Kaupunginvaltuusto, kokous 9.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 87 Takauksen myöntäminen Järvenpään Ratsastusseura ry:n lainalle

JARDno-2021-1041

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: Kristiina Hannula, Kirsi Rinne, Pekka Kääriäinen, Lauri Kivinen

Tausta

Järvenpään Ratsastusseura ry (JRS) on 26.4.2021 lähestynyt kaupunkia ja hakenut tukea ratsastushallin uusimiseen.

Ratsastusseuran ratsastushalli (rv. 1986), joka on ratsastuskoulutoiminnan kannalta keskeinen, on saanut rakennusvalvonnalta kannanoton, ettei halli ole käyttöturvallinen talvisin, ja että kantavat rakenteet on uusittava. Hallin rakenteet ovat ajan myötä kuluneet, teräsrakenteet heikentyneet korroosion myötä, ja rakennus tullut tiensä päähän. Hankkeena on uusia halli kokonaan. Vanha puretaan, ja uusi halli rakennetaan vanhoille perustuksille. Piirustukset ovat valmiina ja rakennusvalvonnan lupapisteessä julkisina.

Useita vuosia kestänyt suunnittelu ja kustannustehokkaan ratkaisun löytäminen ovat toteutusta vaille valmiita. Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa keväällä 2022.

Seura pyytää hakemuksessaan Järvenpään kaupunkia:

  1. Tulemaan takaajaksi pankkilainalle
  2. Osallistumaan joltain osin hankkeen rahoitukseen avustuksen muodossa.
  3. Tulemaan osakkaaksi hallin omistukseen.

Tässä päätösehdotuksessa on otettu käsittelyyn vain hakemuksen 1. kohta. Järvenpään kaupunki jakaa liikunta-avustuksia erillisellä menettelyllä, avustusten haku tapahtuu vuosittain. Jaettavat liikunta-avustukset eivät pidä sisällään rakennushankkeita. Järvenpään kaupunki ei lähde osakkaaksi hallin omistukseen.

Järvenpään Ratsastusseura ry ja sen toiminta

Järvenpään Ratsastusseura ry on jäsentensä omistama ratsastusseura (vuonna 2020 jäseniä oli 272). Seura on toiminut vuodesta 1968 alkaen järjestäen ratsastuskoulussaan ratsastuksen opetusta kaiken tasoisille ja -ikäisille harrastajille. Lisäksi seura vuokraa karsinapaikkoja hevosenomistajille, järjestää ratsastuskilpailuita sekä monipuolista junioritoimintaa mm. heppakerhon ja taitotasosuoritusten merkeissä.

Seura toimii ratsastusurheilun edistämiseksi niin, että mahdollisimman moni lapsi, nuori ja aikuinen saa ratsastuksesta itselleen pysyvän harrastuksen ja aktiivisen liikunta- ja kilpailulajin. Näiden toteuttamiseksi JRS omistaa hevosia ja poneja, ylläpitää toimintaan tarvittavia rakennuksia ja järjestää ratsastuskoulutoimintaa kehittäen jatkuvasti opetus- ja valmennustoimintaa sekä parantaa toimintaolosuhteita.

Järvenpään Ratsastusseuran harrastajista 97,4 % on tyttöjä ja naisia ja 2,6 % on poikia ja miehiä. Kuukausitasolla ratsastussuoritteista 916 on tyttöjä/naisia, ja 24 poikia/miehiä. Järvenpään Ratsastusseura ry järjestää harrastusmahdollisuuksia ja nuorisotoimintaa tyttövoittoisessa lajissa, yhdistyspohjaisesti ja suurin vapaaehtoisponnistuksin.

Seura työllistää 5,5 vakituista työntekijää sekä useita tilapäisiä tuuraajia.

Järvenpään Ratsastusseura ry on yhdistyspohjainen ratsastuskoulu. Yhdistys ei tavoittele voittoa, vaan järjestää toimintaa edistääkseen hevostaitoja, ratsastuskulttuuria ja luontoläheistä junioritoimintaa. Toiminnan tuotot ohjataan toiminnan ja tarvittavien harrastusalueiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Yhteisöllisyydellä, vapaaehtoistoiminnalla ja yhdistyksen organisoimalla talkootyöllä pyritään pitämään ratsastuskoulun hintataso kohtuullisena, jotta mahdollisimman moni lapsi, nuori ja aikuinen voi harrastaa lajia. JRS tarjoaa harrastusmahdollisuuksia myös erityisryhmille. JRS on Tähtiseura, kohderyhmänä Lapset ja Nuoret. Tähtiseurat ovat suomalaisen urheilun laatuseuroja, ne ovat lajiensa parhaita seuratoiminnan toteuttajia.

Seura on ollut kahdesti lajiliittonsa Suomen Ratsastajainliiton ehdokas vuoden urheiluseuraksi (2017 ja 2019) erinomaisen perustoiminnan, yhteisöllisyyden, hyvän ilmapiirin eteen tehtyjen ponnistelujen ja yhdenvertaisuuden vuoksi.

Maanvuokrasopimus Vanhankylänniemessä

Järvenpään Kaupungin ja Järvenpään Ratsastusseura ry:n välinen nykyinen maanvuokrasopimus (5,5 ha suuruinen määräala Järvenpään Kaupungin Vanhakylän kylässä sijaitsevasta kiinteistöstä Vanhakylä kt. 186-403-1-316) on voimassa 30.10.2041 asti.

