Tarkastuslautakunta, kokous 25.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 LISÄPYKÄLÄ: Sidonnaisuusilmoitukset (lisäpykälä)

JARDno-2020-1431

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Annika Sveholm, tarkastuslautakunnan sihteeri, annika.sveholm@bdo.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Uudet ja päivitetyt ilmoitukset toimitetaan tarkastuslautakunnalle ennen kokousta.

Sidonnaisuusilmoituksensa ovat toimittaneet seuraavat henkilöt:

Anne-Maria Mäkinen

Mikko Autere

 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta merkitsee sidoonaisuusilmoitukset tiedoksi.

Päätös

Merkitään tiedoksi Mäkisen sidonnaisuusilmoitus, hän on keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtaja.

Autereen sidonnaisuusilmoitus palautetaan täydennettäväksi.

Valmistelija

Annika Sveholm, tarkastuslautakunnan sihteeri, annika.sveholm@bdo.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä,​ merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista,​ joilla voi olla merkitystä luottamus-​ ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö-​ ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä,​ valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia,​ kunnanjohtajaa,​ pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä,​ kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle,​ joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa,​ jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Uudet ja päivitetyt ilmoitukset toimitetaan tarkastuslautakunnalle ennen kokousta.

Sidonnaisuusilmoituksensa ovat toimittaneet seuraavat henkilöt:

Antti Heikkilä

Jari Lausvaara

Mimmi Launiala

Tomi Passi

Mikko Autere

 

 

Ehdotus

Merkitään sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.

Päätös

Merkittiin sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.

Lausvaaran ilmoitukseen pyydetään täydennystä.

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä,​ merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista,​ joilla voi olla merkitystä luottamus-​ ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö-​ ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä,​ valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia,​ kunnanjohtajaa,​ pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä,​ kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle,​ joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa,​ jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Uudet ja päivitetyt ilmoitukset toimitetaan tarkastuslautakunnalle ennen kokousta.

Sidonnaisuusilmoituksensa ovat toimittaneet seuraavat henkilöt:

Jari Lausvaara

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää

  1. merkitä saadut sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.
  2. että tarkastetut ilmoitukset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.
  3. että vuoden 2020 ilmoitukset viedään tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti

Valmistelija

  • Annika Sveholm, tarkastuslautakunnan sihteeri, annika.sveholm@bdo.fi

Perustelut

Kuvaus

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä,​ merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista,​ joilla voi olla merkitystä luottamus-​ ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö-​ ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä,​ valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia,​ kunnanjohtajaa,​ pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä,​ kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle,​ joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa,​ jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Uudet ja päivitetyt ilmoitukset toimitetaan tarkastuslautakunnalle ennen kokousta.

Sidonnaisuusilmoituksensa ovat toimittaneet seuraavat henkilöt:

Merja Narvo-Akkola

Kristiina Hannula

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää

  1. merkitä saadut sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.
  2. että tarkastetut ilmoitukset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.

Päätös

Päätettiin ehdotuksen mukaan