Tarkastuslautakunta, kokous 22.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2023

JARDno-2024-670

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matias Vulli, Tarkastuslautakunnan sihteeri, matias.vulli@bdo.fi

Perustelut

Kuntalain 121 § mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä ja kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2023 arviointikertomusta kokouksissaan sekä ryhminä kokousten ulkopuolella.

Lopullinen arviointikertomus tuodaan ja käsitellään kokouksessa. Jäsenillä on mahdollisuus tutustua valmisteluaineistoon lautakunnan teams-ryhmässä.

 

 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää

  1. todeta arviointikertomukseen liittyvät esteellisyydet
  2. hyväksyä vuoden 2023 arviointikertomuksen
  3. esittää arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi
  4. esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitukselta pyydetään vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti

  1. todeta arviointikertomukseen liittyvät esteellisyydet sekä todeta, etteivät esteelliset henkilöt osallistuneet arviointikertomuksen osa-alueiden hyväksymiseen esteellisyyksiensä osalta.
  2. hyväksyä vuoden 2023 arviointikertomuksen.
  3. esittää arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi.
  4. esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitukselta pyydetään vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista.

Valmistelija

Matias Vulli, Tarkastuslautakunnan sihteeri, matias.vulli@bdo.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta 21.5.2024 § 29

 

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto 

  1. merkitsee arviointikertomuksen 2023 tiedoksi.
  2. pyytää kaupunginhallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, valtuutettu Vesa Müller selosti asiaa.

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Lautakunnat ovat käsitelleet arviokertomukseen annettavat vastineet kokouksissaan syksyn 2024 aikana seuraavasti:

  • Järvenpään Veden johtokunta 21.8.2024 § 19  
  • Opetus- ja kasvatuslautakunta 17.9.2024 § 41
  • Hyvinvointilautakunta 18.9.2024 § 39
  • Kaupunkikehityslautakunta 19.9.2024 § 57

Konsernipalvelujen vastineet on liitetty lautakuntien vastineista koostettuun materiaaliin.

Liitteenä on lautakuntien käsittelyistä koottu vastine tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomukseen. 

KR

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä konsernipalvelujen osalta vastineet tarkastuslautakunnan arviontikertomukseen 2023 
  2. lähettää "Vastineet vuoden 2023 arviointikertomukseen" tiedoksi tarkastuslautakunnalle
  3. esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan vastineen vuoden 2023 arviointikertomukseen.

 

Käsittely

Esittelijä muutti vastineliitettä seuraavasti: 

Lisätään kohta 14  ”Tässä työssä on kontaktoitu suoraan myös alueen kansanedustajia” 

Lisätään kohta 27 ”konsernipalveluiden johdolla on valmisteltu vaikutustenarvioinnin mallin, jolla arvioidaan päätösten vaikutus eri ihmisryhmiin, myös lapsiin.” 

Poistetaan 35 ”Kaupunkikehityksen osalta säästöt” 

   

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti kuitenkin siten, että esittelijän muutokset liitteeseen otettiin huomioon.

Valmistelija

  • Matias Vulli, Tarkastuslautakunnan sihteeri, matias.vulli@bdo.fi

Perustelut

Perustelut

Kuntalain 121 § mukaisesti tarkastuslautakunta on antanut kaupunginvaltuustolle arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset tilikaudelta 2023. Arviointikertomus on käsitelty kaupunginvaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

Kaupunginhallitukselta on vastaanotettu vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin, selvityspyyntöihin ja suosituksiin.

Tarkastuslautakunta käsittelee kokouksessa tilikauden 2023 arviointikertomusta koskevat vastineet.

 

 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta käsittelee arviointikertomukseen 2023 saadut vastineet ja merkitsee saadut vastineet tiedoksi. 

Päätös

Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.