Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 19.3.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 25 Viranhaltijapäätösten otto-oikeus

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.  Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. 

Hallintosäännön 30 § mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

  1.  lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
  3. kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat viranhaltijapäätökset ajanjaksolta 26.2.2026-11.3.2026

Opetusjohtaja

26.02.2026 § 23 Peruskoulun lehtorin,​vieraat kielet viran täyttäminen

27.02.2026 § 24 Peruskoulun lehtori,​matemaattiset aineet viran täyttäminen

27.02.2026 § 25 Tuntiopettajan,​päätoiminen (kuvataide) virkasuhteisen tehtävän täyttäminen

27.02.2026 § 26 Peruskoulun erityisluokanopettajan viran täyttäminen ID 765

27.02.2026 § 27 Peruskoulun erityisopettajan viran täyttäminen ID 766

27.02.2026 § 28 Peruskoulun erityisopettajan viran täyttäminen ID 766 /K.H

02.03.2026 § 29 Lukuvuodelle 2026-​2027 perusopetuksen 7.luokille siirtyvien ensisijaisen oppilaaksioton enimmäismäärät

03.03.2026 § 30 Jotpa hankeyhteistyö Järvenpään Opetuspalveluiden ja Jyväskylän Yliopiston kanssa

​​​​​03.03.2026 § 31 Lukion lehtorin,​uskonto,​psykologia ja elämänkatsomustieto,​viran täyttäminen

03.03.2026 § 32 Peruskoulun lehtori,​äidinkieli ja kirjallisuus viran täyttäminen ID 776

03.03.2026 § 33 Tuntiopettaja,​päätoiminen (liikunta) virkasuhteisen tehtävän täyttäminen

05.03.2026 § 34 Peruskoulun erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättäminen

09.03.2026 § 35 Peruskoulun lehtorin,​vieraat kielet (englanti,​ruotsi) viran täyttämättä jättäminen

Palvelualuejohtaja (opka)

09.03.2026 § 6 Sopimus professioalojen harjoittelusta / Itä-​Suomen yliopisto

Mankalan koulun rehtori

24.02.2026 § 1 Vahingonkorvaus henkilövahinko (Salassa pidettävä JulkL 24.1 § 25 kohta)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.