Tarkastuslautakunta, kokous 13.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Tarkastuslautakunnan kevään 2023 kokouskalenteri

JARDno-2022-1809

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi
Lotta Kaje, johdon erityisavustaja, lotta.kaje@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Liitteenä on luonnos Järvenpään kaupungin toimielinten kokouskalenteriksi kevätkaudelle 2023. Kokouskalenteri on ollut arvioitavana lautakuntien puheenjohtajilla, esittelijöillä sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajalla. 

Kaupunginvaltuuston seminaarien ajankohdat täydentyvät vielä myöhemmin kevään kokouskalenteriin.

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, vt. kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan ohjeellisen kokouskalenterin ja kehottaa toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Päätös

Käsittely

Henkilöstöasiainjaosto 20.1.2023 siirtyy pidettäväksi ajankohtaan 27.1.2023.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt kevään 2023 kokouskalenteria kokouksessaan 15.11.2022 § 23 ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Tarkastuslautakunnan kevään 2023 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • ti 17.1. 
  • ti 7.2. 
  • ti 7.3. 
  • ti 4.4. 
  • ti 9.5. 
  • ti 6.6.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 17.00, ellei muuta ilmoiteta. 

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Tarkastuslautakunta on päätöksellään 14.9.2021 § 37 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä tarkastuslautakunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi lautakunnan puheenjohtajalle on voimassa tarkastuslautakunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

Päätös

Tarkastuslautakunta päättää pitää kevään 2023 kokoukset seuraavasti:

  • ti 24.1.
  • ti 7.2.
  • ti 7.3.
  • ti 21.3.
  • ti 4.4.
  • ti 25.4.
  • ti 9.5.
  • ti 23.5. varapäivä

Kokoukset alkavat kello 17.00, ellei muuta ilmoiteta.

Tiedoksi

Listatiimi, kirjaamopalvelut