Keskusvaalilautakunta, kokous 9.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Varavaltuutettujen määrääminen valtuustokausi 2021-2025/Varavaltuutettujen järjestyksen muutos

JARDno-2022-723

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katja Kneckt, lakimies, katja.kneckt@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vaalilain 93 § mukaan Varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä.

Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kuntalaki 17 § (29.12.2016/1484)

Varavaltuutetut

Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä.
 

Keskusvaalilautakunta on päätöksellään 16.6.2021 § 69 vahvistanut vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen.

Tiedot ehdokkaista vertausluvuittain sekä valituista ja varajäsenistä ovat pykälän liitteenä.

Eronneet sekä vaalikelpoisuuden menettäneet varavaltuutetut

SDP

Anne Uotinen, SDP:n 1. varavaltuutettu, Kaupunginvaltuuston päätös 25.4.2022 § 32.

- Uotisen tilalle nousi viimeksi toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella 2. sijalla ollut Timo Ijäs ja sijoilla 3-11 olleet nousevat yhden sijan.

Perussuomalaiset

Heidi-Elina Mantere, PS 6. varajäsen, Kaupunginvaltuuston päätös 25.4.2022 § 31.

- Mantereen sijalle nousi viimeksi toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella 7. sijalla ollut Antti Taavila ja sijoilla 8-10 olleet nousevat yhden sijan.

Vihreät

Milja Henttonen, Vihreät 2.varajäsen, Kaupunginvaltuuston päätös 23.5.2022 § 37.

- Henttosen  tilalle nousi viimeksi toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella 3. sijalla ollut Tomas Lehtimäki ja sijoilla 4-7 olleet nousevat yhden sijan.

Kokoomus

Päivi Christensen, Kokoomus 7.varajäsen, Kaupunginvaltuuston päätös 23.5.2022 § 36.

- Christensenin sijalle nousi viimeksi toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella 8. sijalla ollut Sari Sillanmäki-Kuokkanen ja sijoilla 9-10 olleet nousevat yhden sijan

 

Valtuuston puheenjohtajan pyyntö

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on 21.5.2022 lähettämällään sähköpostiviestillä pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n ja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Varavaltuutetut ja tehtävät täydennykset

  • tummennettu teksti = järjestykseen aiheutuva muutos

 

Kokoomus (lukumäärä 11)

  1. Petri Ovaska
  2. Jari Nordblom
  3. Tiia Östberg
  4. Riitta Saarnivuo
  5. Ville Sihvo
  6. Pekka Kärkkäinen
  7. Sari Sillanmäki-Kuokkanen
  8. Mika Nurmela
  9. Pekka Hippi
  10. Johanna Heikkinen
  11. Uusi kutsuttava

 

Perussuomalaiset (lukumäärä 10)

  1. Miska Laaksonen
  2. Osmo Vikman
  3. Maija Nikunlassi
  4. Jouni Takala
  5. Teemu Ovaska
  6. Antti Taavila
  7. Heikki Tala
  8. Rune Holmström
  9. Marko Ekroth
  10.  Uusi kutsuttava

 

Vihreät (lukumäärä 7)

  1. Satu Karjalainen
  2. Tomas Lehtimäki
  3. Satu Lumme
  4. Pekka Tukonen
  5. Jere Haavisto
  6. Ossi Vähäsarja
  7. Uusi kutsuttava

 

SDP ( lukumäärä 11)

  1. Timo Ijäs
  2. Jaana Syrjänen
  3. Olli Järvenkylä
  4. Antti Honkanen
  5. Seppo Fahlström
  6. Jarmo Mäkinen
  7. Jarno Hautamäki
  8. Pasi Torkkeli
  9. Mikko Laakkonen
  10. Pasi Koskinen
  11. Uusi kutsuttava

 

Varavaltuutettujen täydentäminen

Varavaltuutettujen  täydentäminen tapahtuu siten, että kustakin puolueesta uusiksi varavaltuutetuiksi määrätään järjestyksessä ne henkilöt, jotka seuraavat varalle valittuja henkilöitä äänimäärän mukaisessa järjestyksessä keskusvaalilautakunnan päätöksen 16.6.2021 § 69 mukaisesti.

Varavaltuutettujen täydentämistä koskeva päätös toimitetaan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää:

1. määrätä Järvenpään kaupunginvaltuustoon uusiksi varavaltuutetuiksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2022 - 2025 keskusvaalilautakunnan päätöksellään 16.6.2021 § 69 vahvistama vaalitulos huomioiden seuraavat henkilöt:

  • Kokoomus (1 lisää)
    • varasijalle 11  : Jussi Koskivainio ; Äänet 42 ; vertausluku 164,609
       
  • Perussuomalaiset (1 lisää)
    • varasijalle 10 : Anne-Marie Niittynen ; Äänimäärä 28 ; Vertausluku 160,857
       
  • Vihreät (1 lisää)
    • varasijalle 7 : Mikko Päivinen ; Äänimäärä 61 ; Vertausluku 162,733¨
       
  • SDP (1 lisää)
    • varasijalle 11 : Timo Haimala ; Äänimäärä 40 ; Vertausluku 169,696
       

 

2. todeta, että varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2021 mukaan on seuraava:

Kokoomus (lukumäärä 11)

  1. Petri Ovaska
  2. Jari Nordblom
  3. Tiia Östberg
  4. Riitta Saarnivuo
  5. Ville Sihvo
  6. Pekka Kärkkäinen
  7. Sari Sillanmäki-Kuokkanen
  8. Mika Nurmela
  9. Pekka Hippi
  10. Johanna Heikkinen
  11. Jussi Koskivainio

 

Perussuomalaiset (lukumäärä 10)

  1. Miska Laaksonen
  2. Osmo Vikman
  3. Maija Nikunlassi
  4. Jouni Takala
  5. Teemu Ovaska
  6. Antti Taavila
  7. Heikki Tala
  8. Rune Holmström
  9. Marko Ekroth
  10.  Anne-Marie Niittynen

 

Vihreät (lukumäärä 7)

  1. Satu Karjalainen
  2. Tomas Lehtimäki
  3. Satu Lumme
  4. Pekka Tukonen
  5. Jere Haavisto
  6. Ossi Vähäsarja
  7. Mikko Päivinen

 

SDP ( lukumäärä 11)

  1. Timo Ijäs
  2. Jaana Syrjänen
  3. Olli Järvenkylä
  4. Antti Honkanen
  5. Seppo Fahlström
  6. Jarmo Mäkinen
  7. Jarno Hautamäki
  8. Pasi Torkkeli
  9. Mikko Laakkonen
  10. Pasi Koskinen
  11. Timo Haimala

 

3. esittää kaupunginhallitukselle,

  • että kaupunginhallitus päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  • että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Katja Kneckt, lakimies, katja.kneckt@jarvenpaa.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on määrännyt uusia varavaltuutettuja viimeksi päätöksellään 1.6.2022 § 19.

Vaalilain 93 § mukaan Varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä.

Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kuntalaki 17 § (29.12.2016/1484) Varavaltuutetut

Valtuutetuille  valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä.

Keskusvaalilautakunta on päätöksellään 16.6.2021 § 69 vahvistanut vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen.

Tiedot ehdokkaista vertausluvuittain sekä valituista ja varajäsenistä ovat pykälän liitteenä.

Kaupunginvaltuuston päätöksessä 29.8.2022 §58 on todettu Antti Heikkilän luottamustoimen Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaisena jäsenenä päättyneen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta. Samassa päätöksessä kutsuttiin viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Keskustan ja RKP:n vaaliliiton 1. varasijalla oleva Anna Pulkkinen Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Edellä esitetyn muutoksen jälkeen varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2021 mukaan on seuraava:

  1.  Jarkko Wallenius
  2.  Elina Koivisto
  3.  Sanna-Maria Riikonen
  4.  Uusi kutsuttava

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on 26.9.2022 lähettämällään sähköpostiviestillä pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n ja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Varavaltuutettujen täydentäminen

Varavaltuutettujen  täydentäminen tapahtuu siten, että kustakin puolueesta uusiksi varavaltuutetuiksi määrätään järjestyksessä ne henkilöt, jotka seuraavat varalle valittuja henkilöitä äänimäärän mukaisessa järjestyksessä keskusvaalilautakunnan päätöksen 16.6.2021 § 69 mukaisesti.

Varavaltuutettujen täydentämistä koskeva päätös toimitetaan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

 

 

 

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää

1. määrätä Järvenpään kaupunginvaltuustoon keskustan ja RKP:n vaaliliiton äänimäärien perusteella neljänneksi varavaltuutetuksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2022 - 2025 keskusvaalilautakunnan päätöksellään 16.6.2021 § 69 vahvistama vaalitulos huomioiden Haapala, Päivi; äänimäärä 44, vertailuluku 159,889

2. todeta, että varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2021 mukaan on seuraava:

  1.  Jarkko Wallenius
  2.  Elina Koivisto
  3.  Sanna-Maria Riikonen
  4.  Päivi Haapala

3. esittää kaupunginhallitukselle,

  • että kaupunginhallitus päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  • että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi
Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on määrännyt uusia varavaltuutettuja viimeksi päätöksellään 4.10.2022 § 24.

Vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaan varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.


Kuntalain (410/2015) 17 §:n mukaan:

Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä.

Keskusvaalilautakunta on päätöksellään 16.6.2021 § 69 vahvistanut vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen. Tiedot ehdokkaista vertausluvuittain sekä valituista ja varajäsenistä ovat pykälän liitteenä.
 

Eronneet sekä vaalikelpoisuuden menettäneet valtuutetut

Kaupunginvaltuuston päätöksessä 11.9.2023 § 52 on todettu Lotta Vainiolan luottamustoimen Järvenpään kaupunginvaltuuston varajäsenenä päättyneen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta. Samassa päätöksessä kutsuttiin viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Edellä esitetyn muutoksen jälkeen varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2021 mukaan on seuraava:

Vasemmistoliitto

  1. Lotta Vainiola
  2. Ari Alapartanen

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on 21.9.2023 lähettämällään sähköpostiviestillä pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n ja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Varavaltuutettujen täydentäminen

Varavaltuutettujen  täydentäminen tapahtuu siten, että kustakin puolueesta uusiksi varavaltuutetuiksi määrätään järjestyksessä ne henkilöt, jotka seuraavat varalle valittuja henkilöitä äänimäärän mukaisessa järjestyksessä keskusvaalilautakunnan päätöksen 16.6.2021 § 69 mukaisesti. Varavaltuutettujen täydentämistä koskeva päätös toimitetaan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

Lotta Vainiolan tilalle nousee viimeksi toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella 2. sijalla ollut Ari Alapartanen ja sijalle 2. äänimäärän mukaisessa järjestyksessä varavaltuutetuksi määrätään uusi kutsuttava varajäsen; 

​​​​​Vasemmistoliitto

  1. Ari Alapartanen
  2. uusi kutsuttava

 

 

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää:

  1. määrätä Järvenpään kaupunginvaltuustoon uudeksi varavaltuutetuiksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2023 - 2025 keskusvaalilautakunnan päätöksellään 16.6.2021 § 69 vahvistama vaalitulos huomioiden seuraava henkilö;
    • Vasemmistoliitto (1 lisää);
      • varasijalle 2. Heini Liimatainen; Äänimäärä 76; Vertausluku 192,800
  2.  todeta, että varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2021 mukaan on seuraava:
    • Vasemmistoliitto
      • 1. Ari Alapartanen
      • 2. Heini Liimatainen
  3.  esittää kaupunginhallitukselle,
    • että kaupunginhallitus päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
    • että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Valmistelijat:

Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi
Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Keskusvaalilautakunta on määrännyt uusia varavaltuutettuja viimeksi päätöksellään 12.10.2023 § 36.

Vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaan varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi,​ kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla,​ varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

Kuntalain (410/2015) 17 §:n mukaan:

Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton,​ puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja,​ kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa,​ hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut,​ valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton,​ puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi,​ kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa,​ joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä.

Keskusvaalilautakunta on päätöksellään 16.6.2021 § 69 vahvistanut vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen. Tiedot ehdokkaista vertausluvuittain sekä valituista ja varajäsenistä ovat pykälän liitteenä.
 

Eronneet sekä vaalikelpoisuuden menettäneet valtuutetut

Kaupunginvaltuuston päätöksessä 11.12.2023 § 96 on todettu Katja Revon (Järvenpään Plus ry) luottamustoimen Järvenpään kaupunginvaltuuston jäsenenä päättyneen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta. Samassa päätöksessä kutsuttiin viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Järvenpään Plus ry:n 1. varasijalla oleva Anne Partanen Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Anne Partasen tilalle nousee viimeksi toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella 2. sijalla ollut Pepe Makkonen ja sijoilla 3-5 olleet nousevat yhden sijan;

Järvenpään Plus Ry (lukumäärä 5);

1. Pepe Makkonen
2. Markku Häkkinen
3. Leena Vuorialho
4. Senja Kojonen
5. Uusi kutsuttava

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n ja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Varavaltuutettujen täydentäminen

Varavaltuutettujen täydentäminen tapahtuu siten,​ että kustakin puolueesta uusiksi varavaltuutetuiksi määrätään järjestyksessä ne henkilöt,​ jotka seuraavat varalle valittuja henkilöitä äänimäärän mukaisessa järjestyksessä keskusvaalilautakunnan päätöksen 16.6.2021 § 69 mukaisesti. Päätöksessä vahvistetun äänimäärän mukaisessa järjestyksessä varavaltuutetuksi määrättävä henkilö olisi Chaulagai, Som (Äänimäärä; 45, Vertausluku; 153,182). Chaulagai on kuitenkin 29.10.2023 päivätyllä kirjeellä pyytänyt eroa Järvenpään kaupungin luottamustehtävistä, ja Järvenpään kaupunginvaltuusto on päätöksellään 11.12.2023 § 94 myöntänyt eron. Chaulagai on 31.1.2024 päivätyllä kirjeellä vahvistanut, ettei ole käytettävissä varavaltuutetun tehtävään. 

Keskusvaalilautakunnan päätöksessä 16.6.2021 § 69 vahvistetun äänimäärän mukaisessa järjestyksessä varavaltuutetuksi esitetään määrättävän Chaulagaita seuraava uusi kutsuttava varajäsen: Ylinen, Jussi (Äänimäärä; 40, Vertausluku; 140,417).

Varavaltuutettujen täydentämistä koskeva päätös toimitetaan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää;

1. määrätä Järvenpään kaupunginvaltuustoon uudeksi varavaltuutetuksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2024 -​ 2025 keskusvaalilautakunnan päätöksellään 16.6.2021 § 69 vahvistama vaalitulos huomioiden seuraava henkilö;​

  • Järvenpään Plus ry (1 lisää);​
    • varasijalle 5. Ylinen, JussiÄänimäärä 40, Vertausluku; 140,417.​​​​​​

2. todeta,​ että varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2021 mukaan on seuraava:

  • Järvenpää Plus ry
  1. Pepe Makkonen
  2. Markku Häkkinen
  3. Leena Vuorialho
  4. Senja Kojonen
  5. Jussi Ylinen

3. esittää kaupunginhallitukselle,​

  1. että kaupunginhallitus päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  2. että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

KH, KV, Listatiimi, asianosaiset