Tällä hetkellä seura omistaa Vanhankylänniemessä tallirakennuksen 38 hevoselle (vanha ja uusi talli ovat yhteydessä toisiinsa), tallien yhteydessä on kolme asuntoa tallin henkilökunnalle. Tilalla sijaitsee myös 20 x 64m sekä 20 x 40 metrin kokoiset ratsastushallit sekä kaksi ulkoratsastuskenttää.

Hankkeen rahoitussuunnitelma

Maneesin korjaushankkeen kokonaisbudjetti arvio n. 350 000 – 400 000 €. Hanketta tullaan rahoittamaan valtionavustuksella ja pankkilainalla. 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt 31.5.2021 myöntää hankkeelle valtionavustusta 100 000 euroa (ESAVI/37768/2020). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on varautunut myöntämään vuonna 2022 hankkeelle lisäavustusta 20 000 euroa. Edellytys lisäavustuksen saamiselle on, että opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa tarkoitukseen riittävän määrärahan, ja että hakija on noudattanut myönnettyjen varojen käytöstä annettuja ohjeita. Lisäavustuksesta on tehtävä hakemus vuodelle 2022.

Ratsastusseuran talous on kunnossa. Ratsastusseura on saanut tasaisesti tulovirtaa ratsastustuotoista ja onnistunut koronatilanteesta huolimatta tekemään ylijäämäisen tuloksen vuonna 2020. Ratsastusseuran Asiakastiedon Rating Alfa luottoluokitus on A eli sanallisesti ”tyydyttävä”. Yritys on hoitanut aiemmat lainat suunnitellusti, eikä sillä ole rekisteröityjä maksuhäiriömerkintöjä viimeisen 6 kuukauden ajalta.

Ratsastusseura tarvitsee pankkilainaa arviolta korkeintaan 300 000 euroa. Kaupungin takaus ei saa missään vaiheessa ylittää 80 %:a lainan määrästä.

Kuntalain mukaiset takauksen antamisen edellytykset

Kuntalain 129 §:n

  • 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla.
  • 2 momentin mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.
  • 3 momentin mukaan sen estämättä, mitä kuntalain 129 §:n 2 momentissa säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (166/2019), museolain (314/2019), teatteri- ja orkesterilain (730/1992) tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen.
  • 4 momentin mukaan kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään (EUn valtiontukisäädökset).

Liikuntalain 5 §:n 1 momentin mukaan yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle:

  1. järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen;
  2. tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta; sekä
  3. rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.
     

Liikuntalain 5 §:n 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien toteuttamisen kunnassa tulee tapahtua eri toimialojen yhteistyönä sekä kehittämällä paikallista, kuntien välistä ja alueellista yhteistyötä sekä huolehtimalla tarvittaessa muista paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivista toimintamuodoista.

Kuntalaissa säädetyn mukaisesti kunta voi antaa kuntakonsernin ulkopuoliselle taholle takauksen, joka liittyy sen liikuntalain mukaisen tehtävän edistämiseen. Liikuntalain mukaan kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle mm. rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.

Tässä nimenomaisessa tilanteessa kuntalain edellytykset täyttyvät. Tämän lisäksi takaus ei vaaranna kaupungin kykyä vastata sille määrätyistä tehtävistä, kun otetaan mm. huomioon taattavan lainan suuruus. Näin se ei muodosta merkittävää taloudellista riskiä. Lisäksi kaupunki saa riittävän kattavat vastavakuudet. Tilinpäätöksessä 31.12.2020 konsernin puolesta annettujen vastuusitoumusten jäljellä oleva lainapääoma oli 144 miljoonaa euroa ja muiden puolesta 7,4 miljoonaa euroa. Lisäksi oli 2 takausta, joista ei oltu vielä tehty lainasitoumusta 31.12.2020.

Takaus voidaan antaa, koska sen voidaan katsoa liittyvän kunnan liikuntalain mukaisten tehtävien edistämiseen. Kaupunki haluaa edistää monipuolista liikuntaa ja ratsastus ei kuulu kaupungin omaan palveluvalikkoon. Ratsastusharrastuksen mahdollisuudet pienenisivät kaupungissa oleellisesti ilman hallin kunnostusta ja toisaalta hallin kunnostus varmistaa osaltaan lajin säilymisen osana kaupungin lajivalikoimaa.

EU:n valtiontukisäännökset

Kuntalain 129 §:n 4 momentin mukaan kunnan on sen antamien takausten osalta otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 ja 108 artiklassa säädetään.

SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

SEUT 108 artiklassa määritellään komission yksinomainen toimivalta sekä jäsenvaltion velvollisuus etukäteen ilmoittaa valtiontuesta niissä tilanteissa, joissa ei ole säädetty poikkeusta ilmoitusvelvollisuudesta

EU-komissio on antanut tiedonannon EY:n perussopimuksen 87 ja 88 artiklan (sittemmin SEUT 107 ja 108 artiklan) soveltamisesta valtiontukiin takauksina (2008/C 155/02). Tiedonannon 3.2. kohdan mukaan seuraavien edellytysten täyttäminen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus (kunnan takaus) ole valtiontukea: 

  1. ​lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa
  2. takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti (kiinteä enimmäismäärä ja rajattu voimassaoloaika)
  3. takaus ei kata missään vaiheessa enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä
  4. takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta

EU-tiedonannossa on myös todettu, että jos jokin edellä mainituista edellytyksistä ei täyty, se ei tarkoita sitä, että takaus katsottaisiin automaattisesti valtiontueksi. 

Tässä tapauksessa ratsastusseura ei ole taloudellisissa vaikeuksissa. Takauksen laajuus voidaan mitata eikä se ylitä missään vaiheessa 80 prosentin määrää lainasaamisesta. Takauksen markkinaperusteinen hinta on määritelty EU:n komission takaustiedonannon kohdan 3.3 mukaisen safe harbour -maksun perusteella. PK-yritysten yksittäisten takausten arvioinnissa valtiontakausta ei katsota tueksi, jos siihen liittyvä pienin vuosimaksu veloitetaan takaustiedoksiannon 3.3. kohdassa olevan taulukon mukaisesti. Taulukossa viitataan Standard & Poor's-, Fitch- ja Moody's-luokituksiin, joita useimmiten käytetään pankkialalla alan omien luokittelujärjestelmien yhdistämiseksi. Luokituksia ei kuitenkaan tarvitse saada kyseisiltä luokituslaitoksilta, vaan yhtä hyvin voidaan käyttää myös kansallisia tai pankkien maksuhäiriöriskien kuvaamisessa käyttämiä luokitusjärjestelmiä, jos ne perustuvat maksuhäiriöiden todennäköisyyteen yhden vuoden aikana, mikä on luokituslaitosten luokitusten perustana. Muiden järjestelmien pitäisi vastata tätä luokitusta kyseisen luokitusperusteen mukaisesti. Tässä tapauksessa ratsastusseuran Asiakastiedon Rating Alfa luottoluokitus on A, eli tyydyttävä. Luottoluokituksen perusteella takausprovision voidaan katsoa olevan taulukosta 2,0%.

Järvenpään kaupungin linjaukset

Kaupungin omistajaohjeistuksessa (KV 15.11.2010 § 87) takauksista sanotaan: Pääsääntöisesti kaupunki myöntää takauksia vain tytäryhteisöilleen eli yhteisöille, joissa kaupungilla on määräysvalta. Kaupunki voi myöntää tapauskohtaisesti harkinnan perusteella A) omavelkaisia takauksia, B) täytetakauksia, C) toissijaisia takauksia.

Takaus voidaan myöntää myös sellaisen yhteisön hyväksi, jossa kaupungilla ei ole merkittävää omistusta tai jossa kaupunki ei ole osakkaana. Omistajaohjeistus on parhaillaan päivitettävänä, mutta myös nykyohjeistuksen mukaisesti Järvenpään kaupunki myöntää takauksia muiden yhteisöjen lainoille vain poikkeustapauksissa. Takaus myönnetään seuraavien periaatteiden mukaan:

  • takaus voidaan myöntää koko hankkeelle tai osalle hanketta tarvittavalle lainan määrälle
  • kaupunki vaatii takaukselle vastavakuuden tai panttauskielto- eli ns. negative pledge- sitoumuksen
  • kaupunki perii yhteisöiltä tapauskohtaisesti asetettavan takausprovision
  • kaupunki edellyttää tilinpäätöstietojen toimittamista takauksen voimassaoloaikana eli tilinpäätöstiedot on toimitettava joka vuosi.

Järvenpään Ratsastusseura ry on valmis toimimaan kaupungin esittämällä tavalla saadakseen lainalle kaupungin takauksen.

Johtopäätös

Edellä esitetyn johdosta Järvenpään kaupunki voi taata Järvenpään Ratsastusseura ry:n lainaa korkeintaan 80% omavelkaisen takauksen lainamäärälle korkeintaan 300 000 euroa. Jos seura saa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta vuonna 2022 hankkeelle lisäavustusta vuoden 2021 päätöksessä todetulla tavalla, tulee avustus käyttää lainan lyhentämiseen. 

Näin kunta toimii liikuntalain 5 §:n mukaisesti: kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle. Takauksen myötä kaupunki mahdollistaa tyttövaltaisen lajin olosuhteet Järvenpäässä nykyisenlaisina.

Kuntalain mukaan takaukselle pitää olla vastavakuus. Vastavakuuden ei tarvitse kattaa koko takaussummaa. Ratsastusseura on tarjonnut takauksen vastavakuudeksi rakennuksiaan. Vakuudet katsotaan riittäväksi. Takauksesta ja vakuuksista laaditaan erilliset asiakirjat, joissa takauksen kohteena oleva laina, takaus ja vakuudet yksilöidään molemminpuolisin allekirjoituksin.  

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää

  1. myöntää omavelkaisen takauksen Järvenpään Ratsastusseura ry:n enintään 300 000 euron pankkilainalle.
  2. että, takauksen suuruus on enintään 80% lainan vuotuisesta jäännöspääomasta.
  3. että, lainasta peritään 2,0% takausprovisiota vuosittain lainan jäljellä olevalle pääomalle.
  4. hyväksyä takauksen vastavakuudeksi kiinteistön vuokra-oikeuteen ja vuokra-alueella sijaitseviin rakennuksiin haettavan vähintään vuokralaisen omistamien rakennusten käypää arvoa vastaavan kiinnityksen
  5. valtuuttaa kaupunginhallituksen yksilöimään lainan, johon takauspäätös kohdistuu, ja takauksen vakuudeksi annetun vastavakuuden.

 

Käsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Lauri Kivinen, talous- ja rahoituspäällikkö, lauri.kivinen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 21.9.2021 § 253

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. myöntää omavelkaisen takauksen Järvenpään Ratsastusseura ry:n enintään 300 000 euron pankkilainalle.
  2. että, takauksen suuruus on enintään 80% lainan vuotuisesta jäännöspääomasta.
  3. että, lainasta peritään 2,0% takausprovisiota vuosittain lainan jäljellä olevalle pääomalle.
  4. hyväksyä takauksen vastavakuudeksi kiinteistön vuokra-oikeuteen ja vuokra-alueella sijaitseviin rakennuksiin haettavan vähintään vuokralaisen omistamien rakennusten käypää arvoa vastaavan kiinnityksen
  5. valtuuttaa kaupunginhallituksen yksilöimään lainan, johon takauspäätös kohdistuu, ja takauksen vakuudeksi annetun vastavakuuden.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tausta

Kaupunginvaltuusto (KV 11.10.2021 § 99) on päättänyt omavelkaisen takauksen myöntämisestä Järvenpään Ratsastusseura ry:lle. Takaus voidaan myöntää enintään 300 000 euron määräiselle pankkilainalle. Takaus voi olla enintään 80% lainan vuotuisesta jäännöspääomasta ja siitä peritään 2% takausprovisio vuosittain jäljellä olevalle pääomalle. Takauksen vastavakuudeksi hyväksyttiin i kiinteistön vuokra-​oikeuteen ja vuokra-​alueella sijaitseviin rakennuksiin haettavan vähintään vuokralaisen omistamien rakennusten käypää arvoa vastaavan kiinnityksen. Päätöksessään kaupunginvaltuusto valtuutti kaupunginhallituksen yksilöimään lainan, johon takaus kohdistuu ja takauksen vakuudeksi annetun vastavakuuden. 

Takauksen yksilöinti

Järvenpään Ratsastusseura ry on neuvotellut Osuuspankin kanssa lainasta. Lainaa nostetaan käyttökiellossa olevan maneesin purkamiseen ja uudelleenrakentamiseen yhteensä 300 000 euroa. Lainassa on viitekorkona euribor 12kk + marginaali 3%. Lainaa lyhennetään 1 kuukauden välein ja laina-aika on 7 vuotta. Laina nostetaan 1-3 erässä arviolta toukokuussa 2022. Lainan numero määräytyy myöhemmin.

Vastavakuudet

Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan edut tulee takauksen antamisen osalta turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Kuntalain esitöiden (HE 268/2014) mukaan vaadittavien vastavakuuksien ei tarvitse kattaa koko takaukseen liittyvää riskiä, vaan kunnan riskien hallinnan näkökulmasta riittävän osan.

Järvenpään Ratsastusseura ry on tarjonnut vuokraoikeuskiinnityksiä takauksen vastavakuudeksi. Uudenmaan Osuuspankilla on hallussa ja pantattuina aiempien vastuiden vakuudeksi ensisijaiset vuokraoikeuskiinnitykset 2 kpl yhteismäärältään 185 286 €. Lisäksi kiinnitykset tullaan panttaamaan myönnetyn 300 000 € lainan vakuudeksi, käyttöarvo 20% lainasta, eli 60 000 € sekä lisälainan 50 000 € vakuudeksi. Hankkeen jälkeen pankin panttioikeus on maksimissaan 147 700 €. Järvenpään kaupungille on vahvistettu panttikirja 300 000 €. Pankin AKA-arvioitsija on arvioinut kohteen tällä hetkellä olevan 560 000 euron arvoiseksi. Ratsastusseura on sitoutunut pitämään rakennettavan kohteen vakuutettuna täydestä arvostaan koko takauksen voimassaoloajan. Ehdotettu vastavakuus on arvioitu kuntalain 129 §:n näkökulmasta riittävän kattavaksi.

Laina-asiakirjat on toimitettava kaupungille lopullisen takauksen taustalla olevan lainan vahvistamiseksi.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. kohdistaa kaupunginvaltuuston päättämän 80% omavelkaisen takauksen Järvenpään Ratsastusseura ry (y-tunnus: 0217334-3) vastuulle siirtyvälle 300 000 euron rahoituslaitoslainalle, jonka Osuuspankki myöntää olevan maneesin purkamiseen ja uudelleenrakentamiseen.
  2. hyväksyä takauksen vastavakuudeksi kiinteistön vuokraoikeuteen vahvistetun kiinnityksen 300 000 euroa, joka tulee rahoituslaitokselle Uudenmaan Osuuspankki vahvistettujen parhaalla etuoikeudella olevien 185 286 euron kiinnitysten jälkeen. Rakennettava kohde on pidettävä vakuutettuna täydestä arvostaan koko takauksen voimassaoloajan.
  3. valtuuttaa talousjohtajan allekirjoittamaan takaussitoumuksen ja muut takaukseen ja vakuuksiin liittyvät asiakirjat.
  4. että päätös pannaan täytäntöön sen lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Aatu Laamanen, talouspäällikkö, aatu.laamanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: talouspäällikkö Aatu Laamanen, talousjohtaja Kirsi Rinne, hyvon palvelualuejohtaja Kristiina Soots

Tausta

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 11.10.2021 § 99 takauksen Järvenpään Ratsastusseura ry:n 300.000 euron lainalle maneesin rakentamiseksi.

Hankkeen toteutuksessa ilmenneiden haasteiden ja vastoinkäymisten vuoksi maneesin rakentaminen on aiempien suunnitelmien mukaisesti on keskeytynyt. Aikaisemman hankkeen yhteydessä valmistunut teräsrunkorakenne ei vastannut tilattua laatua ja ei ollut lopulta käyttökelpoinen. Rungon puutteiden korjaus osoittautui hyvin kalliiksi ja Ratsastusseura päätyi purkamaan rungon. Tilanne aiheutti merkittäviä viivästyksiä hankkeen etenemiselle ja seuralle ylimääräisiä kuluja. Seura päätyi tilanteen seurauksena etsimään uutta keinoa ja tapaa rakentaa maneesi uudestaan.

Järvenpään Ratsastusseura ry (JRS) on lähestynyt kaupunkia 20.10.2024 uuden maneesihankkeen tukemiseksi ja toteuttamiseksi. Ratsastusseuran tavoitteena on rakennuttaa Vanhankylänniemen alueelle uusi ratsastusmaneesi. Maneesi mahdollistaa ratsastuksen harrastamisen eri vuodenaikoina. Uusi maneesi on tarkoitus rakentaa kierrätysmateriaaleista.Rakennusvalvonta on hyväksynyt uuden maneesin suunnitelman.

Seuran tarkoituksena on hakea pankista uusi laina uutta maneesihanketta varten. Lainalla on tarkoitus maksaa pois aiemmat maneesihankkeen jäljellä olevat lainat ja saada uuden hankkeen toteutusta varten lisärahoitusta. Hanke on tarkoitus saada valmiiksi 2025 vuoden aikana. Aiemman lainan takaisinmaksun yhteydessä raukeaa kaupungin vastuut aikaisempaan takaukseen liittyen.   

Seura pyytää hakemuksessaan Järvenpään kaupunkia takaajaksi enintään 350 000 euron pankkilainalle.

Kaupungin takaus on hankkeen ja seuran kannalta ratkaisevan tärkeä, sillä yhdistyksellä ei ole mahdollisuuksia saada vastaavan suuruista lainaa ilman takaajaa. Kaupungin takaus on käytännössä ainoa mahdollisuus toteuttaa aikaisemmin alkanut maneesihanke loppuun.

Järvenpään Ratsastusseura ry

Järvenpään Ratsastusseura pitää Vanhankylänniemessä perinteikästä ratsastuskoulua. Järvenpään Ratsastusseura on yksi harvoista yhdistyspohjaisista ratsastuskouluista Suomessa. Yhdistys toimii arvojensa mukaan: Yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja hevostaidot. Ratsastuskoulutoiminnalla ei tavoitella taloudellista voittoa, vaan toiminnan tuotot ohjataan toiminnan kehittämiseen.

Seuran toimintaan voi osallistua monin eri tavoin. Ratsastustuntien lisäksi on tarjolla monipuolista kerho- ja seuratoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille. JRS:llä on myös erityisryhmien ratsastusta, yhteistyötä lastensuojelun kanssa, sekä erilaisia harrastajia tenavista eläkeikäisiin asti.JRS on saanut Ratsastajainliitolta Tähtiseura-statuksen ansiokkaasta nuorisotyöstään ja palkittu Vuoden Ratsastusseurana 2022.

Maanvuokrasopimus Vanhankylänniemessä

Järvenpään Kaupungin ja Järvenpään Ratsastusseura ry:n välinen nykyinen maanvuokrasopimus (5,5 ha suuruinen määräala Järvenpään Kaupungin Vanhakylän kylässä sijaitsevasta kiinteistöstä Vanhakylä kt. 186-403-1-316) on voimassa 30.10.2041 asti.

Tällä hetkellä seura omistaa Vanhankylänniemessä tallirakennuksen 38 hevoselle (vanha ja uusi talli ovat yhteydessä toisiinsa), tallien yhteydessä on kolme asuntoa tallin henkilökunnalle. Tilalla sijaitsee myös 20 x 64m sekä 20 x 40 metrin kokoiset ratsastushallit sekä kaksi ulkoratsastuskenttää.

Uuden hankkeen rahoitussuunnitelma

Uuden hankkeen arvioidut kustannukset ovat n. 294 000 euroa, johon on huomioitu riskilisää yhteensä 14 000 euroa. Seuran on tarkoitus maksaa nyt haettavalla 350 000 euron pankkilainalla pois aiemmat jäljellä olevat lainat ja saada uuden hankkeen rahoittamiseen n. 110 000 euroa lisärahaa. Aikaisemmasta hankkeesta on kertynyt syyskuuhun 2024 mennessä kustannuksia n. 312 000 euroa. Alkuperäinen hanke rahoitettiin 300 000 euron pankkilainalla, johon oli kaupungin myöntämä takaus, seuran omalla 50 000 euron pankkilainalla ja lisäksi hanke sai AVI:n myöntämää valtionavustusta yhteensä 174 000 euroa, joka maksetaan hankkeen etenemisen mukaan. AVI:n myöntämää valtionavustusta voidaan käyttää uuteen hankkeeseen arviolta n. 35 000 euroa. Lisäksi seura rahoittaa uutta rakennushanketta omien rahavarojen n. 100 000 euron ja hevosenomistajien ennakkomaksujen, yhteensä 50 000 euron, avulla.

Seura on lyhentänyt olemassa olevia lainoja suunnitelman mukaisesti. Kaupungin takaamasta 300 000 euron lainasta on jäljellä lokakuussa n. 202 000 euroa ja 50 000 euron pankkilainasta on jäljellä n. 40 000 euroa. Seuran nykyinen taloustilanne on kohtuullinen. Seuran uusimpien talouslukujen perusteella toimintaa on saatu sopeutettua kuluvan vuoden aikana. Maneesihankkeen keskeneräisyys heikentää merkittävästi seuran nykyistä tulovirtaa. Haasteista huolimatta seura on pystynyt pitämään varsinaisen toiminnan tulot kohtuullisella tasolla ja varmistamaan tasaisen tulovirran. Ratsastusseuran Asiakastiedon Rating Alfa luottoluokitus on A+ eli sanallisesti ”tyydyttävä”. Yritys on siis hoitanut aiemmat lainat suunnitellusti, eikä sillä ole rekisteröityjä maksuhäiriömerkintöjä viimeisen 6 kuukauden ajalta.

Ratsastusseura tarvitsee uutta pankkilainaa arviolta korkeintaan 350 000 euroa. Kaupungin takaus ei saa missään vaiheessa ylittää 80 %:a lainan määrästä, eli 280 000 euroa. Kaupungin takaus on voimassa maksimissaan 7 vuotta.

Kuntalain mukaiset takauksen antamisen edellytykset

Kuntalain 129 §:n

  • 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla.
  • 2 momentin mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.
  • 3 momentin mukaan sen estämättä, mitä kuntalain 129 §:n 2 momentissa säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (166/2019), museolain (314/2019), teatteri- ja orkesterilain (1082/2020) tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen.Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksistä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen. (21.5.2021/419)
  • 4 momentin mukaan kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään (EUn valtiontukisäädökset).

Liikuntalain 5 §:n 1 momentin mukaan yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle:

  1. järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen;
  2. tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta; sekä
  3. rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.
     

Liikuntalain 5 §:n 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien toteuttamisen kunnassa tulee tapahtua eri toimialojen yhteistyönä sekä kehittämällä paikallista, kuntien välistä ja alueellista yhteistyötä sekä huolehtimalla tarvittaessa muista paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivista toimintamuodoista.

Kuntalaissa säädetyn mukaisesti kunta voi antaa kuntakonsernin ulkopuoliselle taholle takauksen, joka liittyy sen liikuntalain mukaisen tehtävän edistämiseen. Liikuntalain mukaan kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle mm. rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.

Ratsastusseuran tilanteessa kuntalain edellytykset täyttyvät. Kaupungin antama takaus ei vaaranna kaupungin kykyä vastata sille määrätyistä tehtävistä, kun otetaan mm. huomioon taattavan lainan suuruus. Näin se ei muodosta merkittävää taloudellista riskiä. Kaupungin riskienhallinnan kannalta uuden takauksen antaminen pienentää vanhan takauksen realisoitumisen riskiä merkittävästi. Uuden takauksen vastineeksi kaupunki saa seuralta tilanteeseen nähden riittävän kattavat vastavakuudet.

Uusi takaus voidaan antaa, koska sen voidaan katsoa liittyvän kunnan liikuntalain mukaisten tehtävien edistämiseen. Kaupunki haluaa edistää monipuolista liikuntaa ja ratsastus ei kuulu kaupungin omaan palveluvalikkoon. Ratsastusharrastuksen mahdollisuudet pienenisivät kaupungissa oleellisesti ilman hallin kunnostusta ja toisaalta hallin kunnostus varmistaa osaltaan lajin säilymisen osana kaupungin lajivalikoimaa.

EU:n valtiontukisäännökset

Kuntalain 129 §:n 4 momentin mukaan kunnan on sen antamien takausten osalta otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 ja 108 artiklassa säädetään.

SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

SEUT 108 artiklassa määritellään komission yksinomainen toimivalta sekä jäsenvaltion velvollisuus etukäteen ilmoittaa valtiontuesta niissä tilanteissa, joissa ei ole säädetty poikkeusta ilmoitusvelvollisuudesta.

EU-komissio on antanut tiedonannon EY:n perussopimuksen 87 ja 88 artiklan (sittemmin SEUT 107 ja 108 artiklan) soveltamisesta valtiontukiin takauksina (2008/C 155/02). Tiedonannon 3.2. kohdan mukaan seuraavien edellytysten täyttäminen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus (kunnan takaus) ole valtiontukea: 

  1. ​lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa
  2. takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti (kiinteä enimmäismäärä ja rajattu voimassaoloaika)
  3. takaus ei kata missään vaiheessa enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä
  4. takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta

EU-tiedonannossa on myös todettu, että jos jokin edellä mainituista edellytyksistä ei täyty, se ei tarkoita sitä, että takaus katsottaisiin automaattisesti valtiontueksi. 

Ratsastusseuran toimittamien ajantasaisten taloustietojen ja Suomen Asiakastiedon Rating Alfa -raportin mukaan seura ei ole taloudellisissa vaikeuksissa. Takauksen laajuus voidaan mitata asianmukaisesti, koska se ei ylitä missään vaiheessa 80 prosentin määrää lainamäärästä ja sille on määritelty rajattu voimassaoloaika. Lisäksi hankkeen toteutuksesta, rahoitussuunnitelmasta ja haettavasta lainamäärästä on saatu ulkopuolisen tahon arvio. Takauksen markkinaperusteinen hinta on määritelty EU:n komission takaustiedonannon kohdan 3.3 mukaisen safe harbour -maksun perusteella. PK-yritysten yksittäisten takausten arvioinnissa valtiontakausta ei katsota tueksi, jos siihen liittyvä pienin vuosimaksu veloitetaan takaustiedoksiannon 3.3. kohdassa olevan taulukon mukaisesti (ks. liite). Taulukossa viitataan Standard & Poor's-, Fitch- ja Moody's-luokituksiin, joita useimmiten käytetään pankkialalla alan omien luokittelujärjestelmien yhdistämiseksi. Luokituksia ei kuitenkaan tarvitse saada kyseisiltä luokituslaitoksilta, vaan yhtä hyvin voidaan käyttää myös kansallisia tai pankkien maksuhäiriöriskien kuvaamisessa käyttämiä luokitusjärjestelmiä, jos ne perustuvat maksuhäiriöiden todennäköisyyteen yhden vuoden aikana, mikä on luokituslaitosten luokitusten perustana. Muiden järjestelmien pitäisi vastata tätä luokitusta kyseisen luokitusperusteen mukaisesti. Tässä tapauksessa ratsastusseuran Asiakastiedon Rating Alfa luottoluokitus on A+, eli tyydyttävä. Luottoluokituksen perusteella takausprovision voidaan katsoa olevan taulukosta 2,0%.

Järvenpään kaupungin linjaukset

Kaupungin omistajapolitiikassa (KV 11.9.2023 § 46) takauksista sanotaan: 

  • Kaupunki myöntää takauksia pääsääntöisesti vain kaupunkikonserniin kuuluville yhteisöille.
  • Kaupunki voi poikkeuksellisesti myöntää takauksen konserniin kuulumattomalle yhteisölle, mikäli takauksen antamiselle on erityinen kaupungin tarpeesta syntyvä peruste.
  • Kaupungin tekemien sijoitusten ja antamien takausten edellytyksenä on kaupungin mahdollisuus osallistua yhteisön hallintoon ja yhteisön velvoite raportoida taloudestaan ja toiminnastaan.
  • Kaupungin antaman takauksen edellytyksenä on aina riittävä vastavakuus.
     

Mikäli kaupunki erityisestä syystä antaa yhteisölle omistusosuutensa ylittävän takauksen, on takaukselle saatava riittävän vastavakuuden lisäksi myös sopimusvakuus esim. panttauskielto ja/tai omistuspohjaa turvaava sopimusehto. Yhteisön on toimitettava kaupungille vuosittain tilinpäätöstiedot tai pyydettäessä useammin kaupungin määrittämät talous- ja toimintaraportit. Lisäksi kaupunki voi edellyttää, että sen nimeämä henkilö valitaan suostumuksellaan yhteisön hallitukseen ja että yhteisön tilintarkastajan valinta hyväksytetään kaupungilla. Ennen takauksen antamista yhteisön on toimitettava tilintarkastajan lausunto takauskohteen edellyttämän lainan määrästä ja jälkiarviointina tilintarkastajan lausunto lainan käyttämisestä takauksen yhteydessä määriteltyyn toimintaan. Takausta koskevan päätöksenteon yhteydessä on erityisesti arvioitava takauksen antamisen lakisääteisten edellytysten toteutuminen ja takauksen vaikutus kaupungin riskeihin. Lähtökohtaisesti kaupunki perii yhteisöiltä markkinahintaa vastaavan takausprovision

Järvenpään Ratsastusseura ry on valmis toimimaan kaupungin esittämällä tavalla saadakseen lainalle kaupungin takauksen.

Hyvinvoinnin palvelualue puoltaa takauksen myöntämistä. Hanke parantaa liikunnan ja urheilun olosuhteita kaupungissa sekä tukee liikuntalain 5 § esitettyjä edellytyksiä paikallisesti. 

Johtopäätös

Edellä esitetyn esitettyjen perusteiden johdosta Järvenpään kaupunki voi taata Järvenpään Ratsastusseura ry:n lainaa korkeintaan 80% omavelkaisen takauksen lainamäärälle korkeintaan 350 000 euroa. Kaupungin myöntämä takaus on voimassa enintään 7 vuoden ajan lainan nostohetkestä.

