Kaupunginhallitus, kokous 2.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Harjulan uusi koulu ja päiväkoti, valtuutus Mestaritoiminta Oy:lle

JARDno-2019-777

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Perustelut

Harjulan uusi koulu- ja päiväkotihanke

Järvenpään kaupungin palveluverkkosuunnitelman ja investointiohjelman mukaisesti (KV 10.12.2018 § 103) kaupunki valmistelee Harjulan uuden koulun ja päiväkodin rakentamista. Palveluverkkosuunnitelmassa esitetyn mukaisesti Harjulaan on tarkoitus rakentaa 3-sarjainen alakoulu sekä Loutin 5-ryhmäisen päiväkodin korvaava päiväkoti. Alakouluinvestoinnille on varattu 16 milj. euron määräraha. Päiväkodin rakentamiselle ei ole osoitettu määrärahaa, koska historialliseen rakennukseen tehtävän peruskorjauksen kustannuksista ei ollut tuolloin käytössä arviota. Investointisumma on tarkoitus täsmentää investointipäätöksen yhteydessä. Päiväkoti esitetään sijoitettavan Harjulan koulun vanhimpaan rakennukseen, joka saneerataan ja suojellaan hankkeen yhteydessä asemakaavalla. Hankkeen aikana toteutetaan kunnallistekniikan kunnossapidollinen tarkastelu ja tarvittavat korjaustoimenpiteet ennen koulun käyttöönottoa vuonna 2021.

Hankkeen yhteydessä palveluverkkosuunnitelman mukaisesti linjataan myös Vihtakadun yksikön toiminnan jatkosta. Investointihankkeessa esitetään Harjulaan toteutettavan n. 3-sarjainen perusopetukselle ja esiopetukselle mitoitettu alakoulu, jonka toteutuslaajuuteen vaikuttaa Vihtakadun koulun yksikön toiminnan jatkuminen. Uuden koulun on tarkoitus korvata nykyinen 2-sarjaisen Harjulan alakoulun ja vastata koko Harjulan koulun alueen väestökehitykseen. Esitys perustuu siihen, että Harjulan koulun alueen lapset siirtyvät asteittain Harjulan uuteen kouluun.

Vihtakadun kiinteistössä opetus- ja varhaiskasvatuskäyttöä voidaan jatkaa lähivuosina myöhemmin sovittavassa laajuudessa, kuitenkin siten, että kiinteistöön ei kohdisteta merkittäviä toiminnallisia investointeja. Myöhemmin, arviolta 20-luvun puolessa välissä, arvioidaan Vihtakadun yksikön kiinteistön jatkokäytön mahdollisuuksia kiinteistön kunnon ja alueen väestökehityksen mukaisesti.  Kiinteistöllä ei tällä hetkellä ole akuutteja sisäilmahaasteita, mutta se saavuttaa peruskorjausiän 20-luvun loppupuolella.

Esitetyn Harjulan uuden koulun tilat (472 lasta) tulevat olemaan valmistumisesta alkaen tehokkaassa käytössä siten, että perus- ja esiopetuksen lisäksi tiloja käyttää varhaiskasvatus. Investointihankkeen mitoituksen lähtökohtana on se, että kohteen koko kapasiteetti on täydessä käytössä koko elinkaaren aikana ja käyttäjäjakauma reagoi dynaamisesti muuttuvan kysynnän mukaan.

Hankkeen valmisteluvaiheessa on tutkittu useita eri toteutusvaihtoehtoja, joista laaditaan ennakkovaikutusten arviointi. Tausta-aineistossa on analysoitu eri vaihtoehtoja kustannustason ja käyttötarkoituksen pohjalta.

Investointihanke perustuu Harjulan nykyisen koulun osalta siihen, että kiinteistö on saavuttanut elinkaarensa pään, kohteessa on merkittäviä sisäilmaongelmia ja kaikissa tilanteissa jouduttaisiin tekemään isoja investointeja. Kaupunki on arvioinut, että turvallisempi ja riskittömämpi lopputulos saavutetaan, kun vanha koulu puretaan ja rakennetaan uusi.

Vastaavasti Loutin päiväkodista on päätetty luopua sisäilmaongelmien takia mahdollisimman nopealla aikataululla. Loutin päiväkodin tontin jalostamisesta syntyy kaupungille arviolta 900 000 € tontinmyyntitulot, josta tulee vähentää jalostamisen kustannukset.

