Perustelut
Järvenpään kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta.
Hallintosäännön 30 § mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:
- lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
- yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
- kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat viranhaltijapäätökset; 4.11.2024-4.12.2024;
Kaupunkitekniikan johtaja
07.11.2024 § 32 Hankinta,Mannilantien väli Kotilinnantie-Urheilukatu,lisä-ja muutostyöt 2B,3A,4A,5A,6,7A,8,9,15 ja 20A
22.11.2024 § 33 Hankinta,Sahankaaren rakentaminen välillä Torpantie-Hallintokatu,lisä-ja muutostyöt 4A,5,6A,8 ja 9
Maanmittausinsinööri
11.11.2024 § 18 Tonttijaon muutos 2245/(12-15)
Liikenneinsinööri
12.11.2024 § 18 Liikennemerkkipäätös: Pysäköintikieltojen asettaminen Ruukkukadulle
03.12.2024 § 19 Liikennemerkkipäätös: Pysäköinnin aikarajoituksen asettaminen Vanhalle yhdystielle
Ylläpidon rakennuttajapäällikkö
22.11.2024 § 11 Autovahinko / Kotilinnantie
25.11.2024 § 12 Vahingonkorvaus / Takautumisvaatimus / Liukastuminen Alhotien ja Helsingintien risteyksessä
29.11.2024 § 13 Vahingonkorvausvaatimus / Olaskuja
Suunnittelupäällikkö
25.11.2024 § 18 Sarkatie ja Auerpuiston raitti, katu- ja puistosuunnitelman hyväksyminen
3.12.2024 § 19 Satukallionkuja,Satukalliontie pohjoisosuus,Kurjenkellonpolku,Kukkapolku,Kukkakatu ja Suvikatu,katusuunnitelman hyväksyminen
4.12.2024 § 20 Kukkapuisto,puistosuunnitelman hyväksyminen
Kaupunkikehitysjohtaja
27.11.2024 § 20 Maanrakentamisen vaahtolasimurske
27.11.2024 § 21 Kasvualustat 2025 -2028,Ensimmäisen viranhaltijapäätöksen kumoaminen ja uusi korjattu viranhaltijapäätös
Ehdotus
Esittelijä
-
Mikko Autere, vt. kaupunkikehitysjohtaja, mikko.autere@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.