§ 16 Matalan kynnyksen mielen palvelut Heltti

JARDno-2025-2425

Päätöspäivämäärä

22.12.2025

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

Laki julkisista hankinnoista 25 §

Hallintosäännön 18 luku.

Kuvaus

Järvenpään kaupunki haluaa tukea henkilöstönsä työssä jaksamista ja työuria pilotoimalla matalan kynnyksen mielen palveluita. Tavoitteena on vähentää mielen hyvinvointiin liittyviä terveysperusteisia poissaoloja ja tukea työkykyä työssä ollessa. Talousarviosuunnitteluissa on varauduttu kokeilun kustannuksiin vuosina 2026 ja 2027. Hankintaa varten pyydettiin tarjoukset seuraavilta palveluntuottajilta: Auntie, Heltti, Terveystalo ja Väestöliiton Hyvinvointi Oy. Kaikki palveluntuottajat on tavattu kattavien tietojen saamiseksi palvelusta. Tarjouksista tehdyn kokonaisarvion perusteella palvelu on tarkoituksenmukaisinta hankkia Heltti Oy:ltä, jonka palvelukustannukset parhaiten joustavat palvelukysynnän mukaan.

Palvelua kokeillaan vuonna 2026, jonka jälkeen kaupungin on mahdollista jatkaa kokeilua tämän päätöksen perusteella vuoden 2027 ajan.

Palvelu on yksikköhintaperusteinen ja palvelun kokonaishinta vuosina 2026-2027 alittaa 60 000 euroa.

Hankinta alittaa kansallisen 400 000 euron kynnysarvon sosiaali- ja terveyspalveluja koskevissa hankinnoissa.

Henkilöstöjohtajalla on toimivaltainen päättämään alle 60 000 euron hankinnoista toimintaansa liittyen.

Päätös

Henkilöstöjohtaja päättää:

  1. Hankkia matalan kynnyksen mielen palveluita Heltti Oy:ltä liitteenä olevan tarjouksen mukaisesti yksikköhintaan 120 euroa/käynti (alv 0)
  2. Kaupunki ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin sopimuskauden aikana. 
  3. Hankinnan enimmäisarvo kahden vuoden aikana ei ylitä 60 000 euroa (alv 0). 
  4. Sopimus allekirjoitetaan vasta, kun tämä hankintapäätös on saanut lainvoiman.

 

Allekirjoitus

Henri Nordenswan, henkilöstöjohtaja

Organisaatiotieto

HR-palvelut