Perustelut
Peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaus vuonna 2026
Valtiovarainministeriö on 18.12.2025 tehnyt päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2026 (liitteenä). Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51§:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valtionvarainministeriön päätös on saapunut Järvenpään kaupungin kirjaamoon sähköisesti 8.1.2026.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus 2026
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 5 §:n mukaan kunnan peruspalvelujen valtionosuus koostuu seuraavista valtionosuusperusteista:
- valtionosuustehtävien laskennallisista kustannuksista
- 13-17 §:ssä tarkoitettujen syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, asukasmäärän kasvun ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosien määräytymisperusteista.
Kunnalle myönnetään valtionosuutta em. lain 1 §:ssä tarkoitettujen valtionosuustehtävien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin euromäärä, joka saadaan, kun em. lain 6–12 §:n mukaisesti määräytyvät laskennalliset kustannukset lasketaan yhteen ja saadusta summasta vähennetään em. lain 21 §:ssä tarkoitettu kunnan omarahoitusosuus. Vuonna 2026 kunnan omarahoitusosuus on 1 548,79 euroa asukasta kohden. Näin saatuun euromäärään lisätään kunnan em. laissa 13–17 §:ssä tarkoitetut syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, asukasmäärän kasvun sekä saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat.
Vuoden 2026 valtionosuusprosentista on säädetty lailla kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta, jonka eduskunta hyväksyi 12.12.2025. Valtionosuusprosentin muutoksessa on otettu huomioon esimerkiksi kustannustenjaon tarkistus, vuonna 2026 voimaan tulevien uusien tai laajenevien tehtävien vaikutus kustannuksiin sekä pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukainen peruspalvelujen valtionosuuden indeksikorotuksen yhtä prosenttiyksikköä vastaava vähennys. Kunnan peruspalveluiden valtionosuuteen sisältyy kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 26 §:ssä tarkoitettu verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta lisätään ja vähennetään lain 4 ja 5 luvussa tarkoitetuilla erillä. Näitä ovat
- Harkinnanvaraisten valtionosuuksien korotusten yhteismäärää vastaavan euromäärän vähennys (27§)
- Perusopetuksen aloittamisen johdosta maksettavan rahoituksen vähentäminen (28§)
- Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden vähentäminen kuntaan maksetun perustoimeentulotuen määrällä (29§)
- Hyvinvointialueiden perustaminen ja tehtävien järjestämisvastuun siirrosta vuonna 2023 aiheutuvien taloudellisten vaikutusten rajoittaminen (muutosrajoitin) (30§)
- Valtionosuusjärjestelmämuutoksen tasaus (31§)
- Kunnan työttömyysetuuksien rahoitusvastuun laajentamisen korvaus (31 a §)
- Määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja lisäykset (32§)
- Kunnalle maksettavasta valtionosuudesta vuonna 2026 tehtävä vähennys (32 a §)
Laskelmien perusteella on mahdollista erottaa Manner-Suomen kuntien keskimääräinen kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti ja kunnan oma peruspalvelujen valtionosuusprosentti. Tällä tarkoitetaan kuntien valtiolta saamaa osuutta laskennallisista kustannuksista omarahoitusosuuden jälkeen. Kuntaliiton 9.1.2026 julkaisemien laskelmien mukaan Manner-Suomen kuntien keskimääräinen kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 25,82 % ja Järvenpään kaupungilla vastaava prosentti on 27,16%.
Veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaus 2026:
Veroperustemuutoksista johtuvia kunnallisverotulomuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille valtionosuuden yhteydessä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetuin lain 33 §:n mukaan. Kunnalle maksetaan sen verotulojen menetystä vastaava euromäärä.
Kunnan kunkin varainhoitovuoden verotulojen menetystä laskettaessa sovelletaan varainhoitovuotta edeltänyttä vuotta edeltäneen vuoden verotustietoja ja varainhoitovuotta edeltäneen vuoden veroprosenttia sekä asukaslukua varainhoitovuotta edeltäneen vuoden lopussa. Veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausten hallinnointiin ja maksamiseen sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n 1 momenttia, 46 §:n 1 ja 2 momenttia, 47–50 §:ää ja 53–55 §:ää.
Päätöksen mukaan Järvenpään kaupungille maksetaan vuonna 2026 peruspalvelujen valtionosuutta ilman tasausta 16 423 307 euroa ja verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta 1 269 931 euroa, yhteensä 17 693 238 euroa. Lisäksi verotulomenetysten korvausta maksetaan 2 304 186 euroa. Kaikkinensa peruspalvelujen valtionosuuksia ja verotulomenetyksien korvauksia maksetaan kaupungille yhteensä 19 997 424 euroa.
Kotikuntakorvauksen perusosat vuodelle 2026
Valtiovarainministeriö on 18.12.2025 tehnyt päätöksen kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2026 (liitteenä). Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista kirjallisesti valtionvarainministeriöstä. Oikaisumenettely koskee kotikuntakorvauksen perusosan euromäärää. Oikaisua ei voi hakea kotikuntakorvauksen maksamiseen tai oppilastietoihin liittyvissä asioissa. Valtionvarainministeriön päätös on saapunut Järvenpään kaupungin kirjaamoon sähköisesti 8.1.2026.
Valtiovarainministeriö on päättänyt peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 35 §:n 6 momentin nojalla, että vuoden 2026 kotikuntakorvauksen perusosa on 8 833,75 euroa. Kuntien välisen laskutuksen sijaan kotikuntakorvausmenot ja -tulot kohdistetaan maksajille ja saajille keskitetyllä palvelulla. Käytännössä kohdistaminen tapahtuu valtionosuuden maksamisen yhteydessä. Vuonna 2026 Järvenpään kaupungin kotikuntakorvaustulot ovat 996 800 euroa ja kotikuntakorvausmenot -4 385 975 euroa. Kotikuntakorvausten netto on näin ollen -3 389 175 euroa.
Opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannuksiin myönnettävä valtionosuus vuodelle 2026
Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ulkopuolelle jää osa perusopetukseen liittyvästä rahoituksesta (muun muassa lisäopetus ja maahanmuuttajien valmistava opetus), aamu- ja iltapäivätoiminta, lukiokoulutus, kansalaisopistot, tuntiperusteinen taiteen perusopetus, ammatillinen koulutus, ammattikorkeakoulu, laitokset (teatterit, orkesterit, museot) sekä liikunta ja nuorisotyö.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009), 50 §:n 1 momentin ja 57 §:n 3 momentin ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 §:n 1 momentin ja 17 §:n nojalla myöntänyt valtionosuutta vuodeksi 2026 mainituissa laeissa tarkoitettuja käyttökustannuksia varten. Päätös on ennakollinen ja se tarkistetaan varainhoitovuoden 2026 keskimääräisten oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi vuoden 2026 loppuun mennessä. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoiman ammatillisen koulutuksen valtionosuutta ja rahoitusta ei tarkisteta eikä myöskään tarkisteta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoiman esi- ja perusopetuksen valtionosuutta ja rahoitusta lukuun ottamatta perusopetuksen yhteydessä järjestetyn tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen valtionosuutta ja rahoitusta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön 30.12.2025 tekemän päätöksen mukaisesti Järvenpään kaupungille opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannuksiin myönnettävä valtionosuus, josta on vähennetty asukasmäärään perustuva omarahoitusosuus lukiokoulutuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta, vuodelle 2026 on 1 259 914 euroa.
Päätökseen tyytymätön voi hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös on lähetetty kunnille tiedoksi 15.1.2026 ja tiedoksisaantiajaksi katsotaan 22.1.2026.
Yhteenveto valtionosuuksista
Valtionosuuspäätösten perusteella Järvenpään kaupungille on myönnetty valtionosuutta vuodelle 2026 yhteensä 21 257 338 euroa ja kotikuntakorvauksia -3 389 175 euroa. Vuoden 2026 talousarviossa valtionosuuksiksi on arvioitu 21 238 790 euroa eli valtionosuutta tulisi noin 18 548 euroa enemmän kuin talousarviossa on arvioitu.
Verrattuna talousarvioon 2026 peruspalvelujen valtionosuuksia tulee 129 200 euroa enemmän. Verrattuna talousarvioon hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen oli lopulta arvioitua 46 187 euroa parempi kohentuneen kertoimen johdosta, laskennallisissa erissä koulutustausta ja vieraskielisyydestä -30 324 euroa vähemmän johtuen perushinnan ja kertoimen pienentymisestä, kunnan omarahoitusosuus -937 euroa suurempi teknisistä pyöristyksistä johtuen, te-uudistuksen palvelurahoituksen siirtymäporrastuksen ja verotulotasausmuutoksen neutralisoinnista johtuen 114 220 euroa parempi sekä lisäksi ikärakenteen laskennalliset kustannukset olivat 54 euroa suuremmat perushinnan pyöristyksistä johtuen.
Verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta tulee 168 855 euroa vähemmän talousarvioon nähden. Vaikka yhtäältä kaupungin laskennallinen verotulo pieneni arvioidusta, niin toisaalta myös valtakunnallinen tasausraja madaltui tätä enemmän, jolloin tasattavaa enää ollut niin merkittävästi eron pienentyessä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuksia saadaan 235 925 euroa enemmän, mihin vaikuttaa muun muassa niin perusopetuksen kuin lukiokoulutuksen määräytymisperusteet sekä kunnan rahoitusosuuksien muutokset. Verotulomenetysten korvauksia saadaan 177 722 euroa vähemmän kuin talousarviossa ennakoitu, arvio vuoden 2026 osuudesta veromenetysten korvauksista väheni.
Valtionosuuden perusteena olevat tiedot on tarkistettu eivätkä ne anna aihetta hakea päätöksiin oikaisua.
Toimivalta
Hallintosääntö 12 §, kaupunginhallitus vastaa kaupungin hallinnosta ja taloudesta
KR