Perustelut
Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään kaupunginhallituksessa 30.3.2026. Kaupungin osalta tilinpäätöksen laadinta on loppusuoralla. Toimintakertomukset ovat konsernipalveluja ja tilaomistusta lukuun ottamatta käsitelty helmikuun lautakunnissa. TE-alueen sekä Järvenpään veden osalta toimintakertomukset käsitellään johtokuntien kokouksissa maaliskuun alussa. Konsernitilinpäätöksen laadinta on vielä kesken.
Kooste ennakollisista tilinpäätöstiedoista on esitetty pykälän liitteenä.
Käyttötalous
Toimintakatteen alijäämäennuste on noin 97,7 M€, joka on 7,4 M€ muutettua talousarviota parempi.
- Palvelualueiden yhteenlasketut toimintakatteet toteutuvat noin 7,9 M€ talousarviota parempina. Hyvinvoinnin palvelualueen toteuma on 2,1 M€, Tilaomistuksen 2,3 M€ ja Kaupunkikehityksen 1,8 M€, Konsernipalvelujen 0,5 M€, Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen 0,7 M€ sekä Työttömyysturvan ja työllisyysalueosuuden 0,8 M€ talousarviota parempi. Ylitystä syntyy kotikuntakorvauksista 0,3 M€. Tarkastuslautakunta toteutuu lähes muutetun talousarvion mukaisesti.
- Keski-Uudenmaan työllisyysalue toteutuu kuntalaskutuksen tasausmenettelyn vuoksi talousarvion mukaisesti. Työllisyysalueen kulujen alittuminen ja ulkoisten tuottojen ylittyminen mahdollistaa yhteensä 2,7 miljoonan euron maksuhyvitykset kunnille.
- Järvenpään Vesi -liikelaitoksen toimintakate on toteutumassa 0,6 M€ muutettua talousarviota heikompana ja sitova tulos jää lähes 0,4Me tavoitteesta.
- Käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset sitovuustaso toteutuu 0,1 M€ muutettua talousarviota parempana.
Vuosikate vuodelta 2025 on ennakollisten tietojen perusteella noin 32,9 M€, kun se edellisenä vuonna oli 24,3 M€.
- Verotulot laskivat 2 % edellisvuotisesta, mutta toteutuivat kokonaisuudessaan hyvin lähelle muutettua talousarviota. Kunnallisverotulot alittivat muutetun talousarvion 0,6 miljoonalla ja alkuperäisen talousarvion 5,2 miljoonalla eurolla. Muut verotulot toteutuivat muutettua talousarviota parempina.
- Valtionosuudet kasvoivat työllisyysaluevastuisiin liittyvistä lisäyksistä johtuen 57,3 % edellisvuotisesta. Valtionosuudet toteutuvat 44 t€ muutettua talousarviota heikompina johtuen OKMn valtionosuuksien tarkistuksesta.
- Rahoitustuottojen ja -kulujen arvioidaan toteutuvan noin 0,8 M€ muutettua talousarviota suotuisampina pienemmästä lainamäärästä aiheutuvien matalampien korkokulujen ja budjetoitua suurempien takausprovisioiden myötä.
Poistoja ja arvonalennuksia toteutui noin 24,5 M€, mikä on 0,6 M€ talousarviota vähemmän. Poistojen alitus johtui talousarviota pienemmistä investoinneista ja hankkeiden valmistumisesta arvioitua myöhemmin. Myös Veden poistot alittuvat 0,2Me.
Tilikauden ennakollinen ylijäämä on 8,9 M€ muutettua talousarviota parempi ja yhteensä 8,5 Me ylijäämäinen. Taseen kertynyt ylijäämä vuoden lopussa on näin ollen 29,3 miljoonaa euroa.
Investoinnit
Nettoinvestoinnit toteutuu noin 9,1 M€ muutettua talousarviota pienempinä ollen noin 29,5 M€. Suurimmat alitukset muutettuun talousarvioon nähden ovat talonrakennuksessa (2,8 M€), kunnallistekniikassa (2,4 M€) osakkeissa ja osuuksissa (2,3 M€) ja Järvenpään veden investoinneissa (1,2 M€). Alitukset johtuvat pääosin hankkeiden venymisestä vuodelle 2025.
Talonrakennuksen investointien 2,8 M€ alitus johtuu Suvirannan museoinnin, Mankalan koulun kevennetyn peruskorjauksen ja JYK 3 vaiheen talousarviota pienemmästä toteumasta vuodelle 2025. Myös teknisten ja toiminnallisten investointien määrärahasta jää lähes 1,8 M€ käyttämättä hankkeiden odottaessa palveluverkkosuunnitelmia. Myös hankevalmistelusta ja riskivarauksesta jää 0,4 M€ käyttämättä. Rakennusten myynnistä kirjautuu myös tuloa 0,1 M€. JYK 1 vaihe (0,1 M€), JYK 2 vaihe (53 t€) ja Kartanon yhtenäiskoulun hanke (38 t€) ylittää vuodelle 2025 varatut määrärahat.
Kaupunkitekniikan rakentamisohjelma toteutuu 2,4 M€ talousarviota pienempänä. Alitus kohdistuu kokonaisuudessaan uusien alueiden rakentamiseen, jossa osaan hankkeista on tullut aikataulumuutoksia ja siirtymisiä myöhemmin toteutettavaksi. Peruskorjaus ylittää varatut määrärahat hienoisesti (36 t€).
Liikuntapaikkainvestoinnit toteutuvat budjettia parempana viime vuonna valmistuneen Keskustan liikuntapuiston tuloutusten kirjauduttua osittain kuluvalle vuodelle.
ICT-investoinnit alittavat budjetin 22 t€, Hyvinvoinnin palvelualueen irtaimistoinvestoinnit 40 t€, Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen irtaimistoinvestoinnit 119 t€, tilaomistuksen irtaimistoinvestoinnit 196 t€ ja kehitysinvestoinnit 200 t€.
Järvenpään Veden investointien arvioidaan toteutuvat 1,2 M€ talousarviota pienempinä.
Osakkeissa ja osuuksissa Koy Järvenpään Terveystalon rahoitusvastikkeet 1,6 M€ on hyvitetty kaupungille, Koy Ainolan pysäköinnin pääomitus 0,4 M€ ei toteutunut vuonna 2025 ja yhtiö esittää sen siirtämistä vuodelle 2026. Saunakallion ostoskeskuksen osakkeiden osto on toteutunut talousarvion mukaisesti. Koska kaikki osakkeet on myyty marraskuussa, määräraha toteutuu yli 300 t€ talousarviota parempana. Kaupunki on ostanut Kiinteistö Oy Järvenpään harjoitushallin osakkeet 20 t€ Kehäkarhuilta, mutta osa määrärahasta jäi käyttämättä, koska kaikki muutetussa talousarviossa huomioidut osakekaupat eivät ehtineet vuodelle 2025.
Investointiosaan kirjattava maanmyynti toteutuu noin 0,1 M€ talousarviota pienempänä kohteiden matalien tasearvojen vuoksi ja maanostot ylittää talousarvion lähes 0,2 M€.
Rahoituslaskelma
Alustavan tilinpäätöksen mukaan lainamäärä on vuoden lopussa noin 238,8 M€, mikä tarkoittaa 5 084 euroa/asukas. Lainamäärä laski vuoden aikana noin 15,2 M€.
Kaupungin asukasluku oli joulukuun lopun ennakkotietojen mukaan 46 978 eli väkiluku kasvoi viime vuodesta 107 asukkaalla.
Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään kaupunginhallituksessa 30.3.2026.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Talous- ja konsernijaosto merkitsee ennakolliset tilinpäätöstiedot tiedoksi.