§ 11 Virka-apulaisrehtorin viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2024-529

Päätöspäivämäärä

23.5.2024

Päätöksen tekijä

Kartanon koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto, peruskoulun opettajan kelpoisuus ja opetushallinnon tutkinto opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin työkokemus yhtenäiskoulussa ja yhtenäisen perusopetuksen toiminnan tuntemus.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin virka-apulaisrehtorin virkaan on KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin virka-apulaisrehtorin virka on ollut haettavana 9.4.-25.4.2024. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry-työnhakupalveluissa.Virka-apulaisrehtorin viran kelpoisuusehtona on ollut ylempi korkeakoulututkinto, peruskoulun opettajan kelpoisuus ja opetushallinnon tutkinto opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa16 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella videohaastatteluun kutsuttiin 10 hakijaa ja heistä toiselle kierrokselle kutsuttiin neljä hakijaa.

Haastattelijoina toimivat vs. rehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140), rehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja opetusjohtaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Päätös

Päätän valita KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin virka-apulaisrehtorin virkaan 1.8.2024 alkaen. 

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Petteri Roiha, vs. rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut