Kaupunginhallitus, kokous 2.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 204 Muutokset valtionosuuspäätöksiin vuonna 2024

JARDno-2024-6

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaus vuonna 2024

Valtiovarainministeriö on 21.12.2023 tehnyt päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024 (liitteenä). Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51§:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Peruspalvelujen valtionosuus 2024
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2022) 5 §:n mukaan kunnan peruspalvelujen valtionosuus koostuu seuraavista valtionosuusperusteista:

  1. valtionosuustehtävien laskennallisista kustannuksista
  2. 13-17 §:ssä tarkoitettujen syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, asukasmäärän kasvun ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosien määräytymisperusteista.

Kunnalle myönnetään valtionosuutta 1 §:ssä tarkoitettujen valtionosuustehtävien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin euromäärä, joka saadaan, kun 6-12 §:n mukaisesti määräytyvät laskennalliset kustannukset lasketaan yhteen ja saadusta summasta vähennetään 21 §:ssä tarkoitettu kunnan omarahoitusosuus. Vuonna 2024 kunnan omarahoitusosuus on 1 388,69 euroa asukasta kohden. Näin saatuun euromäärään lisätään kunnan 13-17 §:ssä tarkoitetut syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, asukasmäärän kasvun sekä saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat.

Kunnan peruspalveluiden valtionosuuteen sisältyy kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 26 §:ssä tarkoitettu verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta lisätään ja vähennetään lain 4 ja 5 luvussa tarkoitetuilla erillä. Näitä ovat

  • Perusopetuksen aloittamisen johdosta maksettavan rahoituksen vähentäminen
  • Kunnan peruspalvelujen valtionsouuden vähentäminen kuntaan maksetun perustoimeentulotuen määrällä
  • Hyvinvointialueiden perustaminen ja tehtävien järjestämisvastuun siirrosta vuonna 2023 aiheutuvien taloudellisten vaikutusten rajoittaminen (muutosrajoitin)
  • Valtionosuusjärjestelmämuutoksen tasuas
  • Sote-siirron jälkikäteistarkistuksesta johtuva valtionosuuden pysyvä lisäsiirto
  • Määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja lisäykset

Kunnilta hyvinvointialueille siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannukset on tarkistettu kuntien lopullisten vuoden 2022 tilinpäätöstietojen perusteella. Lisäksi kuntien tilinpäätöstietojen mukaisista kustannustiedoista on oikaistu niitä merkittävästi vääristävät erät 30.6.2023 voimaan tulleen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen perusteella.

Veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaus:
Veroperustemuutoksista johtuvia kunnallisverotulomuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille valtionosuuden yhteydessä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetuin lain 33 §:n mukaan. Kunnalle maksetaan sen verotulojen menetystä vastaava euromäärä.

Kunnan kunkin varainhoitovuoden verotulojen menetystä laskettaessa sovelletaan varainhoitovuotta edeltänyttä vuotta edeltäneen vuoden verotustietoja ja varainhoitovuotta edeltäneen vuoden veroprosenttia sekä asukaslukua varainhoitovuotta edeltäneen vuoden lopussa.

Veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausten hallinnointiin ja maksamiseen sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n 1 momenttia, 46 §:n 1 ja 2 momenttia, 47-50 §:ää ja 53-55 §:ää. Muutoksenhausta säädetään 9 luvussa.

Päätöksen mukaan Järvenpään kaupungille maksetaan vuonna 2024 peruspalvelujen valtionosuutta 6 613 859 euroa, josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus on 1 016 478 euroa. Lisäksi verotulomenetysten korvausta maksetaan 5 398 865 euroa eli yhteensä 12 012 724 euroa.

Kotikuntakorvauksen perusosat vuodelle 2024

Valtiovarainministeriö on 21.12.2023 tehnyt päätöksen kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2024 (liitteenä). Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista kirjallisesti valtionvarainministeriöstä. 

Valtiovarainministeriö on päättänyt, että vuoden 2024 kotikuntakorvauksen perusosa on 7 459,25 euroa. Kuntien välisen laskutuksen sijaan kotikuntakorvausmenot ja -tulot kohdistetaan maksajille ja saajille keskitetyllä palvelulla. Käytännössä kohdistaminen tapahtuu valtionosuuden maksamisen yhteydessä. Vuonna 2024 Järvenpään kaupungin kotikuntakorvaustulot ovat 953 218 euroa ja kotikuntakorvausmenot 3 518 248 euroa. Kotikuntakorvausten netto on näin ollen -2 565 030 euroa. 

Opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannuksiin myönnettävä valtionosuus vuodelle 2024

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ulkopuolelle jää osa perusopetukseen liittyvästä rahoituksesta (mm. lisäopetus ja maahanmuuttajien valmistava opetus), aamu- ja iltapäivätoiminta, lukiokoulutus, kansalaisopistot, tuntiperusteinen taiteen perusopetus, ammatillinen koulutus, ammattikorkeakoulu, laitokset (teatterit, orkesterit, museot) sekä liikunta ja nuorisotyö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009), 50 §:n 1 momentin ja 57 §:n 3 momentin ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 §:n 1 momentin ja 17 §:n  nojalla myöntänyt valtionosuutta vuodeksi 2024 mainituissa laeissa tarkoitettuja käyttökustannuksia varten. Päätös on ennakollinen ja se tarkistetaan varainhoitovuoden 2024 keskimääräisten oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi vuoden 2023 loppuun mennessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön 29.12.2023 tekemän päätöksen mukaisesti Järvenpään kaupungille opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannuksiin myönnettävä valtionosuus, josta vähennetty asukasmäärään perustuva omarahoitusosuus luokiokoulutuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta, vuodelle 2024 on -128 115 euroa.

Päätökseen tyytymätön voi hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Yhteenveto valtionosuuksista

Valtionosuuspäätösten perusteella Järvenpään kaupungille on myönnetty valtionosuutta vuodelle 2024 yhteensä 11 884 609 euroa ja kotikuntakorvauksia -2 393 265 euroa. Vuoden 2024 talousarviossa valtionosuuksiksi on arvioitu 12 443 530 euroa eli noin 560 tuhatta euroa enemmän kuin päätöksessä. Suuri muutos talousarvioon johtuu talousarvion pohjana olleista VM:n ennakollisista laskelmista, jotka muuttuivat merkittävästi marraskuun aikana sote-siirtolaskennan valmistumisen myötä vasta talousarvion hyväksynnän jälkeen. Muutos huomioidaan kevään talousarviomuutoksissa.

Valtionosuuden perusteena olevat tiedot on tarkistettu eivätkä ne anna aihetta hakea päätöksiin oikaisua.

KR

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä

  1. valtiovarainministeriön päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaamisesta vuonna 2024
  2. valtiovarainministeriön päätöksen kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2024 sekä
  3. opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen opetus- ja kulttuuritoimea varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta vuodelle 2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätöehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Peruspalvelujen valtionosuuden muutos vuonna 2024

Valtiovarainministeriö on 26.6.2024 tehnyt päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuonna 2024 (liitteenä), jolla muutetaan Valtionvarainministeriön antamaa päätöstä 21.12.2023. Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51§:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutokset koskevat seuraavia:

  1. Käyttämätön määrärahan palautus valtion talousarvion Kuntien yhdistämisen taloudellisen tuen momentilta (28.90.31). Momentilta jäi käyttämättä vuonna 2023 yhteensä 9,947 M€, joka palautetaan kunnille asukasta kohden yhtä suurena osuutena.
  2. Kunnilta hyvinvointialueille siirtyneiden sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannusten tarkentuminen. Kuntien vuoden 2022 ja 2021 tilinpäätöstietojen mukaiset hyvinvointialueiden rahoituksen pohjaksi siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen nettokustannukset ovat tarkentuneet 559 t€, mikä vähentää kuntien peruspalvelujen valtionosuutta.

Päätöksen mukaan Järvenpään kaupungille maksetaan vuonna 2024 peruspalvelujen valtionosuutta 6,67 M€ eli 86 t€ alkuperäistä päätöstä enemmän.

Kotikuntakorvauksen perusosan korjaaminen vuodelle 2024

Valtiovarainministeriö on 26.6.2024 tehnyt korjauspäätöksen kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2024 (liitteenä). Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista kirjallisesti valtionvarainministeriöstä. 

Valtiovarainministeriö on päättänyt, että vuoden 2024 kotikuntakorvauksen perusosaa kasvatetaan noin 420 euroa laskentavirheen seurauksena 7459,25 eurosta 7880,65 euroon. Kuntien välisen laskutuksen sijaan kotikuntakorvausmenot ja -tulot kohdistetaan maksajille ja saajille keskitetyllä palvelulla. Käytännössä kohdistaminen tapahtuu valtionosuuden maksamisen yhteydessä. Vuonna 2024 Järvenpään kaupungin korjatut kotikuntakorvaustulot ovat 1 007 068 euroa ja kotikuntakorvausmenot 3 717 006 euroa. Kotikuntakorvausten netto on näin ollen -2 709 938 euroa eli Järvenpään kaupunki maksaa 145 t€ enemmän kotikuntakorvauksia kuin alkuperäisessä päätöksessä.

Yhteenveto valtionosuuksista

Muutettujen valtionosuuspäätösten perusteella Järvenpään kaupungille on myönnetty valtionosuutta vuodelle 2024 yhteensä 11 970 608 euroa mukaan lukien Opetus ja kulttuuritoimen valtionosuudet. Lisäksi kotikuntakorvauksia maksetaan nettona -2 709 938 euroa.

Valtionosuuden perusteena olevat tiedot on tarkistettu eivätkä ne anna aihetta hakea päätöksiin oikaisua.

Täsmennettyjä valtionosuuspäätöksiä vastaavat talousarviomuutosesitykset tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi erillisenä asiana. 

KR 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä

  1. valtiovarainministeriön muutospäätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta vuodelle 2024
  2. valtiovarainministeriön muutospäätöksen kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2024

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Talousjohtaja, Opka/Hyvo talouspäällikkö, taloussuunnittelupäällikkö