Takauksen myöntäessään kunta toimii liikuntalain 5 §:n mukaisesti: kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle. Takauksen myötä kaupunki mahdollistaa tyttövaltaisen lajin olosuhteet Järvenpäässä nykyisenlaisina.

Kuntalain mukaan takaukselle pitää olla vastavakuus. Vastavakuuden ei tarvitse kattaa koko takaussummaa. Ratsastusseura on tarjonnut takauksen vastavakuudeksi rakennuksiaan. Vakuudet katsotaan tilanteessa riittäväksi. Takauksesta ja vakuuksista laaditaan erilliset asiakirjat, joissa takauksen kohteena oleva laina, takaus ja vakuudet yksilöidään molemminpuolisin allekirjoituksin.  

Päätösvalmistelussa on selvitetty EU:n valtiontukea koskevat säädökset. Takauksen myöntämisessä ei ole kyse kielletystä valtiontuesta.

Kaupunki edellyttää, että nostettavalla lainalla maksetaan takaisin aiemman takauksen alainen laina, jolloin kaupungin vastuut aikaisempaan takaukseen liittyen päättyvät. 

KR

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää

  1. myöntää omavelkaisen takauksen Järvenpään Ratsastusseura ry:n enintään 350 000 euron pankkilainalle.
  2. takaus on voimassa 7 vuotta lainan nostamisajankohdasta
  3. että, takauksen suuruus on enintään 80% lainan vuotuisesta jäännöspääomasta.
  4. että, lainasta peritään 2,0% takausprovisiota vuosittain lainan jäljellä olevalle pääomalle.
  5. hyväksyä takauksen vastavakuudeksi kiinteistön vuokra-oikeuteen ja vuokra-alueella sijaitseviin rakennuksiin haettavan vähintään vuokralaisen omistamien rakennusten käypää arvoa vastaavan kiinnityksen
  6. valtuuttaa kaupunginhallituksen yksilöimään lainan, johon takauspäätös kohdistuu, ja takauksen vakuudeksi annetun vastavakuuden.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa.

Valmistelija

  • Aatu Laamanen, talouspäällikkö, aatu.laamanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 25.11.2024 § 286  

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. myöntää omavelkaisen takauksen Järvenpään Ratsastusseura ry:n enintään 350 000 euron pankkilainalle.
  2. takaus on voimassa 7 vuotta lainan nostamisajankohdasta.
  3. että, takauksen suuruus on enintään 80% lainan vuotuisesta jäännöspääomasta.
  4. että, lainasta peritään 2,0% takausprovisiota vuosittain lainan jäljellä olevalle pääomalle.
  5. hyväksyä takauksen vastavakuudeksi kiinteistön vuokra-oikeuteen ja vuokra-alueella sijaitseviin rakennuksiin haettavan vähintään vuokralaisen omistamien rakennusten käypää arvoa vastaavan kiinnityksen.
  6. valtuuttaa kaupunginhallituksen yksilöimään lainan, johon takauspäätös kohdistuu, ja takauksen vakuudeksi annetun vastavakuuden.

Päätös

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 42 (JAA) - 8 (EI) - 1 (TYHJÄ) kaupunginhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa.

 

Käsittelyn kuluessa Peter Osipow teki Erika Turusen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: 

"Järvenpää Plus esittää kohtaan 4., että, lainasta peritään 0,8 %:n takausprovisiota vuosittain lainan jäljellä olevalle pääomalle."

 

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu muutosehdotus, joten oli äänestettävä. Hyväksyttiin äänestystavaksi sähköinen äänestys, jota täydennetään nimenhuutoäänestyksellä, ja äänestysjärjestykseksi seuraava:  

Ääntestys

JAA: Kaupunginhallituksen pohjaehdotus

EI: Peter Osipowin muutosehdotus

Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston äänin 42 (JAA) - 8 (EI) - 1 (TYHJÄ) hyväksyneen kaupunginhallituksen pohjaehdotuksen.

 

Äänestystulokset

  • Kyllä 42 kpl 82%

    Laura Virkkunen, Taru Salmivuori, Henri Kontkin, Eemeli Peltonen, Vesa Müller, Seppo Heino, Liisa Majanen, Tom Boman, Petri Perta, Raimo Finér, Ismo Nöjd, Henry Berg, Hanna Graeffe, Esko Lappalainen, Arto Luukkanen, Tuija Kuusisto, Markku Tenhunen, Mikko Taavitsainen, Tiia Lintula, Riina Tuominen, Petri Graeffe, Riikka Juuma, Satu Tuominen, Katri Kuusikallio, Sean McLoughlin, Nea Karenius, Timo Ijäs, Willem van Schevikhoven, Satu Haaparanta, Reetta Nick, Pirjo Komulainen, Hanna Partanen, Mia Rundgren, Anna Pulkkinen, Pekka Luuk, Ville Sihvo, Taru Deniz, Heini Liimatainen, Petri Ovaska, Rita Kostama, Jorma Piisinen, Tarja Edry

  • Ei 8 kpl 16%

    Jenni Marttinen, Lassi Markkanen, Erika Turunen, Peter Osipow, Anne Partanen, Tomi Passi, Ville Mustonen, Mikko Perkoila

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Emmi Mäkinen

Tiedoksi

 Järvenpään Ratsastusseura, talouspäällikkö