Uusi koulu suunnitellaan pysyväksi ja on tarkoitus toteuttaa paikallaan rakentaen. Kohteeseen toteutetaan uuden opetusohjelman mukaiset joustavat sekä muuttuvat opimisympäristöt. Toiminnan lähtökohtana on tilojen monikäyttöisyys ja korkea käyttöastetavoite. Koulu ja päiväkoti integroidaan saumattomasti yhteen. Uudisrakennuksessa mm. hallinto, liikuntatilat ja ruokala on mitoitettu palvelemaan molempia toimintoja. Koulun toteuttamiseksi on tutkittu myös moduulivaihtoehtoa, jota ei kuitenkaan esitetä, koska kouluratkaisusta on tarkoitus tulla pysyvä ja aikataulu mahdollistaa paikallaan rakentamisen. Hanke esitetään toteuttavaksi yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana.

Kustannusarvio

Koulun tämän hetken kustannusarvio on 16,5 milj. €. Koulun mitoitus on 4267 hum2. Rakennuskustannus on 3864 €/hum2 ja tilatehokkuus 9,04 hum2/oppilaspaikka. Päiväkodille jyvitettävä osuus kouluhankkeen kuluista on n. 900 000 € ja neliöistä n. 233 hum2. Jyvityksen jälkeen koulun laskennallinen tilatehokkuus on 8,5 hum2/oppilaspaikka. Päiväkotihankkeen kustannusosuus osoitetaan kouluhankkeen budjettiin, koska rakentaminen toteutetaan koulurakentamisen yhteydessä. Kouluhankkeen kustannusarvio sisältää purkamisen kustannuksen 350 000 € ja pihaurakan kustannuksen 350 000 €. Mikäli kohde halutaan toteuttaa erityisesti painottaen kestävän kehityksen tavoitteita (matala hiilijälki, resurssitehokkuus), tarvitaan hankkeen investointiin arviolta 10-15% lisämääräraha. 

Päiväkotihankkeen tämän hetken kustannusarvio on n. 5 milj. euroa, josta korjausrakentamisen osuus on 3 milj. euroa ja muutostyön osuus 2 milj. euroa. Päiväkodin mitoitus on 906 hum2. Rakennuskustannus on arviolta 5518 €/hum2 ja tilatehokkuus 9,4 hum2/hoitopaikka. Päiväkodille jyvitettävien kouluhankkeen neliöiden jälkeen tilatehokkuus on arviolta 11,9 hum2/hoitopaikka. Koska kyseessä on suojeltavaan rakennukseen tehtävä perusparannushanke, ei Mestaritoiminta Oy voi antaa tarkempaa kustannusarviota tässä vaiheessa. Hanke tullaan toteuttamaan tiukan kustannusraamin sisällä ja tavoitteena on alittaa alustavat kustannusarviot.

Päiväkodin toteuttamista moduulirakenteisena on myös tutkittu. Tässä vaihtoehdossa 5 ryhmäisen päiväkodin investointikustannus olisi arviolta noin 4 milj. euroa. Moduulirakennuksen elinkaarikustannus on kuitenkin korkeampi kuin paikallaan rakennettaessa, eikä pysyvään käyttötarkoituksen kohteeseen ole järkevää toteuttaa moduulirakentamista

Vanhan koulurakennuksen osalta on tutkittu myös mahdollisuutta muuttaa rakennus asuntokäyttöön. Asuntokäyttöön muutettaessa kohteeseen saneerattavien asuntojen hintataso tulisi Mestaritoiminnan arvion mukaan olemaan 9000 €/hum2 luokkaa. Tätä hintatasoa ei voida pitää Järvenpäässä realistisena, eikä kohteen muuttaminen asunnoiksi ole kaupallisesti mahdollista.      

Aikataulu

Alkuperäisen aikataulun mukaan suunnittelijan ja urakoitsijan hankinta oli tarkoitus käynnistää vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana, jolloin kohteen käyttöönoton tavoiteaikataulu oli elokuu 2021. Hankkeen valmistelun aikana kustannusarvio on tarkentunut ja ylittää investointisuunnitelmaan sisältyvän 16 milj. euron tason. Kustannusylitys selittyy päiväkodin kanssa yhteisesti toteutettavista tiloista osana hanketta. Päiväkodista ole vielä tehty investointipäätöstä. Näistä syistä hankkeista tullaan valmistelemaan tarkennetut investointipäätösesitykset kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.  Tämän hetkisen arvion mukaan tullaan investointiohjelmaan tarvitsemaan Harjulan koulun uudisrakennuksen lisää 0,5 milj. euroa eli yhteensä 16,5 milj. euroa ja Harjulan kivikoulun perusparannukseen ja päiväkodiksi muuttamisen 5 milj. euroa.

Tämän hetken aikataulussa, mikäli hankinnan käynnistämiselle saadaan lupa kaupunginhallitukselta, voidaan hankinta julkaista arviolta huhtikuun 2019 aikana. Lopullinen investointiesitys on tarkoitus tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn huhtikuussa 2019 ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi keväällä. Tämä mahdollistaisi suunnittelun käynnistämisen syksyllä 2019 ja kohteen käyttöönoton vielä syyslukukauden 2021 aikana. Harjulan koulu toimii väistötiloissa 2019 syksystä alkaen. Väistöjärjestelyissä koulun toimintaa voidaan jatkaa tavoiteaikataulusta poiketen uuden koulun valmistumiseen asti.

MT

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä edellä esitetyt sekä tausta-aineistossa tarkennetut Harjulan uuden koulun ja päiväkodin hankkeen tavoitteet, lähtökohdat ja hankkeen koon lähtökohtana hankkeen jatkovalmistelulle
  2. valtuuttaa Mestaritoiminta jatkamaan hankkeen valmistelua ja käynnistämään suunnittelijan ja urakoitsijan hankinnan. Lopullisen hankintapäätöksen tekeminen ja hankintasopimuksen allekirjoitus ovat  ehdollisia  kunnes hankkeella on lainvoimainen investointipäätös.

Käsittely

Ennen asian käsittelyä Tarja Edry poistui kokoustilasta esteellisenä (hallintolain 28.1 § 3 kohdan mukainen intressijäävi, ratkaisusta on odotettavissa hänelle tai hänen läheiselleen erityistä hyötyä tai vahinkoa). Edryn sijaan paikalla oli Riikka Reina. Asiaa olivat esittelemässä palvelualuejohtaja Marju Taurula ja Antti Nikkanen Mestaritoiminnalta.

Käsittelyn aikana tuli ilmi Tuomas Raejärven intressijääviys ja hän poistui kokoustilasta kesken asian käsittelyn klo 17:17.  

Käsittelyn kuluessa esittelijä ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä edellä esitetyt sekä tausta-aineistossa tarkennetut Harjulan uuden koulun ja päiväkodin hankkeen tavoitteet, lähtökohdat ja hankkeen koon lähtökohtana hankkeen jatkovalmistelulle
  2. valtuuttaa Mestaritoiminta jatkamaan hankkeen valmistelua ja käynnistämään suunnittelijan ja urakoitsijan hankinnan. Lopullisen hankintapäätöksen tekeminen ja hankintasopimuksen allekirjoitus ovat  ehdollisia  kunnes hankkeella on lainvoimainen investointipäätös.

Käsittely 

Antti Nikkanen esitteli lisäselvityksiä. Käsittelyn kuluessa esittelijä päätti muuttaa ehdotustaan. Muuttunut ehdotus kuuluu:

Kaupunginhallitus päättää

1. hyväksyä edellä esitetyt sekä tausta-aineistossa tarkennetut Harjulan uuden koulun ja päiväkodin hankkeen tavoitteet, lähtökohdat ja hankkeen koon lähtökohtana hankkeen jatkovalmistelulle.
    a) Hankkeen suunnittelun lähtökohdaksi otetaan tehokkaasti mitoitettu 3-sarjainen alakoulu, johon voidaan joustavasti sijoittaa varhaiskasvatusta.
    b) Valmistelua jatketaan siten, että kestävän kehityksen tavoitteiden kulut hankkeessa tulevat näkyviin erillisenä investointipäätöksen pohjaksi.
2. valtuuttaa Mestaritoiminta jatkamaan hankkeen valmistelua ja käynnistämään suunnittelijan ja urakoitsijan hankinnan. Lopullisen hankintapäätöksen tekeminen ja hankintasopimuksen allekirjoitus ovat ehdollisia kunnes hankkeella on lainvoimainen investointipäätös.
3. Vihtakadun rakennuksen käyttö ratkaistaan varsinaisen investointipäätöksen yhteydessä huhti-toukokuussa.

Päätös

Hyväksyttin yksimielisesti esittelijän muutosehdotusten mukaisesti.

