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka