Kaupunginhallitus, kokous 24.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 277 Konsernipalvelujen 2020-2023 sopeutustoimenpiteet ja tavoitemuutokset

JARDno-2020-885

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 18.5.2020 § 197 talousohjelman tarkistamista Koronasta aiheutuvien talousvaikutusten seurauksena. Kaupunginhallitus päätti tuolloin yksimielisesti, että jo päätetyn talousohjelman lisäksi haetaan valtuustolle esitettäväksi 12 miljoonan euron kuluvähennykset vuosille 2020-2023.

Vuoden 2020 osuuden toteuttamisesta tehtiin erillinen henkilöstökustannuksia alentava päätös (KH 20.5.2020 § 206), jonka summa oli suuruudeltaan 3,3 miljoonaa euroa. Päätöksessä valtuutettiin kaupunginjohtaja päättämään lomautusten mahdollisesta perumisesta ja lomautusten keston muutoksista. Kesäkuun alussa maan hallitus teki 4. lisätalousarvioesityksensä, joka sisälsi kunnille maksettavia korona-kompensaatiota. Valtionosuuslisäykset lasten, nuorten ja perheiden palveluihin sekä ikäihmisten palvelujen toimivuuden varmistamiseen lisäsivät Järvenpäälle maksettavaa valtionosuutta siten, että talousohjelmakaudella tavoiteltava 12 miljoonan euron summa pieneni 11,773 miljoonaan euroon eli 227te. Valtionosuudet kohdennettiin kunnille alle 18-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden määrän suhteessa. Valtionosuuslisäyksen peruste huomioiden helpotus on kohdennettu laskelmissa vuodelle 2020 varhaiskasvatukseen ja hyte-palveluihin, mikä mahdollistaa suunniteltujen lomautusten lyhentämisen noin viikolla. Koulunkäynninohjaajien lomautusta lyhennettiin viikolla jo aiemmin.

Tarkennettu esitys sopeutusten vuosittaisesta kohdentumisesta palvelualueille/sitovuustasoille on esitetty listan liitteenä 1 ja laskelma poikkeusolojen vaikutuksista verotuloihin ja valtionosuuksiin on esitetty liitteessä 2.  

Kaupunginhallitus päätti 18.5.2020 § 197, että
- jos vuotta 2020 koskevalla ratkaisuilla saavutettavat menovähennykset ovat arvioitua pienemmät, siirretään vastaava vähennys vuosille 2021-2023. Mikäli ratkaisuilla saavutetaan suurempi kuluvähennys, pienenee 2021-2023 kuluvähennystavoite vastaavasti. 
- Vuosille 2021 - 2023 tehdään nykyisen talousohjelman lisäksi vuositasolla noin kolmen miljoonan euron lisämenoleikkaukset, joiden toteuttaminen voi edellyttää myös henkilöstöön kohdistuvia toimenpiteitä. 
- Loput tasapainotuksesta toteutetaan poistoja sopeuttamalla, sotemenoja karsimalla tai verotusratkaisuin. 

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti talousarvioesitys koskien vuoden 2020 talousarviota ja vuosien 2021-2023 talousohjelmavuosia tuodaan erillisestä valmistelusta valtuuston käsittelyyn elokuussa. Jotta taloussuunnitelman muutosesitys olisi perusteltu ja sopeutus toteutettavissa, pyydetään lautakuntia valmistelemaan esityksensä toimenpiteistä, joilla sopeutus toimeenpannaan. Toimenpiteiden osalta tulee esittää arviot niiden vaikutuksista kuntalaisten saamiin palveluihin, kuntalaisiin, asiakkaisiin ja henkilöstöön euromääräisten vaikutusten lisäksi. 

Mikäli koronan aiheuttamilla poikkeusoloilla ja tulevilla sopeutustoimenpiteillä arvioidaan olevan vaikutusta valtuuston hyväksymiin sitoviin tavoitteisiin tai niiden toteutusaikatauluihin, pyydetään lautakuntia esittämään tarkennukset tarvittavin osin. Lähtökohtaisesti sitovat tavoitteet on kytketty suoraan strategisiin päämääriin ja edistämään niiden saavuttamista, joten muutosten tulisi kohdistua ensisijaisesti tavoiteaikatauluun ja keinoihin, joilla tavoitteet ovat saavutettavissa.     

Kaupunginhallitus tekee esityksensä taloussuunnitelmakautta koskevasta talousarviomuutoksesta lautakuntien esitykset saatuaan kokouksessaan 24.8.2020. Samassa yhteydessä tehdään myös talousarviomuutosesitykset vuoden 2020 toimintakulujen sopeuttamisesta korjatun yt-päätöksen mukaisesti sekä muutosesitykset verotuloihin ja valtionosuuksiin viimeisimpien käytettävissä olevien ennusteiden pohjalta. 

Sotemenojen, poistojen tai veroratkaisujen kautta toteutettavista muista tarvittavista sopeutustoimenpiteistä päätetään syksyllä osana vuosien 2021-2024 talousarvio- ja taloussuunnitelmakäsittelyä. 

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää,

1. tarkentaa toimenpiteillä tavoiteltavaa summaa vuoden 2020 osalta tehtyjen valtionosuuspäätösten perusteella 277te. Uusi sopeutuksella tavoiteltava summa on 11.773.062 euroa.
2. hyväksyä sopeutuksen vuosittaisen kohdentamisen palvelualueille/sitovuustasoille liitteen 1 mukaisesti 
3. pyytää lauta- ja johtokunnilta 19.8.2020 mennessä esitykset vuosina 2021-2023 toteutettavista toimenpiteistä, joilla palvelualue-/sitovuustasokohtaiset kuluvähennykset on saavutettavissa. Toimenpiteiden osalta tulee esittää eurojen lisäksi arviot toimenpiteiden vaikutuksista palveluihin, kuntalaisiin ja henkilöstöön.
4. pyytää lauta- ja johtokunnilta 19.8.2020 mennessä esitykset sitoviin toiminnallisiin tavoitteisiin ja tavoiteaikatauluihin.
5. valtuuttaa talousjohtajan ohjeistamaan tarkemmin käytännön valmistelua 

Käsittely

Tämä asia käsiteltiin asian § 238 jälkeen.

Willem van Schevikhoven saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

Henkilöstöjohtaja Merja Soosalu ja vt. palvelualuejohtajat Mikko Mäkelä ja Jari Lausvaara selostivat asiaa.  

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 17.6.2020 § 242 palvelualueille kohdettavasta lisäsopeutusvaateesta ja pyysi lautakunnilta esitykset vuosina 2021-​2023 toteutettavista toimenpiteistä,​ joilla sitovuustasokohtaiset kuluvähennykset on saavutettavissa. Toimenpiteiden osalta tuli esittää eurojen lisäksi arviot toimenpiteiden vaikutuksista palveluihin,​ kuntalaisiin ja henkilöstöön. Lautakunnilta pyydettiin esitys myös sitoviin toiminnallisiin tavoitteisiin ja tavoiteaikatauluihin.

Konsernipalveluista ja Tilaomistuksesta vastaavana toimielimenä konsernipalvelut on valmistellut kaupunginhallitukselle esityksen pyydetyistä asioista. Esitys on pykälän liitteenä. 

Konsernipalvelujen sopeutus toteutetaan pääosin jättämällä avoimia tehtäviä pysyvästi täyttämättä. Vuoden 2020 osalta sopeutusta helpottaa osa-aikaisuudet ja rekrytointien viiveet henkilöstön vaihtuessa. Sopeutus heijastuu ennen kaikkea kehittämiseen, joka voi resurssien niukkuuden vuoksi hidastua perustoiminnan vaatiessa työpanosta tai vaihtoehtoisesti sisäisissä palveluissa palvelutasot voivat alentua. Olemassa olevan henkilöstön kuormittuminen on riskinä. 

Sitovien tavoitteiden sisältöihin ei esitetä muutoksia, mutta aikatauluihin on tehty tarkennuksia ennen kaikkea koronan aiheuttaman resurssien riittämättömyyden vuoksi. Sekä konsernipalveluiden että palvelualueiden avainhenkilöiden työpanokset ovat koronan vuoksi kohdentuneet akuutin poikkeustilanteen hallintaan, eikä kehittämistyöhön ole pystytty panostamaan vaaditulla tavalla.   

KR

 

  

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä konsernipalvelujen ja tilaomistuksen sitovuustasoja koskevan esityksen valtuustolle esitettävistä

  1. vuosien 2020-2023 sopeutustoimenpiteistä
  2. vuosien 2020-2023 sitovien toiminnallisten tavoitteiden aikataulumuutoksista.

ja liittää tämän asian lausuntonaan kaupunginvaltuustolle asiakohtaan 24.8.2020 § 278 

 

Päätös

Asian käsittely päätettiin siirtää jatkokokoukseen 28.8.2020 klo 7.30.

Tiedoksi

Konsernipalvelujen johtoryhmä, laskentapäällikkö