Kokouskäsittely
Julius Laakkonen esitti muutosehdotuksen, että nuorisovaltuusto säilyttää viestintätyöryhmän, jonka lisäksi nimetään viestintävastaava (ts. poistetaan päätösehdotuksesta kohta 1).
Sami Ollinmäki esitti huolen työryhmän jäävän muutosehdotuksen mukaisen menettelyn vuoksi ns. "pöytälaatikkoon".
Keskusteltu siitä, millaista lisäarvoa työryhmä tuottaa sekä siitä, mitä viestintävastuuseen sisältyy. Keskusteltu viestitään liittyvästä työmäärästä sekä nuorisovaltuutettujen rajallisista resursseista toteuttaa viestintää. Kesksuteltu lisäksi nuorisovaltuuston sisäisen viestinnän toimivuudesta.
Julius Laakkonen veti muutosehdotuksen pois.
Santtu Wilkman ja Julius Laakkonen ilmaisivat kiinnostuksensa tuottaa viestinnällistä sisältöä, mutta eivät toistaiseksi halua vastata viestinnästä.
Keskusteltu mahdollisuudesta vastuuttaa viestintä puheenjohtajistolle sekä mahdollisuudesta toteuttaa viestintävastuu työparityöskentelynä.
Todettiin yksimielisesti, että viestintävastaavan tehtävästä voi tarvittaessa erota matalalla kynnyksellä sekä toteuttaa esimerkiksi sosiaalisen median sisältöä itselleen mieleisellä ja luontevalla tavalla.
Julius Laakkonen ilmaisi kiinnostuksensa toimia viestintävastaavana työparina. Sanni Veijalainen ilmaisi kiinnostuksensa työparityöskentelyyn.
Thanh Tran ilmaisi kiinnostuksensa toimia työparina viestätehtävässä. Santtu Wilkman ilmaisi kiinnostuksensa toimia työparina viestintä vatuussa.
Hyväksyttiin edellisten neljän ilmoittautumiset yksimielisesti.