Valmistelija

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin palveluverkkosuunnitelman ja investointiohjelman mukaisesti (KV 10.12.2018 § 103) kaupunki valmistelee Harjulan uuden koulun ja päiväkodin rakentamista. Palveluverkkosuunnitelman mukaisesti Harjulaan on tarkoitus rakentaa 3-sarjainen alakoulu sekä sijoittaa koulun alueelle Loutin 5-ryhmäisen päiväkodin korvaava päiväkoti. Kouluinvestoinnille on varattu kaupungin hyväksytyssä investointiohjelmassa 16 milj. euron määräraha. Päiväkodin rakentamiselle ei ole osoitettu määrärahaa, koska historialliseen rakennukseen tehtävän peruskorjauksen kustannuksista ei ollut tuolloin käytössä arviota. Päiväkoti esitetään sijoitettavan Harjulan koulun vanhimpaan rakennukseen, joka saneerataan ja suojellaan hankkeen yhteydessä asemakaavalla. Hankkeen aikana toteutetaan kunnallistekniikan kunnossapidollinen tarkastelu ja tarvittavat korjaustoimenpiteet ennen koulun käyttöönottoa vuonna 2021.

Hankkeen yhteydessä palveluverkkosuunnitelman mukaisesti linjataan myös Vihtakadun yksikön toiminnan jatkosta. Harjulan uuden koulun on tarkoitus korvata nykyinen 2-sarjainen Harjulan alakoulu sekä Vihtakadun 1-sarjainen yksikkö ja vastata koko Harjulan koulun alueen väestökehitykseen. Esitys perustuu siihen, että Harjulan koulun alueen lapset siirtyvät asteittain Harjulan uuteen kouluun. Vihtakadun kiinteistöön voi jäädä ns. pienten lasten koulu eli ko. alueen esi- ja alkuopetuksen (1.-2.) luokat sekä varhaiskasvatuksen ryhmiä v.2025 saakka, kuitenkin siten, ettei kiinteistöön kohdisteta merkittäviä toiminnallisia investointeja.  Vihtakadun kiinteistön jatkokäytön mahdollisuuksia arvioidaan 20-luvun puolessa välissä kiinteistön kunnon ja alueen väestökehityksen mukaisesti. 

Esitetyn Harjulan uuden koulun tilat (474 lasta) ovat valmistumisesta alkaen tehokkaassa käytössä siten, että perus- ja esiopetuksen lisäksi tiloja käyttää varhaiskasvatus. Investointihankkeen mitoituksen lähtökohtana on se, että kohteen koko kapasiteetti on täydessä käytössä koko elinkaaren aikana ja käyttäjäryhmät (perusopetus ja varhaiskasvatus) muuttuvat kysynnän mukaan. Koulun ja päiväkodin toiminnasta on laadittu erillinen pedagoginen visio käyttäjien kanssa. Pedagoginen visio toimii koko hankkeen toiminnallisena tavoitteena ja on keskeinen dokumentti mm. hankinnoissa ja suunnittelun ohjauksessa. Hankkeen suunnittelu tehdään käyttäjälähtöisesti painottaen erityisesti rakentajan, suunnittelijan, rakennuttajan ja käyttäjän yhteistoimintaa. Pedagoginen visio on luonteeltaan kehittyvä ja päivittyvä dokumentti, joka tarkentuu hankkeen suunnittelun edetessä. Pedagogista visiota on esitelty liitemateriaalissa.

Hankkeen valmisteluvaiheessa on tutkittu useita eri toteutusvaihtoehtoja ja osallistettu kevättalven aikana eri osapulia. Vaihtoehdoista on laadittu vaikutusten ennakkoarviointi. Tausta-aineistossa on esitelty osallistamisen tuloksia sekä analysoitu eri vaihtoehtoja kustannustason ja käyttötarkoituksen pohjalta.

Investointihanke perustuu Harjulan nykyisen koulun osalta siihen, että kiinteistö on saavuttanut elinkaarensa pään, kohteessa on merkittäviä sisäilmaongelmia ja kaikissa tilanteissa jouduttaisiin tekemään isoja investointeja. Kaupunki on arvioinut, että turvallisempi ja riskittömämpi lopputulos saavutetaan, kun vanha koulu puretaan ja rakennetaan uusi.

