Nuorisovaltuusto, kokous 30.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Nuorisovaltuuston edustajien valinta opetus- ja kasvatuslautakuntaan

JARDno-2021-65

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan kaksi (2) edustajaa ja näille kaksi(2) varaedustajaa kaupungin Opetus- ja kasvatuslautakuntaan toimikaudeksi 2021 - 2022.

Valintaa tehtäessä etusijalla ovat nuorisovaltuuston varsinaiset jäsenet.  Edustajilla on lautakunnissa läsnäolo- ja puheoikeus.

Opetus- ja kasvatuslautakunta toteuttaa osaltaan kaupungin hyvinvointitehtävää.  Lautakunta edistää ja tukee lasten- ja nuorten turvalista kasvua ja oppimista sekä vahvistaa lapsiperheiden osallisuutta.  Lautakunta järjestää varhaiskasvatusta, perusopetusta ja lukiokoulutusta sekä opiskeluhuoltopalveluita.  Lautakunnan alainen toiminta on opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella.

Nuorisovaltuuston edustajat ovat velvollisia raportoimaan lautakunnan päätöksistä seuraavassa nuorisovaltuuston kokouksessa.

Mikäli ehdokkaita tulee enemmän kuin kasi, valintapäätös tehdään suljetulla lippuäänestyksellä.  Äänioikeus on varsinaisilla jäsenillä.  Mikäli kaikki varsinaiset jäsenet eivät ole paikalla äänioikeuden saavat varajäsenistä isoimmalla äänimmärillä valitut.

Ehdotus

Esittelijä

Anu Puro, nuorisopalvelujen päällikkö, anu.puro@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan kaksi(2) edustajaa ja näille varaedustajat Järvenpään kaupungin Opetus- ja ksvatuslautakuntaan toimikaudelle 2021 - 2022.

Päätös

Nuorisovaltuuston edustajiksi toimikaudeksi 2021-2022 Opetus- ja kasvatuslautakuntaan valittiin Venla Lehtosalo ja Sini Savolainen. Heidän varaedustajikseen valittiin Julia Pesonen ja Juho Kosunen.

 

Kokouskäsittely

Ehdolle nuorisovaltuuston edustajiksi/varaedustajiksi kaupungin Opetus- ja kasvatuslautakuntaan ilmoittautuivat Julia Pesonen, Juho Kosunen, Venla Lehtosalo ja Sini Savolainen.

Ehdolle asettuneet pitävät lyhyet esittelypuheenvuorot, jonka jälkeen äänestys suoritetaan caseM -kokousympäristössä.

Äänestyksessä äänet jakautuivat seuraavasti: Venla Lehtosalo (7) ja Sini Savolainen (4), Julia Pesonen (2) ja Juho Kosunen (2).

Valmistelija

  • Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Nuorisovaltuuston on toimintasääntönsä nojalla valittava lautakunnan edustajan tehtävästä eronneen tilalle tehtävään valittu varaedustaja. Mahdollisen vaalimenettelyn osalta sovelletaan  edellisessä pykälässä päätettyä työjärjestystä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Niko Kotilainen, Nuorisovaltuuston puheenjohtaja, niko.kotilainen@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto päättää

  1. Valita opetus- ja kasvatuslautakunnan varaedustajista toisen varsinaiseksi edustajaksi
  2. Valita tämän varaedustajan tilalle uuden varaedustajan

Päätös

Nuorisovaltuusto päättää nimetä edustajakseen opetus-ja kasvatuslautakuntaan Julia Pesosen. Varaedustajaksi nimetään Julian Maininki. 

Kokouskäsittely

Kiinnostuneiksi varsinaisen edustajan tehtävään ilmoittautuivat Juho Kosunen sekä Julia Pesonen. Nuorisovaltuusto äänesti valinnasta, äänet jakautuivat seuraavasti: Julia Pesonen 11 ääntä, Juho Kosunen 2 ääntä. Äänimäärän perusteella Julia Pesonen nimetään edustajaksi opetus-ja kasvatuslautakuntaan.

Varaedustajan tehtävästä kiinnostuneeksi ilmoittautui Julian Maininki, jonka valinnasta kokous oli yksimielinen. 

Tiedoksi

Kaupungin sihteeri