Perustelut
Nuorisovaltuuston toimintasäännön 3 luvussa todetaan, että nuorisovaltuustoedustajan erotessa kunnan toimielimestä tulee hänen tilalleen tehtävään valittu varaedustaja.
Nuorisovaltuustolle vakiintunut menettelytapa on, ettei lautakuntien edustajille nimetä henkilökohtaisia varaedustajia. Näin ollen tilanteessa, jossa lautakunnan varaedustajiksi samalla äänimäärällä valitut asettuvat kumpikin tavoittelemaan eronneen varsinaisen edustajan tehtävää, on asia ratkaistava vaalilla.
Vaalikelpoisuudesta lautakunnan edustajan tehtävään säädetään toimintasäännön 4 luvun 4 momentissa niin, että valinnat on tehtävä nuorisovaltuuston varsinaisten jäsenten keskuudesta.
Vaalikelpoisuudelle asetettua vaatimusta ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista soveltaa tilanteessa, jossa nuorisovaltuuston varajäsen on tullut valituksi lautakunnan varaedustajaksi kokouksen yksimielisellä päätöksellä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Niko Kotilainen, Nuorisovaltuuston puheenjohtaja, niko.kotilainen@jarvenpaa.fi
Nuorisovaltuusto päättää todeta seuraavan pykälän osalta vaalikelpoisiksi kummankin opetus- ja kasvatuslautakunnan varaedustajan.
Päätös
Päätetään päätösehdotuksen mukaisesti.