§ 1 Tietopyyntö, rekrytointi, nimien luovuttaminen

Lataa 

JARDno-2026-161

Päätöspäivämäärä

28.1.2026

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

Julkisuuslaki 5 §, 17 §  ja 19 §

Hallintolaki 24 §

Kuvaus

Keski-Uusimaan toimittaja Riikka Laine on 27.1.2026 tehnyt tietopyynnön, jossa hän on uutisointia varten pyytänyt luovuttamaan niiden varhaiskasvatusjohtajan virkaa hakeneiden nimet, jotka rekrytointiprosessissa on kutsuttu haastatteluun. 

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Julkisuuslain 17 §:n mukaan viranomainen velvollinen huolehtimaan siitä, että tietojen saamista viranomaisen toiminnasta ei lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista ja että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti.

Julkisuuslain 5 §:n mukaan julkisuusperiaatteen viranomaisen asiakirja tarkoittaa viranomaiselle toimitettua, sen hallussa olevaa, viranomaisen, sen palveluksessa olevan laatimaa tai viranomaisen toimintaan liittyvään asiaan toimitettua asiakirjaa. Kunnallisessa rekrytoinnissa tyypillistä aineistoa ovat kunnan itse tuottamien asiakirjat. Julkisuuslain soveltamisen ulkopuolelle jäävät Julkisuuslain 5 §:n 3:n mukaan mm. luonnos, alustava kommentti, sähköpostiviesti, esittelyyn tulematon suunnitelma, sekä tekniset asian valmisteluasiakirjat, joilla ei ole vaikutusta itse asiaan.

Rekrytoinnin osalta tällaisia ”ei asiakirjoja” ovat esimerkiksi rekrytoinnin käytännön järjestämiseen liittyvät suppeat suunnitelmat, määräykset ja ohjeet. 
Julkisuuslain 17 § periaatteiden mukaan asiakirjojen luovuttaminen on kuitenkin viranomaisten omassa harkinnassa eikä kenelläkään ole ehdotonta oikeutta tutustua tällaisiin asiakirjoihin.

Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin mukaan julkisuuslakia sovelletaan viranomaisissa työskentelevien välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa ja niihin verrattavaa viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos asiakirjat pitää lain mukaan liittää arkistoon. Käytännössä tämä viittaa siihen, että asiakirjoilla on suuri merkitys julkisuuden toteutumisen kannalta. Tällainen asia tulee julkiseksi muun valmisteluaineiston tavoin asian tullessa päätetyksi.

Varhaiskasvatusjohtajan rekrytointiprosessi on edennyt vaiheeseen, jossa hakemusten perusteella soveltuvimmat hakijat on kutsuttu haastatteluun. Tästä prosessin vaiheesta ei ole tehty päätöstä eikä siitä ole laadittu viranomaisen asiakirjaa.

Julkisuuslain 19 §:n mukaan merkittävistä valmistelussa olevista asioista pitää tiedottaa yleisellä tasolla. Hallintolain 24 § mukaan asia käsitellään julkisesti, jos niin on säädetty tai erityisen säännöksen nojalla päätetty. Käytännössä rekrytointiasian käsittelyn julkisuus asioiden julkisuus on kunnallisen viranomaisen harkinnassa. 

Järvenpään kaupunki on aikaisemmin luovuttanut varhaiskasvatusjohtajan virkaa hakeneiden nimet Keski-Uusimaalle. Rekrytointi on valmisteluvaiheessa. Valmistelun aikana haastateltavien tai myöhemmin soveltuvuusarvioon kutsuttavien joukko voi muuttua eri syistä. Kuntalaisten kannalta haastatteluun kutsuttavien nimet ei ole sillä tavoin merkityksellinen asia, että rekrytointiprosessin eri vaiheista ja niissä olevista hakijoista olisi velvollisuus tiedottaa. 

Valmistelun ollessa kesken ja päätöksenteon ollessa vielä täysin avoimena, ei tässä vaiheessa ole tarkoituksenmukaista eikä myöskään hakijoiden edun mukaista antaa julkisuuteen nimitietoja haastatteluun kutsuttavista.

 

Päätös

Päätän olla luovuttamatta niiden varhaiskasvatusjohtajan virkaa hakeneiden nimiä, jotka rekrytointiprosessissa on kutsuttu haastatteluun. 

Allekirjoitus

Henri Nordenswan, henkilöstöjohtaja

Organisaatiotieto

HR-palvelut