Myös Loutin päiväkodista on päätetty luopua sisäilmaongelmien takia mahdollisimman nopealla aikataululla. Loutin päiväkodin tontin jalostamisesta syntyy kaupungille arviolta 900 000 € tontinmyyntitulot, josta tulee vähentää jalostamisen kustannukset. Vihtakadun yksikössä ei tällä hetkellä ole akuutteja sisäilmahaasteita, mutta se saavuttaa peruskorjausiän 20-luvun loppupuolella.

Uusi koulu suunnitellaan pysyväksi ja on tarkoitus toteuttaa paikallaan rakentaen. Kohteeseen toteutetaan uuden opetusohjelman mukaiset joustavat sekä muuttuvat opimisympäristöt. Toiminnan lähtökohtana on tilojen monikäyttöisyys ja korkea käyttöastetavoite. Koulu ja päiväkoti integroidaan saumattomasti yhteen. Uudisrakennuksessa mm. hallinto, liikuntatilat ja ruokala on mitoitettu palvelemaan molempia toimintoja. Koulun ja päiväkodin toteuttamiseksi on tutkittu myös moduulivaihtoehtoa, jota ei kuitenkaan esitetä, koska ratkaisusta on tarkoitus tulla pysyvä ja aikataulu mahdollistaa paikallaan rakentamisen. Hanke esitetään toteuttavaksi yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana.

 

Kustannusarvio

Koko koulu- ja päiväkotihankkeen kustannusarvio on yhteensä 21,2 milj. euroa.

Koulun tämän hetken kustannusarvio on noin 16,5 milj. €. Koulun mitoitus on noin 4150-4270 hum2 ja tilatehokkuus noin 9,0 hum2/oppilaspaikka. Päiväkodille jyvitettävä osuus kouluhankkeen kuluista on n. 900 000 €. Päiväkotihankkeen tämän hetken kustannusarvio on n. 4,7 milj. euroa. Päiväkodin mitoitus on noin 900 hum2 ja tilatehokkuus noin 9,4 hum2/hoitopaikka. Koska kyseessä on suojeltavaan rakennukseen tehtävä perusparannushanke, on hankkeelle tavanomaista rakennushanketta korkeampi riskivaraus. Hankkeen kokonaiskustannusarvio sisältää vanhojen rakennusten purkamisen kustannuksen 350 000 € sekä pihaurakan ja hulevesirakentamisen kustannuksen 400 000 €. Hankkeen tarkempi kustannuserittely (salassa pidettävä, julkisuuslaki 6 luku 24 §) sekä arvio monitoimitalokohteiden kustannuksista ovat liitteenä.

Kohteeseen on laadittu investointivaiheen energiaoptimointi ja elinkaarilaskenta NollaE:n toimesta. Esitetyn investointibudjetin määrärahojen puitteissa Mestaritoiminnan omalla konseptilla sekä soveltamalla innovatiivisia ratkaisuja voidaan kohteen energiatehokkuus saada korkealle tasolle. Energiaoptimointi toteutetaan hankkeessa kokonaisoptimoiden huomioiden rakennustekniset riskit sekä kohteen turvallisuus ja terveellisyys. Rakennusmateriaalina on lähtökohtaisesti betoni. Puurakentamisella voitaisiin kohteen hiilijälkeä pienentää vielä huomattavasti. Energiaoptimointiselvitys on liitteenä.

Vanhan koulurakennuksen osalta on tutkittu myös mahdollisuutta muuttaa rakennus asuntokäyttöön. Asuntokäyttöön muutettaessa kohteeseen saneerattavien asuntojen hintataso tulisi Mestaritoiminnan arvion mukaan olemaan 7500-8000 €/hum2 luokkaa. Tätä hintatasoa ei voida pitää Järvenpäässä realistisena, eikä kohteen muuttaminen asunnoiksi ole kaupallisesti mahdollista.

 

Aikataulu

Hankkeen hankintojen valmistelu on jo käynnistetty kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti (18.3.2019 § 65) Tämän hetken aikataulussa suunnittelijahankinta julkaistaan huhti - toukokuun vaihteessa. Tämä mahdollistaisi suunnittelun käynnistämisen syksyllä 2019 investointipäätöksen voimaantulon jälkeen ja kohteen käyttöönoton vielä syyslukukauden 2021 aikana. Harjulan koulu toimii väistötiloissa 2019 syksystä alkaen. Väistöjärjestelyissä koulun toimintaa voidaan jatkaa tavoiteaikataulusta poiketen uuden koulun valmistumiseen asti.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää

  • merkitä Harjulan uuden koulun ja päiväkodin hankevalmistelun tilanteen tiedoksi
  • hyväksyä osaltaan edellä esitetyt sekä tausta- aineistossa tarkennetut hankkeen tavoitteet, pedagogiset ydinajatukset ja hankkeen koon sekä kustannusarvion lähtökohtana hankkeen jatkovalmistelulle
  • esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää hyväksyä Harjulan uuden koulun ja päiväkodin tarkennetun hankesuunnitelman ja sen 21,2 miljoona euron kustannusarvion
  • esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää esittää kaupunginvaltuustolle Harjulan koulun ja päiväkodin hankkeiden yhdistämistä investointiohjelmassa sekä lisäämään määrärahavarausta 5,2 miljoonaa euroa siten, että hankkeen kokonaisvaraus on 21,2 miljoonaa euroa. Määrärahasta esitettään kohdistettavan 1,5 miljoonaa  euroa vuodelle 2019 ja loput puoliksi vuosille 2020 - 2021.
  • päättää sijoittaa Harjulan koulun Vihtakadun yksikön opetustoiminnan uuteen Harjulan kouluun   sen valmistuttua asteittain siten, että Vihtakadun yksikköön jää varhaiskasvatuksen lisäksi alueen esi- ja alkuopetusryhmät vuoteen 2025 saakka alueen oppilasmäärän toteutuvan kehityksen mukaisesti.  

 

 

Päätös

 

Hyväksyttiin

 

 

Valmistelija

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Perustelut

Lautakunnan ehdotuksen edellyttämät muutokset vuoden 2019 talousarvioon on esitetty liitteessä.

 

MT, KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. esittää kaupunginvaltuustolle Harjulan koulun ja päiväkodin hankkeiden yhdistämistä investointiohjelmassa sekä lisäämään määrärahavarausta 5,2 miljoonaa euroa siten, että hankkeen kokonaisvaraus on 21,2 miljoonaa euroa. Määrärahasta esitetään kohdistettavan 1,5 miljoonaa euroa vuodelle 2019 ja loput puoliksi vuosille 2020 - 2021.
  2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2019 talousarvioon liitteessä esitetyt muutokset.
  3. vahvistaa opetus- ja kasvatuslautakunnan päätöksen sijoittaa Harjulan koulun Vihtakadun yksikön opetustoiminnan uuteen Harjulan kouluun sen valmistuttua asteittain siten, että Vihtakadun yksikköön jää varhaiskasvatuksen lisäksi alueen esi- ja alkuopetusryhmät vuoteen 2025 saakka alueen oppilasmäärän toteutuvan kehityksen mukaisesti. Päätös ohjaa jatkossa alueella tapahtuvaa maankäytön kehittämistä ja pedagogisia ratkaisuja.

 

Käsittely 

Ennen asian käsittelyä Tarja Edry poistui kokoustilasta esteellisenä (hallintolain 28.1 § 3 kohdan mukainen intressijäävi, ratkaisusta on odotettavissa hänelle tai hänen läheiselleen erityistä hyötyä tai vahinkoa).

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

 

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. yhdistää Harjulan koulun ja päiväkodin hankkeet investointiohjelmassa sekä lisätä määrärahavarausta 5,2 miljoonaa euroa siten, että hankkeen kokonaisvaraus on 21,2 miljoonaa euroa. Määrärahasta kohdistetaan 1,5 miljoonaa euroa vuodelle 2019 ja loput puoliksi vuosille 2020 - 2021.
  2. hyväksyä vuoden 2019 talousarvioon liitteessä esitetyt muutokset.

 

 

Käsittely:

Tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana ei kokouksessa ollut esteellisenä läsnä valtuutettu Tarja Edry (HL 28 § 1 kohta: Asianosaisjääviys).

 

Tarja Edryn tilalla asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana oli keskustan 4. varavaltuutettu Ida- Cecilia Strandberg.

 

 

Päätös

 

Hyväksyttiin

 

 

Valmistelija

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut

Kaupunginvaltuusto päätti 10.6.2019 myöntää määrärahat Harjulan uuden koulun ja päiväkodin toteuttamiseksi. Kohteen suunnittelijat on valittu kesällä ja suunnittelu on aloitettu syksyllä 2019. Pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Innovarch Oy. Hanke etenee aikataulussa ja budjetissa.

Tekninen suunnittelu on aloitettu tontinkäyttösuunnittelun ja rakennuksen massoittelun päivittämisellä. Tiiviissä yhteistyössä suunnittelijoiden, rakennuttajan ja käyttäjien kanssa on jatkettu rakennuksen toiminnallisen ja pedagogisen vision työstämistä. Suunnittelun lähtökohdaksi esitettyä tilaratkaisua, jossa päiväkoti on sijoitettu suojeltavaan koulurakennukseen ja koulu uudisrakennukseen, on tarkasteltu kriittisesti suunnittelun ensimmäisessä vaiheessa, ehdotussuunnitteluvaiheessa. Tilaratkaisua, jossa suojeltavaan vanhaan rakennukseen sijoitetaan koulun toimintoja ja päiväkoti sijoitetaan uudisrakennukseen, on tutkittu vaihtoehtona alkuperäiselle tilaratkaisulle.

Hankkeen projektiryhmä (johon kuuluu suunnittelija, rakennuttajan, käyttäjän ja tilaajan edustus) on arvioinut eri tilaratkaisuja. Arviointi on tehty teknisten edellytysten ja taloudellisten vaikutusten sekä pedagogisten ja toiminnallisten vaikutusten perusteella. Vaihtoehtoinen tilaratkaisu, jossa suojeltavaan vanhaan rakennukseen sijoitetaan koulun toimintoja, vaikuttaa arvioinnin perusteelta paremmalta suhteessa alkuperäiseen tilaratkaisuun.

Tilaratkaisun hyötynä on mm:

  • Suojeltavaan rakennuksen teknisesti yksinkertaisemmat ratkaisut. Tällä on vaikutusta rakennuskustannuksiin sekä elinkaarikestävyyteen. 
  • Suojeltavaan rakennukseen voidaan keskittää taitoaineita, jolloin rakennus on myös helpompi eriyttää mahdollisimman tehokkaasti ulosvuokrattavaksi ja monikäytettäväksi tilaksi.
  • Päiväkodin sijoittaminen keskeisesti osaksi uudisrakennusta mahdollistaa paremmin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen saumattoman integraation sekä pedagogiikan huomioimisen tilojen suunnittelussa.

Lopullinen vertailu eri tilaratkaisujen välillä tehdään, kun ehdotussuunnitelmat ovat valmiit ja tarvittavat kustannus- ja elinkaarilaskennat sekä toiminnalliset arviot on tehty. Lopullisen päätöksen valittavasta tilaratkaisusta tekee projektin johtoryhmä, johon kuuluu käyttäjän ja tilaajan edustajat. Johtoryhmään kuuluvat palvelualuejohtaja Marju Taurula, perusopetusjohtaja Arja Korhonen sekä varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä.

Esityksen liitteenä on Harjulan uuden koulun ja päiväkodin tilaohjelma.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä selostusosassa esitetyn tiedoksi ja oikeuttaa jatkamaan hankkeen valmistelua.  

Päätös

Asian käsittely siirtyi jatkokokoukseen 1.11.2019.

Valmistelija

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut

Kaupunginvaltuusto päätti 10.6.2019 myöntää määrärahat Harjulan uuden koulun ja päiväkodin toteuttamiseksi. Kohteen suunnittelijat on valittu kesällä ja suunnittelu on aloitettu syksyllä 2019. Pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Innovarch Oy. Hanke etenee aikataulussa ja budjetissa.

Tekninen suunnittelu on aloitettu tontinkäyttösuunnittelun ja rakennuksen massoittelun päivittämisellä. Tiiviissä yhteistyössä suunnittelijoiden, rakennuttajan ja käyttäjien kanssa on jatkettu rakennuksen toiminnallisen ja pedagogisen vision työstämistä. Suunnittelun lähtökohdaksi esitettyä tilaratkaisua, jossa päiväkoti on sijoitettu suojeltavaan koulurakennukseen ja koulu uudisrakennukseen, on tarkasteltu kriittisesti suunnittelun ensimmäisessä vaiheessa, ehdotussuunnitteluvaiheessa. Tilaratkaisua, jossa suojeltavaan vanhaan rakennukseen sijoitetaan koulun toimintoja ja päiväkoti sijoitetaan uudisrakennukseen, on tutkittu vaihtoehtona alkuperäiselle tilaratkaisulle.

Hankkeen projektiryhmä (johon kuuluu suunnittelija, rakennuttajan, käyttäjän ja tilaajan edustus) on arvioinut eri tilaratkaisuja. Arviointi on tehty teknisten edellytysten ja taloudellisten vaikutusten sekä pedagogisten ja toiminnallisten vaikutusten perusteella. Vaihtoehtoinen tilaratkaisu, jossa suojeltavaan vanhaan rakennukseen sijoitetaan koulun toimintoja, vaikuttaa arvioinnin perusteelta paremmalta suhteessa alkuperäiseen tilaratkaisuun.

Tilaratkaisun hyötynä on mm:

  • Suojeltavaan rakennuksen teknisesti yksinkertaisemmat ratkaisut. Tällä on vaikutusta rakennuskustannuksiin sekä elinkaarikestävyyteen. 
  • Suojeltavaan rakennukseen voidaan keskittää taitoaineita, jolloin rakennus on myös helpompi eriyttää mahdollisimman tehokkaasti ulosvuokrattavaksi ja monikäytettäväksi tilaksi.
  • Päiväkodin sijoittaminen keskeisesti osaksi uudisrakennusta mahdollistaa paremmin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen saumattoman integraation sekä pedagogiikan huomioimisen tilojen suunnittelussa.

Lopullinen vertailu eri tilaratkaisujen välillä tehdään, kun ehdotussuunnitelmat ovat valmiit ja tarvittavat kustannus- ja elinkaarilaskennat sekä toiminnalliset arviot on tehty. Lopullisen päätöksen valittavasta tilaratkaisusta tekee projektin johtoryhmä, johon kuuluu käyttäjän ja tilaajan edustajat. Johtoryhmään kuuluvat palvelualuejohtaja Marju Taurula, perusopetusjohtaja Arja Korhonen sekä varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä.

Esityksen liitteenä on Harjulan uuden koulun ja päiväkodin tilaohjelma.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä selostusosassa esitetyn tiedoksi ja oikeuttaa jatkamaan hankkeen valmistelua.  

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tausta ja tarve lyhyesti

Tausta: Harjulan uusi koulu on osa pysyvää palveluverkkoa ja se tulee tulevaisuudessa vastaamaan koko Harjulan koulun alueen väestönkehitykseen. Tilat mahdollistavat 4 ryhmäisen päiväkodin, 3 esiopetusryhmää sekä 3-sarjaisen alakoulun.

Koulu on suunniteltu tiloiltaan muunneltavaksi. Tilat tarjoavat uuden oppimisen periaatteisiin soveltuvat tehokkaat ja muunneltavat tilat niin päiväkodin kuin koulunkin tarpeisiin.

koko hankkeen budjetti on 21 194 000 € (alv 0%)

Hankkeen suunnittelua on tehty yhdessä käyttäjäryhmien kanssa. Suunnittelutyöpajoja on järjestetty ehdotus sekä yleissuunnitteluvaiheessa 2 viikon välein.  Nykyinen suunnitelma on virallisesti hyväksytty käyttäjien ohjausryhmässä 24.2.2020 ja hankkeen ohjausryhmässä 25.2.2020.

Hankkeen suunnittelu on edennyt aikataulussa ja budjetissa.

Seuraavat hankkeen tavoitteet ovat onnistunut rakentajan hankinta sekä työmaan suunnitelmapakettien onnistunut aikataulutus.

Projektinjohtourakoitsijan kilpailutus on edennyt hankintaneuvottelujen loppuun ja lopullinen tarjouspyyntö julkaistaan viikolla 10. Kilpailutuksen lopputulos tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi 20.4.2020

 

 

Mestaritoiminnan mandaatti

Mestaritoiminta Oy hakee kaupungin valtuutusta valmistelemaan sekä päättämään toteutusvaihetta koskevat hankinnat sekä allekirjoittamaan ja valvomaan asiaa koskevat sopimukset kaupungin puolesta.

MT

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää:

  1. Merkitä hankkeen valmistelutilanteen tiedoksi.
  2. antaa Mestaritoiminta Oy:lle valtuutuksen valmistella sekä päättää toteutusvaihetta koskevat hankinnat sekä allekirjoittaa ja valvoa asiaa koskevat sopimukset kaupungin puolesta.

 

 

 

Päätös

Asia poistettiin esittelystä.

Kokouskäsittely

Veli Erikkilä Innovarch Oy:stä sekä Jani Kervinen Mestaritoiminta Oy:stä esittelivät Harjulan koulun hanketta. 

Asian käsittely keskeytettiin ja palattiin käsittelemään § 37.

Kaupunginjohtaja poisti asian esittelystä. 

Tiedoksi

Mestaritoiminta Oy