Nuorisovaltuusto, kokous 31.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Oppilaskuntatyöryhmän aloite yläkoululaisten työjärjestyksen muuttamisesta

JARDno-2022-1436

Valmistelija

  • Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Oppilaskuntatyöryhmä suoritti keväällä 2021 kyselytutkimuksen, jonka tarkoituksena oli selvittää järvenpääläisten yläkoululaisten unensaantia. Kyselyyn kertyi vastauksia yhteensä 414 kappaletta. Aineisto osoittaa, että kansallisen Käypä hoito -suosituksen mukaiset 8-10 tunnin mittaiset yöunet toteutuvat yläkoululaisten keskuudessa pääasiassa heikosti tai vaihtelevasti. Vastaajista 51 % ilmoitti nukkuvansa tyypillisesti alle 8 tuntia.

Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen pohjalta Oppilaskuntatyöryhmälle on jätetty esitys järvenpääläisten yläkoululaisten työjärjestyksen muuttamisesta siten, että koulupäivät alkaisivat aikaisintaan klo 9.00.

Esityksen perusteluissa todetaan, että yläkoululaisten alhainen vireystaso on herättänyt huolta opetushenkilöstössä valtakunnallisesti. Lisäksi perusteluissa viitataan kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen, joka osoittaa puberteetin saavuttaneiden, pääsääntöisesti 11-17-vuotiaiden nuorten, vuorokausirytmin viivästymisen biologisen perustan.

Koska esitys käytännössä edellyttää klo 8:n kouluaamuista luopumista yläkoululaisten osalta, on sitä pidettävä merkittävänä muutoksena palvelualueen nykyisiin toimintatapoihin. Oppilaskuntatyöryhmä katsoo, että päätös aloitteen jättämisestä vaatii nykyistä perusteellisempaa selvitystä muutoksen tarpeellisuudesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Niko Kotilainen, Nuorisovaltuuston puheenjohtaja, niko.kotilainen@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto päättää
1. ryhtyä valmistelemaan aloitetta yläkoululaisten työjärjestyksen muuttamisesta
2. valtuuttaa Oppilaskuntatyöryhmän valmistelusta vastaavaksi elimeksi

Päätös

Päätetään päätösehdotuksen mukaisesti.