Perustelut
Yleistä aamu- ja iltapäivätoiminnasta
Perusopetuslain 48 b §:n mukaan kunnan tulee hyväksyä aamu- ja iltapäivätoimintaa varten toimintasuunnitelma. Toimintaa tulee tarjota joko 570 tuntia tai 760 tuntia koulun työvuoden aikana kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle ja se voidaan järjestää koulun työvuoden aikana arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7.00–17.00 välisenä aikana.
Perheillä ei ole iltapäivätoimintapaikkaan subjektiivista oikeutta ja kunta päättää missä laajuudessa toimintaa tarjotaan. Paikkojen myöntäminen tulee tapahtua yhdenvertaisesti ja perittävää toimintamaksua tulee alentaa tai jättää se perimättä, mikäli huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.
Järvenpäässä 20.9.2025 toimintaan osallistui 475 perusopetuksen oppilasta, joka on 56 % perusopetuksen 1.–2. luokkien oppilaista. Tässä luvussa eivät ole mukana 5 ylempien luokkien oppilasta, valmistavan opetuksen 3 oppilasta eivätkä Kristillisen koulun iltapäivätoimintaan osallistuvat 46 oppilasta.
Tapahtuneet muutokset
Aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuuteen tehtiin 1.2.2026 alkaen leikkaus, jossa valtionosuuden perusteena käytettyä tuntihintaa laskettiin 26 eurosta 22,37 euroon. Järvenpäässä tämä tarkoittaa vuositasolla noin 72.000 euron valtionosuusvähennystä. Leikkauksen kompensoimiseksi tehtiin lakimuutos (22.12.2025/1369), jossa toiminnasta perittävien maksujen ylärajaa korotettiin 1.1.2026 alkaen siten, että 570 tunnin osalta toimintamaksu voi olla enintään 148 euroa (aiemmin 120 euroa) ja 760 tunnin osalta enintään 197 euroa (aiemmin 160 euroa) kuukaudessa. Lisäksi säädettiin, että 1.8.2027 alkaen kuukausimaksujen enimmäismäärät tarkistetaan peruspalveluiden hintaindeksin mukaisesti joka toinen vuosi.
Palveluntuottajille siirretään voimassa olevan sopimuksen mukaisesti 90 % valtionosuudesta, joka tulee kunnalle heidän järjestämiensä ohjaustuntien perusteella.
Kaupungin toimintamaksut
Järvenpäässä toimintamaksu on ollut 1.8.2024 alkaen klo 12.00–16.30 tarjottavasta toiminnasta 130 € kuukaudessa, eli 1300 € vuodessa. Ylintä mahdollista kuukausimaksua ei toiminnasta ole koskaan peritty. Toimintamaksuun on mahdollista hakea tuloperusteista maksun puolittamista tai sen perimättä jättämistä. Tulorajat perustuvat Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitukseen indeksillä tarkistettaviin asiakasmaksuihin (840/2017), joita on korotettu 20 %.
Toimintamaksuun esitetään 1.8.2026 alkaen 20 euron kuukausikorotusta, joka tarkoittaa 150 euron kuukausimaksua. Toimintamaksu olisin näin lukuvuodessa 1500 €. Lisäksi iltapäivätoiminnan ohjetta maksuista sekä maksun alentamisesta tai siitä vapauttamisesta selkeytetään.
Lapsivaikutusten arviointi
Edellisen korotuksen yhteydessä arvioitiin, että hinnan nousu voi vähentää perheiden halukkuutta paikan hakemiseen, lisätä kauden aikana tehtävien irtisanoutumisten määrää ja etenkin 2. luokan oppilaiden poisjääntejä kevätkaudella, jonka seurauksena voi näin olla lasten yksinäisten iltapäivien lisääntyminen.
1.8.2024 tehdyn toimintamaksun korotuksen jälkeen kevään 2025 perusopetuksen huoltajakyselyssä kysyttiin syytä siihen, miksi lapsi ei osallistu iltapäivätoiminaan. Toiminnan hinnan liian kalliina näki 12 % eli 1 % vastaajista enemmän kuin keväällä 2023. Vastaajien näkemyksen mukaan hinnan korotuksella ei näin ole ollut aiempaa suurempaa vaikutusta toimintapaikan hakematta jättämiseen.
|
Perusopetuksen huoltajakyselyt
|
|
|
|
|
2023
|
2025
|
|
Meillä ei ole tarvetta toiminnalle
|
71 %
|
78 %
|
|
Toiminta on liian kallista
|
11 %
|
12 %
|
|
Emme ole saaneet paikkaa
|
2 %
|
1%
|
|
Muu syy
|
16 %
|
9 %
|
|
Vastaajia
|
116
|
100
|
Korotuksen jälkeen toimintaan osallistumisprosentti laski aiemmasta 5 % lukuvuodelle 2024–2025 ja lukuvuodelle 2025-2026 tuli nousua 1 % verran. Syinä laskuun näyttäisivät olevan lähinnä työttömyyden kasvu, ja huoltajien lisääntynyt mahdollisuus etätöiden tekemiseen. Toiminnasta pois jääminen kesken kauden ei ole lisääntynyt.
Vaihtoehtojen vertailu ja vaikutusten ennakkoarviointi
Vaihtoehto 1: toimintamaksua korotetaan
Toimintamaksun korottaminen 20 € / kk lisää kaupungin järjestämän toiminnan tulokertymää noin 45 000 € vuodessa. Lisäksi korotuksella saatavat tulot kompensoivat palveluntuottajille valtionosuuden menetyksestä aiheutuneet kulut, jolloin heidän omarahoitusosuutensa ei nouse kohtuuttomasti nykyisestä.
Riskinä on, että korotuksen seurauksena toiminta koetaan liian kalliiksi, jolloin paikka jää hakematta ja lasten yksinäiset iltapäivät lisääntyvät. Lisäksi korotuksen vaikutus voi heijastua lasten mahdollisuuksiin osallistua esimerkiksi maksulliseen harrastustoimintaan tai muihin aktiviteetteihin sekä vanhempien työssäkäyntiin tai opiskeluun.
Korotus ei vaikuta pienituloisimpiin perheisiin, joilla on mahdollisuus hakea toimintamaksusta vapauttamista tai sen puolittamista.
Vaihtoehto 2: toimintamaksua ei koroteta
Toiminnan hinta pysyy lähialueen edullisimpien joukossa.
Palveluntuottajien omarahoitusosuus nousee, jolloin toiminnan järjestämisen kustannus nousee kriittisen korkeaksi. Sopimuksien uusiminen lisärahoituksen järjestämiseksi tai toiminnan siirtyminen kaupungin itse järjestettäväksi ovat kaupungille taloudellisesti epäedullisia ratkaisuja. Toiminnasta perittävä hinta pienenee suhteessa lain sallimaan enimmäishintaan.
Seuranta
Korotuksen vaikutusta arvioidaan huoltajakyselyn yhteydessä keväällä 2027. Lisäksi seurataan muutoksia paikkaa hakeneiden sekä sen kesken kauden irtisanoutuneiden määrissä.
Toimivalta: Hallintosääntö 18 § kohta 11 (KV 31.5.2025 § 19)
ak, KS
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi
Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää:
- hyväksyä Järvenpään perusopetuksen iltapäivätoiminnan maksut ja periaatteet maksun puolittamiseksi tai sen perimättä jättämiseksi liitteen mukaisesti 1.8.2026 alkaen.
- valtuuttaa valmistelijat tekemään asiakirjoihin tarvittavat tekniset korjaukset.