§ 12 Järvenpään koululaisten iltapäivätoiminnan ryhmien sijoittuminen ja ryhmien paikkamäärät lukuvuonna 2019 - 2020

Lataa 

JARDno-2019-1386

Päätöspäivämäärä

24.4.2019

Päätöksen tekijä

Perusopetusjohtaja

Päätöksen perustelut

Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen toimivallan siirtäminen 18.12.2018 § 69

Päätös

Päätetään koululaisten iltapäivätoiminnan ryhmät ja paikat edellä esitellyn mukaisesti lukuvuodelle 2019 - 2020. Kaupungin järjestämänä toteutetaan 18 ryhmää, joissa 485 paikkaa, Järvenpään Seurakunnan järjestämän toteutetaan 4 ryhmää, joissa 110 paikkaa ja Keski-Uudenmaan kristillisen koulun ja päiväkodin kannatusyhdistys ry:n järjestämänä toteutetaan 1 ryhmä, jossa 30 paikkaa. Toimintaa tarjotaan lukuvuonna 2019-2020 yhteensä 23 ryhmässä, joissa paikkoja yhteensä 625.

Ryhmäkohtainen paikkamäärä voidaan kaupungin järjestämissä ryhmissä ylittää erityisistä syistä tehtävän harkinnan perusteella tai kaikkien varsinaisena hakuaikana hakeneiden sijoittamiseksi toimintaan.

Allekirjoitus

Arja Korhonen, perusopetusjohtaja

Organisaatiotieto

Lasten ja nuorten / sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue