Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 5.2.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Peruskoulun 9. luokkalaisten kevään 2018 yhteishaku

JARDno-2017-1600

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tero Seitsonen, erikoissuunnittelija, tero.seitsonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Peruskoulun päättöluokkalaiset voivat yhteishaussa hakea lukiokoulutukseen ja ammatilliseen peruskoulutukseen (perustutkinnot). Perusopetuspohjaiseen koulutukseen haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Yhteishaussa voi hakea enintään viiteen koulutukseen. Jos oppilas ei tule valituksi koulutukseen, hän saa jälkiohjauskirjeen opetushallitukselta.

Kevään 2017 yhteishaun aikana Järvenpään peruskoulun 9. luokalla oli yhteensä 404 oppilasta, joista 399 (99 %) osallistui yhteishakuun.

Vuoden 2017 yhteishakuun osallistuneista oppilaista ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa jäi yhteensä 12 oppilasta. Yläkoulujen opinto- ohjaajien elokuussa 2017 antaman selvityksen mukaan kaikille ilman opiskelupaikkaa jääneille oppilaille on löydetty opiskelupaikka syksyllä 2017 alkaneisiin opintoihin. Jälkiohjauksen kautta oppilaat sijoittuivat opintoihin seuraavasti:

  • 7 jatkaa perusopetuksessa
  • 4 ammatillisiin opintoihin
  • 1 lukio-opintoihin

Viisi (5) oppilasta ei osallistunut yhteishakuun. Heistä kaikki jatkaa opintojaan perusopetuksessa.  

Juholan erityiskoulun 9.- luokan 22 oppilaasta 11 sai opiskelupaikan Validiasta, neljä (4) ammatillisista oppilaitoksista ja kolme (3) 10 -luokalta tai VALMA:lta. Neljä (4) oppilasta jäivät ilman koulutuspaikkaa. He ovat päässeet vammaispalvelujen kautta päivätoimintaan.

Taulukko: Yhteishaku 2017, hakeutuminen koulutukseen (ilman Juholan oppilaita)

Lukiokoulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

228 (56,4 %) / 223 (55,9 %)

Ammatilliseen koulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

165 (40,8 %) / 156 (39,1 %)

10. – luokalle, VALMA – koulutukseen, Validiaan hakeneet / opiskelupaikan saaneet

6 (1,5 %) / 8 (2,0 %)

Ei hakenut yhteishaussa mihinkään

5 (1,2 %)

Jälki-ohjauksen kautta opiskelupaikan saaneet

12 (3,0 %)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lukiokoulutus

Yhteishaussa 2017 ensisijaisesti lukioon pyrki 228 oppilasta eli 56,4 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta ja lukiopaikan sai 223 opiskelijaa eli 55,9 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna lukioon hakeneiden osuus nousi 0,4 prosenttiyksikköä.

Järvenpään lukioon haki  järvenpääläisistä yläkouluista yhteensä 193 oppilasta (n. 84 % lukioon hakeneista);  heistä 145 oppilasta haki lukion yleislinjalle, 35 oppilasta liikuntalinjalle, 9 oppilasta kuvataidelinjalle ja 4 oppilasta musiikkilinjalle. Opiskelupaikan Järvenpään lukiosta sai yhteensä 166 oppilasta (n. 74 % lukiopaikan saaneista). Edellisvuoteen verrattuna Järvenpään lukioon hakeneiden määrä kasvoi 1 prosenttiyksikön verran ja Järvenpään lukiosta opiskelupaikan saaneiden määrässä kasvua oli 7,5 prosenttiyksikköä.

Muihin kuin Järvenpään lukioon haki järvenpääläisistä yläkoululaisista ensisijaisesti yhteensä 35 oppilasta (n. 15 % lukioon hakeneista). Opiskelupaikan muista lukioista sai yhteensä 57 oppilasta (n. 26 % lukiopaikan saaneista); Keravan lukioon 11 oppilasta, Tuusulan lukioihin yhteensä 19 oppilasta, Helsingin eri lukioihin yhteensä 16 oppilasta. Muista kuin edellä mainituista lukioista lukio-opiskelupaikan sai 11 oppilasta.  

Taulukko. Lukiokoulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

oppilaita

310

282

263

243

270

222

236

236

244

228

% hakijoista

54,6

51,1

44,1

47,4

57,7

48,9

56,7

53,5

56

56,4

 

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen pyrki järvenpääläisistä ensisijaisesti yhteensä 165 oppilasta (noin 41 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta) ja koulutuspaikan yhteishaun kautta ammatillisista oppilaitoksista sai yhteensä 156 opiskelijaa (noin 39 % opiskelupaikan saaneista oppilaista). Edellisvuoteen verrattuna ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus laski noin prosenttiyksikön. Keudaan hakeneiden määrä nousi edellisvuoteen verrattuna noin 8 prosenttiyksikköä ja Keudasta opiskelupaikan saaneiden määrä nousi melkein 9 prosenttiyksikköä.

Ammatillisen koulutuksen paikkoja haettiin eniten Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän Keudan oppilaitoksista, noin 82 % hakijoista.

Taulukko. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

 

vuosi:

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

oppilaita

254

257

299

260

182

228

175

201

182

165

% hakijoista

44,7

46,6

52,0

50,7

38,9

50,2

42,1

45,6

41,7

40,8

 

Yhteenveto

Järvenpään kaupungin perusopetuspalvelujen tavoitteena on, että 100 %:a peruskoulun päättävistä oppilaista saa jatko-opinto- tai muun koulutuspaikan. Vuoden 2017 yhteishaun osalta tavoitteessa onnistuttiin 100 prosenttisesti.

Yhteishaun vertailutiedot vuosilta 2010 – 2017 on lautakuntien extranetissa.

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Lasten ja nuorten lautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen Järvenpään peruskouluissa  keväällä 2017 opintonsa päättäneiden oppilaiden sijoittumisesta jatko- opintoihin.

Päätös

 

Hyväksyttiin

Valmistelija

Tero Seitsonen, erikoissuunnittelija, tero.seitsonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Peruskoulun päättöluokkalaiset voivat yhteishaussa hakea lukiokoulutukseen ja ammatilliseen peruskoulutukseen (perustutkinnot). Perusopetuspohjaiseen koulutukseen haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Yhteishaussa voi hakea enintään viiteen koulutukseen. Jos oppilas ei tule valituksi koulutukseen, hän saa jälkiohjauskirjeen opetushallitukselta.

Kevään 2017 yhteishaun aikana Järvenpään peruskoulujen 9. luokalla oli yhteensä 404 oppilasta, joista 399 (99 %) osallistui yhteishakuun.

Vuoden 2017 yhteishakuun Järvenpäässä  osallistuneista  oppilaista ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa jäi yhteensä 12 oppilasta. Yläkoulujen opinto- ohjaajien elokuussa 2017 antaman selvityksen mukaan kaikille ilman opiskelupaikkaa jääneille oppilaille on löydetty opiskelupaikka syksyllä 2017 alkaneisiin opintoihin. Jälkiohjauksen kautta oppilaat sijoittuivat opintoihin seuraavasti:

  • 7 jatkaa perusopetuksessa
  • 4 ammatillisiin opintoihin
  • 1 lukio-opintoihin

Viisi (5) oppilasta ei osallistunut yhteishakuun. Heistä kaikki jatkaa opintojaan perusopetuksessa.  

Juholan erityiskoulun 9.- luokan 22 oppilaasta 11 sai opiskelupaikan Validiasta, neljä (4) ammatillisista oppilaitoksista ja kolme (3) 10 -luokalta tai VALMA:lta. Neljä (4) oppilasta jäivät ilman koulutuspaikkaa. He ovat päässeet vammaispalvelujen kautta päivätoimintaan.

Taulukko: Yhteishaku 2017, hakeutuminen koulutukseen (ilman Juholan oppilaita)

Lukiokoulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

228 (56,4 %) / 223 (55,9 %)

Ammatilliseen koulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

165 (40,8 %) / 156 (39,1 %)

10. – luokalle, VALMA – koulutukseen, Validiaan hakeneet / opiskelupaikan saaneet

6 (1,5 %) / 8 (2,0 %)

Ei hakenut yhteishaussa mihinkään

5 (1,2 %)

Jälki-ohjauksen kautta opiskelupaikan saaneet

12 (3,0 %)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lukiokoulutus

Yhteishaussa 2017 ensisijaisesti   lukioon pyrki 228 oppilasta eli 56,4 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta ja lukiopaikan sai 223 opiskelijaa eli 55,9 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna lukioon hakeneiden osuus nousi 0,4 prosenttiyksikköä.

Järvenpään lukioon haki Järvenpään yläkouluista yhteensä 193 oppilasta (n. 84 % lukioon hakeneista); 145 oppilasta haki lukion yleislinjalle, 35 oppilasta liikuntalinjalle, 9 oppilasta kuvataidelinjalle ja 4 oppilasta musiikkilinjalle. Opiskelupaikan Järvenpään lukiosta sai yhteensä 166 oppilasta (n. 74 % lukiopaikan saaneista). Edellisvuoteen verrattuna Järvenpään lukioon hakeneiden määrä kasvoi 1 prosenttiyksikön verran ja Järvenpään lukiosta opiskelupaikan saaneiden määrässä kasvua oli 7,5 prosenttiyksikköä.

Muihin kuin Järvenpään lukioon haki ensisijaisesti yhteensä 35 oppilasta (n. 15 % lukioon hakeneista). Opiskelupaikan muista lukioista sai yhteensä 57 oppilasta (n. 26 % lukiopaikan saaneista); Keravan lukioon 11 oppilasta, Tuusulan lukioihin yhteensä 19 oppilasta, Helsingin eri lukioihin yhteensä 16 oppilasta. Muista kuin edellä mainituista lukioista lukio-opiskelupaikan sai 11 oppilasta.  

Taulukko. Lukiokoulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

oppilaita

310

282

263

243

270

222

236

236

244

228

% hakijoista

54,6

51,1

44,1

47,4

57,7

48,9

56,7

53,5

56

56,4

 

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen pyrki järvenpääläisistä peruskouluista ensisijaisesti yhteensä 165 oppilasta (noin 41 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta) ja koulutuspaikan yhteishaun kautta ammatillisista oppilaitoksista sai yhteensä 156 opiskelijaa (noin 39 % opiskelupaikan saaneista oppilaista). Edellisvuoteen verrattuna ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus laski noin prosenttiyksikön. Keudaan hakeneiden määrä nousi edellisvuoteen verrattuna noin 8 prosenttiyksikköä ja Keudasta opiskelupaikan saaneiden määrä nousi melkein 9 prosenttiyksikköä.

Ammatillisen koulutuksen paikkoja haettiin eniten Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän Keudan oppilaitoksista, noin 82 % hakijoista.

Taulukko. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

 

vuosi:

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

oppilaita

254

257

299

260

182

228

175

201

182

165

% hakijoista

44,7

46,6

52,0

50,7

38,9

50,2

42,1

45,6

41,7

40,8

 

Yhteenveto

Järvenpään kaupungin perusopetuspalvelujen tavoitteena on, että 100 % peruskoulun päättävistä oppilaista saa jatko-opinto- tai muun koulutuspaikan. Vuoden 2017 yhteishaun osalta tavoitteessa onnistuttiin 100 prosenttisesti.

Yhteishaun vertailutiedot vuosilta 2010 – 2017 on lautakuntien extranetissa.

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Sivistys ja vapaa-aikalautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen Järvenpään peruskouluissa keväällä 2017 opintonsa päättäneiden oppilaiden sijoittumisesta jatko- opintoihin.

Päätös

 

Hyväksyttiin

Valmistelija

  • Tero Seitsonen, erikoissuunnittelija, tero.seitsonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Peruskoulun päättöluokkalaiset voivat yhteishaussa hakea lukiokoulutukseen ja ammatilliseen peruskoulutukseen (perustutkinnot). Perusopetuspohjaiseen koulutukseen haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Yhteishaussa voi hakea enintään viiteen koulutukseen. Jos oppilas ei tule valituksi koulutukseen, hän saa jälkiohjauskirjeen opetushallitukselta.

Kevään 2018 yhteishaun aikana peruskoulun 9. luokalla oli yhteensä 421 oppilasta, joista 418 (99 %) osallistui yhteishakuun.

Vuoden 2018 yhteishakuun osallistuneista oppilaista ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa jäi yhteensä 14 oppilasta. Yläkoulujen opinto-ohjaajien antaman selvityksen mukaan kaikille ilman opiskelupaikkaa jääneille oppilaille löydettiin opiskelupaikka. Jälkiohjauksen kautta oppilaat sijoittuivat opintoihin seuraavasti:

  • 11 ammatillisiin opintoihin
  • 2 jatkaa perusopetuksessa
  • 1 lukio-opintoihin

Kolme (3) oppilasta ei osallistunut yhteishakuun. Heistä kaksi (2) jatkaa opintojaan perusopetuksessa ja yksi (1) on etsivän nuorisotyön palvelujen piirissä. Juholan erityiskoulun 9.- luokan 9 oppilaasta ammatillisessa koulutuksessa jatkaa kolme (3) opiskelijaa ja kuusi (6) jatkaa opiskeluja valmentavassa koulutuksessa.
 

Taulukko: Yhteishaku 2018, hakeutuminen koulutukseen (ilman Juholan oppilaita)
 

Lukiokoulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

240 (57 %) / 219 (52,4 %)

Ammatilliseen koulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

175 (41,6 %) / 182 (43,5 %)

10. – luokalle, VALMA – koulutukseen, Validiaan hakeneet / opiskelupaikan saaneet

3 (0,7 %) / 3 (0,7 %)

Ei hakenut yhteishaussa mihinkään

3 (0,7 %)

Jälki-ohjauksen kautta opiskelupaikan saaneet

14 (3,3 %)

 

Lukiokoulutus

Yhteishaussa 2018 ensisijaisesti lukioon pyrki 240 oppilasta eli 57 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta ja lukiopaikan sai 219 opiskelijaa eli 52,4 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna lukioon hakeneiden osuus nousi 0,6 prosenttiyksikköä.

Järvenpään lukioon haki Järvenpään yläkouluista yhteensä 201 oppilasta, 83,8 % lukioon hakeneista. Opiskelupaikan Järvenpään lukiosta sai yhteensä 153 oppilasta, 69,9 % lukiopaikan saaneista. Edellisvuoteen verrattuna Järvenpään lukioon hakeneiden määrä laski noin prosenttiyksikön verran ja Järvenpään lukiosta opiskelupaikan saaneiden määrässä laskua oli 4,5 prosenttiyksikköä.

Muihin kuin Järvenpään lukioon haki ensisijaisesti yhteensä 39 oppilasta, 16,2 % lukioon hakeneista. Opiskelupaikan muista kuin Järvenpään lukiosta sai yhteensä 66 oppilasta, 30,1 % lukiopaikan saaneista.

 

Taulukko. Lukiokoulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

oppilaita

282

263

243

270

222

236

236

244

228

240

% hakijoista

51,1

44,1

47,4

57,7

48,9

56,7

53,5

56

56,4

57

 

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen pyrki ensisijaisesti yhteensä 175 oppilasta (41,6 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta) ja koulutuspaikan yhteishaun kautta ammatillisista oppilaitoksista sai yhteensä 182 opiskelijaa eli 43,5 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus nousi noin prosenttiyksikön verran. Keudaan hakeneiden määrä laski edellisvuoteen verrattuna noin 11 prosenttiyksikköä ja Keudasta opiskelupaikan saaneiden määrässä laskua oli melkein 15 prosenttiyksikköä. Vastaavasti muista ammatillisista oppilaitoksista opiskelupaikan saaneiden määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna noin 15 prosenttiyksiköllä.

Ammatillisen koulutuksen paikkoja haettiin eniten Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän Keudan oppilaitoksista, noin 70 % hakijoista.

Taulukko. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

oppilaita

257

299

260

182

228

175

201

182

165

175

% hakijoista

46,6

52,0

50,7

38,9

50,2

42,1

45,6

41,7

40,8

41,6

Yhteenveto

Järvenpään kaupungin perusopetuspalvelujen tavoitteena on, että 100 %:a peruskoulun päättävistä oppilaista saa jatko-opinto- tai muun koulutuspaikan. Vuoden 2018 yhteishaun osalta tavoitteessa onnistuttiin 100 prosenttisesti.

Yhteishaun 2018 yhteenveto ja vuosien 2011-2018 vertailutiedot löytyvät liitteinä.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen peruskoulunsa keväällä 2018 päättäneiden oppilaiden sijoittumisesta jatko-opintoihin.

 

 

Päätös

 

Hyväksyttiin