Tarkastuslautakunta, kokous 13.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Arviointikertomus 2025

JARDno-2025-1682

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

 

Ehdotus

Jatketaan arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

Päätös

Esityksen mukaisesti

Perustelut

Kuntalain 121 § mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä ja kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2025 arviointikertomusta kokouksissaan sekä ryhminä kokousten ulkopuolella.

Lopullinen arviointikertomus tuodaan ja käsitellään kokouksessa.

 

 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää

  1. hyväksyä vuoden 2025 arviointikertomuksen
  2. esittää arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi
  3. esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitukselta pyydetään vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista

Päätös

Esityksen mukaisesti ja lisäksi.

  1. Lautakunta hyväksyy Arviointikertomuksen 2025;

  2. Valtuuttaa puheenjohtajan tekemään asiakirjaan erikseen sovittavat muutokset