§ 5 Yhteistyösopimus Yhdessä katettu verkoston hävikkiruokaterminaalin kustannuksiin osallistumisesta 1.1.-31.12.2026

JARDno-2025-1748

Päätöspäivämäärä

16.3.2026

Päätöksen tekijä

Palvelualuejohtaja hyvo

Päätöksen peruste

Hyvinvoinnin palvelualueen toimintasääntö 29 § 2-kohta (Hyvinvointilautakunta 25.2.2026 § 12)  

Kuvaus

Järvenpään kaupungissa ruoka-aputoimintaa toteutetaan verkostomaisesti Keski-Uudenmaan Yhdessä Katettu toiminnan avulla, jonka keskeisenä osana on hävikkiruokaterminaali.

Toiminnasta tehdään yhteistyösopimus vuodelle 2026. Yhteistyösopimuksen osapuolina Järvenpään kaupungin lisäksi on Tuusulan seurakunta joka toimii toiminnan toteuttajana tahona ja vastaa operatiivisesta toiminnasta sekä työntekijöiden palkkauksesta. Toiminnan rahoittajina ovat Järvenpään kaupungin lisäksi  Järvenpään, Keravan ja Hyvinkään seurakunnat sekä Keravan kaupunki.

Sosiaali-ja terveysministeriö myönsi vuosille  2025-26 Keski-Uudenmaan kunnille valtionavustusta kohdennettavaksi ruoka-aputoimintaan toteuttaville tahoille. THL avustus kohdennetaan Järvenpään osalta yhteistyösopimuksessa mainittuun toimintaan. Vuodelle 2026 kohdennettava avustus siirtyi edellisen vastuutoimijan Setlementti Louhela ry:n konkurssin vuoksi Tuusulan seurakunnan hallinnoitavaksi.

 Avustuksen tarkoituksena on tukea vähävaraisia ihmisiä turvata paikallisen ruoka-aputoiminnan jatkuvuus, saavutettavuus ja koordinaatio.

Järvenpään kaupunki osallistuu Yhdessä katettu- toiminnan 1.1.-31.12.2026 kustannuksiin 20 000 eurolla.

Määräraha maksetaan Tuusulan seurakunnalle. Tuusulan seurakunta vastaa terminaalin operatiivisesta toiminnasta sekä työntekijöiden palkkauksesta.

*päätöstä on teknisesti korjattu 16.3.2026, KS/ET

Päätös

Päätän, että: 

1. kaupunki on mukana liitteenä olevan " Yhdessä katettu Keski-Uusimaa" yhteistyösopimuksessa.

2. Tuusulan seurakunnalle maksetaan yhteisytösopimuksen mukaiseen ruoka-aputoimintaan  1.1.-31.12.2026, 20 000 euroa. 

3. Summa maksetaan hyvinvoinnin palvelualueen hyte-yhteiset kustannuspaikalta.

4.Tuusulan seurakunta seuraa rahan käyttöä ja raportoi rahan käytöstä erikseen sovitulla tavalla. 

 

Allekirjoitus

palvelualuejohtaja, Soots Kristiina

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut