Perustelut
Valmistelijat
- Paula Kinnunen, asemakaava-arkkitehti, paula.kinnunen@jarvenpaa.fi
- Hannele Selin, kaavoitusjohtaja, hannele.selin@jarvenpaa.fi
- Terttu-Elina Wainio, erityisasiantuntija, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi
- Martta Pirttioja, erityissuunnittelija, martta.pirttioja@jarvenpaa.fi
- Juho Mattila, projektipäällikkö, juho.mattila@jarvenpaa.fi
Kaupunkia suunnitellaan vuorovaikutteisesti ja kehitetään yhä toimivammaksi valmistellen rakentamista ohjaavia asemakaavoja yleiskaava 2040:n mukaisesti siten, että asuntotuotannon monipuolisuus, elinkeinoelämän edellytykset ja resurssiviisas kaupunkiympäristö mahdollistuvat.
Vuosittain julkaistavassa kaavoituskatsauksessa on poimittuna alueet, joissa on tulevaisuudessa tapahtumassa kehitystä ja muutoksia. Alueiden käytön suunnittelu maankäyttö- ja rakennuslakiin nojaten perustuu vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja riittävään vaikutusten arviointiin, tutkimuksiin ja selvityksiin. Tulevat asemakaavat muodostavat kaupungin strategiaa monipuolisesti tukevan paketin.
Keskustaa kehitetään kaupungin vision mukaisesti yhdessä kaupunkilaisten ja kiinteistönomistajien kanssa. Asuinrakentaminen painottuu kaupunkimaiseen kerrostalorakentamiseen. Tavoitteiden mukaisia pientaloalueita suunnitellaan lisäksi eri puolille kaupunkia nykyisiä alueitakin täydentäen. Kaupungin itäiselle alueelle pääväylien varteen kaavoitetaan alueita yritystoiminnan laajenemista varten. Hulevesien alueelliseen hallintaan soveltuvia ja Tuusulan järven tilan kohentamiseen vaikuttavia alueita suunnitellaan.
Vuoden 2024 kaavoitussuunnitelmaan on aikataulutettu 13 asemakaavan valmistelun kohdetta, joista 4 on vireillä jo kuluvana vuonna. Kaavoituskatsauksessa esitetään niiden lisäksi 43 tulevaa asemakaavan valmistelun kohdetta sekä kiinteistönomistajien alustavien neuvottelujen tai suojeluarvoja omaavia kohteita 19.
Ehdotus kaavoitussuunnitelmaksi vuodelle 2024 sisältää valmistelussa olevat ja vuoden 2024 aikana aloitettavat asemakaavat.
Kaavoituskatsausehdotuksessa esitellään merkittävät tuleville vuosille aikataulutetut ja aikatauluttamattomat, odottavat asemakaavatyöt, jotka on ryhmitelty aiheittain hankekoreihin. Kaavoituskatsauksen ulkoasu viimeistellään ennen sen viemistä kaupunginhallituksen hyväksymiskäsittelyyn. Kaavoituskatsauksen valmistumisesta tiedotetaan hyväksymisen jälkeen eri medioissa ja se julkaistaan pdf-tiedostona Järvenpään kaupungin verkkosivuilla.
HP
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää
- oikeuttaa kaavoituksen tekemään aineistoon teknisiä korjauksia ja viimeistelemään aineiston ennen sen viemistä kaupunginhallituksen hyväksymiskäsittelyyn ja
- esittää, että kaupunginhallitus päättää hyväksyä Järvenpään kaavoitussuunnitelmaehdotuksen vuodelle 2024 (päivätty 4.12.2023) ja Järvenpään kaavoituskatsausehdotuksen vuodelle 2024 (päivätty 4.12.2023).
Käsittely
Asemakaava-arkkitehti Paula Kinnunen ja kaavoitusjohtaja Hannele Selin selostivat asiaa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.