Kaupunginhallitus, kokous 3.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Periaatepäätös palvelualuejohtajan viran auki julistamiseksi

JARDno-2019-3488

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, merja.soosalu@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat Merja Soosalu ja Iiris Laukkanen

Opetuksen ja kasvatuksen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelualueiden palvelualuejohtaja on hakenut eroa 1.6.2020 alkaen.

Palvelualueiden johtamisrakennetta on tarkoituksenmukaista tarkastella henkilömuutosten yhteydessä. Keskeinen kysymys on, johtaako yksi palvelualuejohtaja molempia palvelualueita vai johtaako jatkossa kumpaakin palvelualuetta oma palvelualuejohtaja.  

Molemmille palvelualueille ehdotetaan perustettavaksi palvelualuejohtajan virka. Samassa yhteydessä ehdotetaan muutettavaksi myös palvelualueiden keskinäistä tehtäväjakoa. Tätä koskeva ehdotus hallintosääntömuutokseksi tuotaneen kaupunginvaltuuston päätettäväksi 24.2.2020.

Hallintosäännön 49 §:n mukaan kaupunginvaltuusto tekee periaatepäätöksen palvelualuejohtajan viran auki julistamisesta. Tämän vuoksi valtuuston on nyt tarpeen tehdä päätökset viran auki julistamisesta sekä siihen liittyvistä ratkaisuista.

Kahden palvelualuejohtajan malli edellyttää kahden uuden viran perustamista nyt ja nykyisen palvelualuejohtajan viran lakkauttamista sen jälkeen, kun tämä virantäyttöprosessi on saatettu loppuun.

Viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää hallintosäännön 12 §:n mukaan kaupunginhallitus.

Hallintosäännön 49 §:n mukaan kaupunginvaltuusto päättää palvelualuejohtajien kelpoisuudesta ja peripäätöksen viran auki julistamisesta ja tekee valintapäätöksen. Hallintosäännön 14 §:n mukaan laajennettu henkilöstöasiainjaosto valmistelee kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle rekrytoinnin ja päättää palvelussuhteen ehdot, osaamisprofiilin sekä hakuilmoituksen.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää mahdolliset hallintosäännön muutokset, mikäli samassa yhteydessä muutetaan lautakuntien välistä työnjakoa. Tämä tuodaan päätöksentekoon erikseen.

 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Henkilöstöasianjaosto päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää

  1. pavelualuejohtajan virkojen auki julistamisesta siten, että opetuksen ja kasvatuksen palvelualueelle ja hyvinvoinnin palvelualueelle valitaan kummallekin palvelualuejohtaja
  2. että opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen palvelualuejohtajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  3. että hyvinvoinnin palvelualueen palvelualuejohtajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto

Henkilöstöasiainjaosto ehdottaa kaupunginhallitukselle, että

kaupunginhallitus perustaa opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajan viran sekä hyvinvoinnin palvelualuejohtajan viran. Virkojen perustamista tarkoittava päätös on ehdollinen sille, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä virkojen kelpoisuusvaatimukset ja periaatteen julistaa haettavaksi kaksi palvelualuejohtajan virkaa.  

 

Käsittely

Asia käsiteltiin henkilöstöasian laajennetussa kokoonpanossa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 7.57.

Keskustelun kuluessa Minna Solanterä teki muutosehdotuksen, joka kuului seuraavasti: Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen palvelualuejohtajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto. Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, merja.soosalu@jarvenpaa.fi

Perustelut

Henkilöstöasiainjaosto 28.1.2020 § 7

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää

  1. pavelualuejohtajan virkojen auki julistamisesta siten, että opetuksen ja kasvatuksen palvelualueelle ja hyvinvoinnin palvelualueelle valitaan kummallekin palvelualuejohtaja
  2. että opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen palvelualuejohtajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  3. että hyvinvoinnin palvelualueen palvelualuejohtajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto

 

Kaupunginhallitus päättää perustaa opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajan viran sekä hyvinvoinnin palvelualuejohtajan viran. Virkojen perustamista tarkoittava päätös on ehdollinen sille, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä virkojen kelpoisuusvaatimukset ja periaatteen julistaa haettavaksi kaksi palvelualuejohtajan virkaa.  

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

  • Helinä Perttu, Jarno Hautamäki

Kokouskäsittely

Helinä Perttu ja Jarno Hautamäki poistuivat esteellisinä. Esteellisyyden peruste: luottamuksen vaarantuminen muusta syystä (hallintolaki 28.1 § kohta 7).

Puheenjohtajana tämän asian ajan toimi hallituksen 1. varapuheenjohtaja Tomi Passi.