§ 3 Kulttuurin kohdeavustukset 2019 Yhdistykset, ryhmät ja seurat.

Lataa 

JARDno-2019-536

Päätöspäivämäärä

17.5.2019

Päätöksen tekijä

Kulttuurijohtaja

Päätöksen perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosääntö (KV 25.3.2019 § 11)
Hyvinvointi, toimivallan siirtäminen (Siva 20.12.2018 § 62)

Päätös

Päätän myöntää kulttuuritoiminnan kohdeavustukset yhdistyksille, ryhmille ja seuroille liitteen mukaisesti, yhteensä 6 800 euroa.

Kohdeavustuksella toteutetusta hankkeesta on toimitettava selonteko kustannuksineen (kuitit/kuittijäljennökset tai toimintakertomus) tapahtuman toteutumisen jälkeen, viimeistään 31.12.2019 mennessä. Avustukset on käytettävä myönnettyyn tarkoitukseen. Avustus voidaan periä takaisin, mikäli hakija salaa tietoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa avustuspäätökseen.

Allekirjoitus

Sami Ylisaari, kulttuurijohtaja

Organisaatiotieto

Lasten ja nuorten / sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue