Kaupunginhallitus, kokous 21.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 290 Strategia 2022 / päämäärien mittarit

JARDno-2022-42

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Saara Ojala, johtava asiantuntija, saara.ojala@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: johtava asiantuntija Saara Ojala ja hallintojohtaja Iiris Laukkanen

Järvenpään kaupungin strategia on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 13.6.2022. Tällöin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupungin arvot, mission, vision ja strategiset painopisteet.

Strategisten painopisteiden perusteella on valmisteltu luonnos strategiakartaksi. Strategiakarttaa voisi kuvata tiekartaksi, jolla varmistetaan, että kaupungin strategia toteutuu. Strategiakartan päämäärät ovat pitkän aikavälin tavoitteita, joilla strategiaa toteutetaan.

Syksyn strategiatyössä on käytetty menetelmää, jossa työskentelyyn ei lähdetä ”tyhjän paperin pohjalta”. Sen sijaan synteesiä ja yhteistä näkemystä pyritään luomaan siten, että luonnoksia kierrätetään. Käytännössä työskentelyn tuloksena syntynyt luonnos edelleen luovutetaan seuraaville työstettäväksi ja käsiteltäväksi. Seuraavat valmistelijat arvioivat luonnosta ja tarpeen mukaan muuttavat ja jatkojalostavat edellisten valmistelijoiden muodostamaa näkemystä. Näin saamme selkeää kuvaa eri toimijoiden ajatuksista, ja ideat jalostuvat ja kirkastuvat uusien arviointien ja työstökierrosten kautta. 

Ohessa strategiakarttaluonnos, joka on muodostettu strategiatiimin, ohjausryhmän ja 10.-11.8.2022 virkamiesseminaarin ja 31.8.2022 luottamushenkilöseminaarin työskentelyjen tuotoksena.

Strategiset päämäärät on johdettu 13.6.2022 hyväksytyn kaupunkistrategian painopisteistä. Päämäärien mittarit on pyritty valitsemaan niin, että ne mahdollisimman suoraan mittaisivat kunkin päämäärän toteutumista. Mittareiden valinnassa on pyritty huomioimaan, että strategia, päämäärät ja mittarit muodostavat mahdollisimman ehyen kokonaisuuden kaupungin toimintaa ohjaamaan.

Valmistelussa on pyritty siihen, että mittarit mittaisivat mahdollisimman vähän ohi sen, mitä toiminnassa sisällöllisesti pyritään tavoittelemaan, mutta toisaalta todentaisivat onnistumista päämäärien saavuttamisessa mahdollisimman hyvin. Täten mittarit ovat luonteeltaan ennen kaikkea tuloksellisuusmittareita, eivät niinkään yleisiä toimintaympäristön ilmiömittareita.

Mittareiden valinnassa on kiinnitetty huomiota indikaattoritiedon saavutettavuuteen, jatkuvuuteen, laatuun ja syvempiin metatietoihin. Mittareita on pohdittu suhteessa nykyisiin kaupungin ohjelmallisiin strategia-asiakirjoihin ja niiden mittaristoihin. Valinnoissa on myös tehty arvioita siitä, miten hyvin kyseiset mittarit soveltuvat päämäärätasoisten pitkän aikavälin tavoitteiden arvioimiseen. Valmistelutyötä on tehty strategiatiimin, kaupungin johtoryhmän ja kaupungin asiantuntijoiden yhteistyönä. Valmistelussa on läpikäyty ja huomioitu sekä viranhaltijaseminaarin että luottamushenkilöseminaarin tulokset ja keskustelut.

Strategiset päämäärät ja niille asetettavat mittarit ovat pohjana talousarviovalmistelulle. Tästä johtuen käsittelyaikatavoitteena on, että kaupunginhallitus voisi käsitellä 19.9.2022 strategiset päämäärät ja niille asetettavat mittarit ja kaupunginvaltuusto voisi päättää niistä kokouksessaan 10.10.2022. Päämäärien mittareiden lähtö- ja tavoitetasot valmistellaan suoraan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi tavoitteena kokous 19.9.2022.   

IL 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, vt. kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto merkitsee tiedoksi edellä selostustekstissä esitetyn.

Käsittely

Hallintojohtaja Iiris Laukkanen selosti asian valmisteluvaihetta. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Saara Ojala, johtava asiantuntija, saara.ojala@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.6.2022 kokouksessaan (§ 47) kaupungin arvot, mission, vision ja painopisteet. Kaupungin strategian pohjalta on valmisteltu strategiakartta, johon on muodostettu kuusi strategista päämäärää. Strategiakarttaa voisi kuvata tiekartaksi, jolla varmistetaan, että kaupungin strategia toteutuu.

Järvenpäässä strategiset päämäärät ovat Kuntalain (KL §37) hengen mukaisia toiminnan pitkän aikavälin tavoitteita, joita arvioidaan ja seurataan. Kuntalaissa (KL §110.1) säädetään myös, että talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Järvenpäässä talousarvion sitovat tavoitteet eli toiminnan tavoitteet toteuttavat kaupungin strategisia päämääriä. Valtuustoon nähden sitovia tavoitteita toteutetaan edelleen käyttösuunnitelmiin kirjattavin toimenpitein.

Syksyn strategiatyössä on käytetty menetelmää, jossa työskentelyyn ei lähdetä ”tyhjän paperin pohjalta”. Sen sijaan synteesiä ja yhteistä näkemystä on pyritty luomaan siten, että luonnoksia kierrätetään. Käytännössä valmistelun tuloksena syntynyt luonnos luovutettiin aina edelleen seuraaville työstettäväksi ja käsiteltäväksi. Seuraavat valmistelijat arvioivat luonnosta ja työstivät edellisten valmistelijoiden muodostamaa näkemystä. Näin saimme selkeää kuvaa eri toimijoiden ajatuksista, ja ideat jalostuivat ja kirkastuvat uusien arviointien ja käsittelykierrosten kautta. 

Strategiakartta päämäärineen ja mittareineen on muodostettu strategiatiimin, strategiatyön ohjausryhmän, virkamiesseminaarin (10.-11.8.2022), kaupunginhallituksen iltakoulun (22.8.2022), valtuustoseminaarin (31.8.2022) sekä puheenjohtajajaoston (6.9.2022) käsittelyjen tuotoksena. Lisäksi aineistoja on työstetty palvelualueilla.

Strategiset päämäärät (A1-H1) on johdettu 13.6.2022 hyväksytystä strategiasta. Strategiset päämäärät on asetettu käyttäen neljää näkökulmaa: 1) järvenpääläiset, 2) talous ja vaikuttavuus, 3) prosessit ja 4) henkilöstö. Valittujen näkökulmien avulla strategiakartasta on pyritty luomaan paitsi päämäärien myös mittareiden ja tuloksellisuusarvioinnin näkökulmasta tasapainoinen kokonaisuus.

Strategisten päämäärien mittaristot on pyritty muodostamaan sellaisiksi, että ne mahdollisimman hyvin todentaisivat kunkin päämäärän toteutumista. Ne ovat luonteeltaan tuloksellisuusmittaristoja eivät niinkään yksittäisiä toimintaympäristön ilmiömittareita. Tavoite valmistelussa on ollut, että strategia ja päämäärät mittareineen muodostavat mahdollisimman ehyen kokonaisuuden kaupungin toimintaa ja tavoiteasetantaa ohjaamaan.

Mittareiden tavoitetasot on asetettu sekä vuodelle 2026 että 2030. Pitkälle asetetut tavoitetasot osoittavat mihin pyrimme ja samalla palvelevat kaupungin muuta suunnittelua. Keskipitkän aikavälin tavoitetasot antavat selkänojaa sitovien tavoitteiden asettamisessa ja mahdollistavat väliarvioinnin toteuttamisen.

Mittareiden valinnassa on kiinnitetty huomiota indikaattoritiedon saavutettavuuteen, jatkuvuuteen, laatuun ja metatietoihin. Mittareita on pohdittu myös suhteessa nykyisiin kaupungin ohjelmallisiin strategia-asiakirjoihin ja näiden mittareihin. Valinnat on pyritty tekemään siten, että mittarit soveltuisivat päämäärätasoisten pitkän aikavälin tavoitteiden arvioimiseen.

Strategiakartan visuaalinen ilme päivitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttyä sisällöllisesti neljä näkökulmaa ja strategiset päämäärät mittareineen.

IL

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, vt. kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättä esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

1. hyväksyy liitteen mukaisesti strategiakartan neljä näkökulmaa ja strategiset päämäärät sekä päämäärien mittaristot lähtö- ja tavoitetasoineen.

 

Käsittely

Strategian projektipäällikkö Saara Ojala selosti asiaa.  

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja teki Mikko Taavitsaisen kannattamana seuraavat valtuustoryhmien yhteiset muutosesitykset:

A1: Kukoistava kaupunki

Peltosen muutosesitys 1: Poistetaan mittari ”Kaupungissa järjestettyjen tapahtumien määrä: kaikki tapahtumat, kpl (tapahtumakalenteri).

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen.

Peltosen muutosesitys 2: Poistetaan mittari ”Harrastaa taidetta ja kulttuuria vähintään yhtenä päivänä viikossa, % (Kouluterveyskysely).”

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen.

Peltosen muutosesitys 3: Korotetaan mittarin ”Päivittäisen elämänsä erittäin tai hyvin turvalliseksi kokeneiden osuus, % (Terve Suomi)” tavoitetasoa 5 %-yksiköllä vuosien 2026 ja 2030 osalta.

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen.

A2: Kasvun paikka ihmisille ja yrityksille

Peltosen muutosesitys 4: Siirretään mittarit ”Elämänlaatunsa hyväksi tuntevien osuus, % (Terve Suomi)” ja ”Tyytyväinen elämäänsä, %” nykyisen päämäärän alta A3. Yksilöllinen huomioiminen -päämäärän alle.

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen.

Peltosen muutosesitys 5: Muutetaan mittaria ”Nuorisotyöttömyys 15–24-vuotiaiden työttömien osuus kaikista työttömistä työnhakijoista, %” siten, että nuorisotyöttömyyden kehitystä suhteutetaan/verrataan muihin Keski-Uudenmaan kuntiin.

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen.

A3: Yksilöllinen huomioiminen

Peltosen muutosesitys 6: Poistetaan mittari ”Erityistä ja tehostettua tukea saavien lasten osuus yleistä tukea saavista oppilaista (pl. vaativan erityisen tuen oppilaat), %”

Peltosen muutosesitys 7: Poistetaan mittari ”Terveysliikuntasuosituksen mukaan liian vähän liikkuvien osuus, % (Terve Suomi)”.

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen.​​​​​​

T1: Vastuullisuus ratkaisuissa

Peltosen muutosesitys 8: Poistetaan mittari ”Hiilidioksidipäästöjen (CO2) laskennallisen määrän vähennys, %”.

Peltosen muutosesitys 9: Lisätään uusi mittari, jolla mitataan ”Tuusulanjärven tilaa ja sen parantumista” sekä ”viherkertoimen kehitystä”. Puheenjohtaja totesi muutosesitystä käsiteltävän yhdessä muutosehdotuksen 16. ja 17. kanssa niiden samansisältöisyyden takia.

 

Pirjo Komulainen teki Eemeli Peltosen ja Katri Kuusikallion kannattamana seuraavat muutosehdotukset:

SDP:n 1. muutosehdotus: Lisätään kohtaan A3: Yksilöllinen huomioiminen sanan lapset jälkeen ja nuoret 

"Tuemme oikea-aikaisesti ja tarpeenmukaisesti elämän eri vaiheissa. Järvenpäässä varttuvat lapset ja nuoret saavat parhaan mahdollisen perustan tulevaisuuden rakentamiseen. Mahdollistamme hyvinvointia lähtökohdista riippumatta. "

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä SDP:n 1 muutosesityksen.

SDP:n 2. muutosehdotus:  A3 Yksilöllinen huomioiminen  

Mittari "Pätevän henkilöstön osuus perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstöstä, %" muutetaan muotoon: 

"Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen virkojen ja työsuhteiden täyttöaste %" 

Keskustelun kuluessa Pirjo Komulainen veti muutosehdotuksen 2. pois.  

 

Laura Virkkunen teki Ismo Nöjdin kannattamana seuraavat muutosehdotukset: 

PS:n 1. muutosesitys: 

Järvenpäässä on matkailijoille riittävästi nähtävää ja vierailukohteita, ka. 1-5 (Imagotutkimus) 

-> Tilalle Järvenpään nähtävyyksien ja vierailukohteiden tunnettavuus. 

PS:n 2. muutosesitys: 

Keskustassa liikkuvien ihmisten määrän kasvu, %/vuosi (Visitory-data) 

Tavoitetasoihin muutos: Kasvu vuoteen 2026 mennessä 15 % ja edelleen 2030 35 %. 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 3. muutosesitys: 

Poistetaan: Osallisuuden kokemus: osallisuusindikaattori, asteikko 0-100 (Terve Suomi) 

PS:n 4. muutosesitys: 

Päivittäisen elämänsä erittäin tai hyvin turvalliseksi kokeneiden osuus, % (Terve Suomi) 

Tavoitetason nosto 5 % -yksikköä. 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 5. muutosesitys: 

Terveysliikuntasuosituksen mukaan liian vähän liikkuvien osuus, % (Terve Suomi) 
Mittari ok. Tavoite -> 2026 47 % ja tavoite 2030 40 % 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 6. muutosesitys: 

Verotulojen kasvu, ka. % vuodessa 

-> Verotulojen kasvu, edellisen 3 vuoden liukuva keskiarvo (verotus siten neutralisoituna, että verotason muutokset on eliminoitu, indeksin pohjataso 2022) 

PS:n 7. muutosesitys: 

Väestön kasvu, ka. % vuodessa (Tilastokeskus) 
Mittari ok. Tavoite -> 0,8-1,2 % vuodessa (ei yli eikä alle) 

PS:n 8. muutosesitys: 

Kasvavien yritysten määrä, kpl (liikevaihtoaan kasvattaneet) 
-> Liikevaihtoaan > 5 % kasvattaneiden yritysten määrä, kpl 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 9. muutosesitys: 

Valmistuvat asunnot, lkm/vuodessa 

Omistus- ja vuokra-asunnot eriteltyinä 

Virkkunen veti keskustelun kuluessa 9. muutosesityksen pois.

PS:n 10. muutosesitys: 

Nuorisotyöttömyys: 15-24 -vuotiaiden työttömien osuus kaikista työttömistä työnhakijoista, % 

-> verrattuna Uudenmaan alueen lukuun 

Puheenjohtaja totesi, että tämä asia oli tullut käsitellyksi Peltosen muutosehdotus 5.:ssa.

PS:n 11. muutosesitys: 

Työttömyysaste: 15-74-vuotiaiden työttömien prosenttiosuutena saman ikäisestä työvoimasta, % 

-> verrattuna Keski-Uudenmaan alueen lukuun 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 12. muutosesitys: 

Poistetaan: Pätevän henkilöstön osuus perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstöstä, % 

PS:n 13. muutosesitys: 

Poistetaan: Niiden osuus, jotka uskovat, että todennäköisesti eivät jaksa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka, 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 14. muutosesitys: 

Taseen kertynyt ylijäämä, e/asukas 

Tavoite 2030 - > 650 €/asukas 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 15. muutosesitys: 

Lainamäärä, e/asukas 

Tavoite 2026 -> 5500 €/asukas, tavoite 2030 -> 4500 €/asukas 

PS:n 16. muutosesitys: 

Lisätään: 1. Tuusulanjärven veden laatu 

(vuonna 2019 järven ekologisen tilan luokitus parani välttävästä tyydyttäväksi).  
Tavoite 2026 tyydyttävä+ ja 2030 hyvä. 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 17. muutosesitys:  

Lisätään: 2. Viherkerroin 
Kehitetään LAI- ja/tai EVI-indeksiin pohjautuva aikasarja ja mittari, jolla voidaan seurata kasvillisuutta kaupungissa. Tavoite määritetään valitun mittarin mukaisesti siten, että kasvillisuus lisääntyy.

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

PS:n 18. muutosesitys: 

Poistetaan: Järvenpäässä pyritään ottamaan kaupunkilaiset mukaan kaupungin kehittämiseen 

PS:n 19. muutosesitys: 

Poistetaan: Voin vaikuttaa työtäni koskeviin asioihin, ka. 1-5 (TYHY-kysely) 

 

Willem van Schevikhoven teki Tuija Kuusiston kannattamana seuraavat muutosehdotukset: 

KOK 1. muutosesitys: 

Lisätään kohta "Järvenpään keskimääräinen koulutustaso (tavoitteena, että nousee) (Tilastokeskus)" 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

KOK 2. muutosesitys: 

Lisätään kohta "Järvenpään Opiston opiskelijamäärä kasvaa" 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

KOK 3. muutosesitys: 

"Niiden osuus, jotka uskovat, että eivät todennäköisesti jaksa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka, % (Terve Suomi)" -> Kohta poistetaan 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen kohdassa PS 13. muutosesitys.

KOK 4. muutosesitys:

Lisätään mittari: Omaisuus- ja väkivaltarikollisuuden määrä, tavoite vähenee

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

 

Katri Kuusikallio teki Pirjo Komulaisen kannattamana seuraavat muutosehdotukset: 

VIHR 1. muutosesitys: 

Lisätään mittari: Äänestysprosentti kuntavaaleissa 2025, 2029 % korotus

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

VIHR 2. muutosesitys:

Verotulojen kasvu, ka. % vuodessa

Jaetaan mittari kahtia:
1. tulovero tuloverolle kasvutavoite X %/vuosi
2. yhteisövero yhteisöverolle kasvutavoite / useampi vuosi, tavoite, että kasvaa

VIHR 3. muutosesitys: 

Lisätään mittari: Hyte-kerroin (Sotkanetin tulostaulukko) euroa/asukas (2020 18,6 2021 17,8) kasvu% 

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

VIHR 4. muutosesitys: 

Lisätään mittarit:
Kaupungin toiminnassa syntyvät sekajätteet (Ympäristövahti) % vähennys

Kaupungin toiminnassa syntyvät biojätteet (Ympäristövahti) % vähennys

VIHR 5. muutosesitys: 

Lisätään mittari: Olen tyytyväinen organisaation johtamiskulttuuriin, (TYHY-kysely/uusi mittari), parannus %

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen. 

 

Tomi Passi teki Kuusiston kannattamana seuraavat muutosesitykset: 

KESK 1. muutosesitys:  

Lisätään mittari: Työpaikkaomavaraisuusaste. Lähtötaso 64,9 % Tavoite: 2026 68,8 % Tavoite 2030 73 %

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.
 
KESK 2. muutosesitys:  

Lisätään mittari: Yksityisten työpaikkojen määrän kasvu. Lähtötaso ? Tavoite: 2026 1,5 %/v Tavoite 2030 1,5 %/v

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutosehdotuksen.

KESK 3. muutosesitys: 

Muutosesitys, strategiassa esitetty väestön kasvu ka 1,7 % vuodessa muutetaan ka 1,2 %. 

 

Kokoustauko 19.07-19.17 

 

Tiia Östberg teki seuraavat muutosesitykset:

Östberg, 1. muutosesitys: 

Lisätään mittari 1. Erityisopettajien määrä 

Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Östberg, 2. muutosesitys: 

Lisätään mittari Oppimista, sekä kasvua ja kehitystä tuetaan riittävästi, kysely opetushenkilökunnalle (perusopetus sekä varhaiskasvatus) 

Ehdotus raukesi kannattamattomana.

 

Tuija Kuusisto teki Willem van Schevikhovenin kannattamana seuraavan muutosesityksen kohtaan A 2. 

KOK 5. muutosesitys:

A2: Kasvun paikka ihmisille ja yrityksille, Muutetaan mittari: Verotettavan tulon kasvu/asukas

 

Esittelijä täydensi päätösehdotustaan seuraavasti:" Nyt hyväksyttävien uusien mittariaihioiden osalta valmistellaan viranhaltijatyönä ehdotus täsmennetyksi mittariksi ja sen tavoitetasoiksi. Nämä tuodaan päätöksentekoon talousarvion hyväksymisen yhteydessä."

Kokoustauko klo 20.14-20.37 

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettuja muutosehdotuksia, joten oli äänestettävä. Hyväksyttiin äänestystavaksi sähköinen äänestys, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä ja äänestysjärjestykseksi alla todettu. 

Äänestykset:

Peltosen muutosesitys 6: Poistetaan mittari ”Erityistä ja tehostettua tukea saavien lasten osuus yleistä tukea saavista oppilaista (pl. vaativan erityisen tuen oppilaat), %”

Äänestys 1

JAA: päätösehdotus
EI: Peltosen muutosesitys 6:

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 6 (JAA) - 5 (EI) hyväksyneen esittelijän päätösehdotuksen. 

 

Peltosen muutosesitys 8: Poistetaan mittari ”Hiilidioksidipäästöjen (CO2) laskennallisen määrän vähennys, %”.

Äänestys 2 

JAA: esittelijän pohjaehdotus
EI: Peltosen muutosesitys 8

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 6 (JAA) - 5 (EI) hyväksyneen esittelijän päätösehdotuksen. 

PS:n 1. muutosesitys:

Järvenpäässä on matkailijoille riittävästi nähtävää ja vierailukohteita, ka. 1-5 (Imagotutkimus)
-> Tilalle Järvenpään nähtävyyksien ja vierailukohteiden tunnettavuus.

Äänestys 3

JAA: päätösehdotus
EI: PS:n 1. muutosehdotus

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 6 (JAA) - 5 (EI) hyväksyneen esittelijän päätösehdotuksen. 

PS:n 3. muutosesitys:

Poistetaan: Osallisuuden kokemus: osallisuusindikaattori, asteikko 0-100 (Terve Suomi)

Äänestys 4

JAA: pohjaehdotus
EI: PS 3. muutosehdotus

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 3 (JAA) - 8 (EI) hyväksyneen PS:n 3. muutosehdotuksen 

PS:n 6. muutosesitys:

Verotulojen kasvu, ka. % vuodessa

-> Verotulojen kasvu, edellisen 3 vuoden liukuva keskiarvo (verotus siten neutralisoituna, että verotason muutokset on eliminoitu, indeksin pohjataso 2022)

VIHR 2. muutosesitys:

Verotulojen kasvu, ka. % vuodessa

Jaetaan mittari kahtia:
1. tulovero tuloverolle kasvutavoite X %/vuosi
2. yhteisövero yhteisöverolle kasvutavoite / useampi vuosi, tavoite, että kasvaa

KOK 5.  muutosesitys:

Muutetaan mittari: Verotettavan tulon kasvu/asukas

Äänestys 5

JAA: PS:n 6. muutosesitys
EI: kokoomuksen 5. muutosesitys

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 7 (JAA) - 3 (EI) - 1 (TYHJÄ) hyväksyneen PS:n 6. muutosehdotuksen jatkoäänestykseen. 

Äänestys 6

JAA: PS: 6. muutosesitys
EI: vihreiden 2. muutosesitys

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 6 (JAA) - 5 (EI) hyväksyneen PS:n 6. muutosehdotuksen.

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä PS:n  6. muutosehdotuksen, joten siitä ei enää äänestetty pohjaehdotusta vastaan. 

PS:n 7. muutosesitys:  Väestön kasvu, ka. % vuodessa (Tilastokeskus)
Mittari ok. Tavoite -> 0,8-1,2 % vuodessa (ei yli eikä alle)

Passin 3. muutosesitys:

Muutosesitys, strategiassa esitetty väestön kasvu ka 1,7 % muutetaan ka 1,2 %.

Äänestys 7

JAA: PS:n 7. muutosesitys
EI: Passin 3. muutosesitys

Puheenjohtajan asiasta tiedusteltua kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Passin 3. muutosesityksen, joten siitä ei enää äänestetty pohjaehdotusta vastaan.

PS:n 12. muutosesitys:

Poistetaan: Pätevän henkilöstön osuus perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstöstä, %

Äänestys 8

JAA: päätösesitys
Ei: PS 12. muutosesitys

 Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 8 (JAA) - 3 (EI) hyväksyneen päätösesityksen.

PS:n 15. muutosesitys:

Lainamäärä, e/asukas, Tavoite 2026 -> 5500 €/asukas, tavoite 2030 -> 4500 €/asukas

Äänestys 9

JAA: päätösesitys
EI: PS:n 15. muutosesitys

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 7 (JAA) - 4 (EI) hyväksyneen päätösesityksen.

VIHR 4. muutosesitys:

Lisätään mittarit:
Kaupungin toiminnassa syntyvät sekajätteet (Ympäristövahti) % vähennys

Kaupungin toiminnassa syntyvät biojätteet (Ympäristövahti) % vähennys

Äänestys 10

JAA: päätösesitys
EI: Vihreiden 4. muutosesitys

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 5 (JAA) - 6 (EI) hyväksyneen muutosehdotuksen. 

PS:n 18. muutosesitys:

Poistetaan: Järvenpäässä pyritään ottamaan kaupunkilaiset mukaan kaupungin kehittämiseen

Äänestys 11

JAA: päätösesitys
EI: PS:n 18. muutosesitys

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 8 (JAA) - 3 (EI) hyväksyneen esittelijän ehdotuksen.

PS:n 19. muutosesitys:

Poistetaan: Voin vaikuttaa työtäni koskeviin asioihin, ka. 1-5 (TYHY-kysely)

Äänestys 12

JAA: päätösesitys
EI: PS:n 19.  muutosesitys

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 8 (JAA) - 3 (EI) hyväksyneen esittelijän ehdotuksen.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päättää äänestysten jälkeen esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto 

  1.  hyväksyy liitteen mukaisesti strategiakartan neljä näkökulmaa
  2. ja strategiset päämäärät sekä päämäärien mittaristot lähtö- ja tavoitetasoineen seuraavasti muutettuna

 

1.)   Yksimielisesti hyväksytyt muut muutosehdotukset; 

Peltosen muutosesitys 1: Poistetaan mittari ”Kaupungissa järjestettyjen tapahtumien määrä: kaikki tapahtumat, kpl (tapahtumakalenteri).

Peltosen muutosesitys 2: Poistetaan mittari ”Harrastaa taidetta ja kulttuuria vähintään yhtenä päivänä viikossa, % (Kouluterveyskysely).”

Peltosen muutosesitys 3: Korotetaan mittarin ”Päivittäisen elämänsä erittäin tai hyvin turvalliseksi kokeneiden osuus, % (Terve Suomi)” tavoitetasoa 5 %-yksiköllä vuosien 2026 ja 2030 osalta.

Peltosen muutosesitys 4: Siirretään mittarit ”Elämänlaatunsa hyväksi tuntevien osuus, % (Terve Suomi)” ja ”Tyytyväinen elämäänsä, %” nykyisen päämäärän alta A3. Yksilöllinen huomioiminen -päämäärän alle.

Peltosen muutosesitys 5: Muutetaan mittaria ”Nuorisotyöttömyys 15–24-vuotiaiden työttömien osuus kaikista työttömistä työnhakijoista, %” siten, että nuorisotyöttömyyden kehitystä suhteutetaan/verrataan muihin Keski-Uudenmaan kuntiin.

Peltosen muutosesitys 7: Poistetaan mittari ”Terveysliikuntasuosituksen mukaan liian vähän liikkuvien osuus, % (Terve Suomi)”.

SDP:n 1. muutosehdotus: Lisätään kohtaan A3: Yksilöllinen huomioiminen sanan lapset jälkeen ja nuoret 

"Tuemme oikea-aikaisesti ja tarpeenmukaisesti elämän eri vaiheissa. Järvenpäässä varttuvat lapset ja nuoret saavat parhaan mahdollisen perustan tulevaisuuden rakentamiseen. Mahdollistamme hyvinvointia lähtökohdista riippumatta. "

PS:n 2. muutosesitys: 

Keskustassa liikkuvien ihmisten määrän kasvu, %/vuosi (Visitory-data) 

Tavoitetasoihin muutos: Kasvu vuoteen 2026 mennessä 15 % ja edelleen 2030 35 %.

PS:n 4. muutosesitys: 

Päivittäisen elämänsä erittäin tai hyvin turvalliseksi kokeneiden osuus, % (Terve Suomi). Tavoitetason nosto 5 % -yksikköä. 

PS:n 5. muutosesitys: 

Terveysliikuntasuosituksen mukaan liian vähän liikkuvien osuus, % (Terve Suomi) 
Mittari ok. Tavoite -> 2026 47 % ja tavoite 2030 40 % 

PS:n 8. muutosesitys: 

Kasvavien yritysten määrä, kpl (liikevaihtoaan kasvattaneet) 
-> Liikevaihtoaan > 5 % kasvattaneiden yritysten määrä, kpl 

PS:n 11. muutosesitys: 

Työttömyysaste: 15-74-vuotiaiden työttömien prosenttiosuutena saman ikäisestä työvoimasta, % 
-> verrattuna Keski-Uudenmaan alueen lukuun 

PS:n 13. muutosesitys: 

Poistetaan: Niiden osuus, jotka uskovat, että todennäköisesti eivät jaksa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka

PS:n 14. muutosesitys: 

Taseen kertynyt ylijäämä, e/asukas 

Tavoite 2030 - > 650 €/asukas

PS:n 16. muutosesitys: 

Lisätään: 1. Tuusulanjärven veden laatu 

(vuonna 2019 järven ekologisen tilan luokitus parani välttävästä tyydyttäväksi).  
Tavoite 2026 tyydyttävä+ ja 2030 hyvä. 

PS:n 17. muutosesitys:  

Lisätään: 2. Viherkerroin
Kehitetään LAI- ja/tai EVI-indeksiin pohjautuva aikasarja ja mittari, jolla voidaan seurata kasvillisuutta kaupungissa. Tavoite määritetään valitun mittarin mukaisesti siten, että kasvillisuus lisääntyy.

KOK 1. muutosesitys: 

Lisätään kohta "Järvenpään keskimääräinen koulutustaso (tavoitteena, että nousee) (Tilastokeskus)" 

KOK 2. muutosesitys: 

Lisätään kohta "Järvenpään Opiston opiskelijamäärä kasvaa" 

KOK 4. muutosesitys:

Lisätään mittari: Omaisuus- ja väkivaltarikollisuuden määrä, tavoite vähenee

VIHR 1. muutosesitys: 

Lisätään mittari: Äänestysprosentti kuntavaaleissa 2025, 2029 % korotus

VIHR 3. muutosesitys: 

Lisätään mittari: Hyte-kerroin (Sotkanetin tulostaulukko) euroa/asukas (2020 18,6 2021 17,8) kasvu% 

VIHR 5. muutosesitys: 

Lisätään mittari: Olen tyytyväinen organisaation johtamiskulttuuriin, (TYHY-kysely/uusi mittari), parannus %

KESK 1. muutosesitys:  

Lisätään mittari: Työpaikkaomavaraisuusaste. Lähtötaso 64,9 % Tavoite: 2026 68,8 % Tavoite 2030 73 %


KESK 2. muutosesitys:  

Lisätään mittari: Yksityisten työpaikkojen määrän kasvu. Lähtötaso ? Tavoite: 2026 1,5 %/v Tavoite 2030 1,5 %/v

 

 

2.)   Äänestyksen jälkeen hyväksytyt muutosehdotukset

PS:n 3. muutosesitys:

Poistetaan: Osallisuuden kokemus: osallisuusindikaattori, asteikko 0-100 (Terve Suomi)

Passin 3. muutosesitys:

Muutosesitys, strategiassa esitetty väestön kasvu ka 1,7 % muutetaan ka 1,2 %.

VIHR 4. muutosesitys:

Lisätään mittarit:
Kaupungin toiminnassa syntyvät sekajätteet (Ympäristövahti) % vähennys
Kaupungin toiminnassa syntyvät biojätteet (Ympäristövahti) % vähennys

PS:n 6. muutosesitys:

Verotulojen kasvu, ka. % vuodessa

-> Verotulojen kasvu, edellisen 3 vuoden liukuva keskiarvo (verotus siten neutralisoituna, että verotason muutokset on eliminoitu, indeksin pohjataso 2022)

 

Nyt hyväksyttävien uusien mittariaihioiden osalta valmistellaan viranhaltijatyönä ehdotus täsmennetyksi mittariksi ja sen tavoitetasoiksi. Nämä tuodaan päätöksentekoon talousarvion hyväksymisen yhteydessä. 

Äänestystulokset

  • Kyllä 6 kpl 55%

    Pirjo Komulainen, Henry Berg, Tuija Kuusisto, Tiia Östberg, Willem van Schevikhoven, Katri Kuusikallio

  • Ei 5 kpl 45%

    Eemeli Peltonen, Laura Virkkunen, Ismo Nöjd, Mikko Taavitsainen, Tomi Passi

  • Kyllä 6 kpl 55%

    Pirjo Komulainen, Tuija Kuusisto, Tiia Östberg, Katri Kuusikallio, Eemeli Peltonen, Henry Berg

  • Ei 5 kpl 45%

    Laura Virkkunen, Ismo Nöjd, Willem van Schevikhoven, Mikko Taavitsainen, Tomi Passi

  • Kyllä 6 kpl 55%

    Tuija Kuusisto, Tiia Östberg, Pirjo Komulainen, Eemeli Peltonen, Willem van Schevikhoven, Katri Kuusikallio

  • Ei 5 kpl 45%

    Ismo Nöjd, Laura Virkkunen, Mikko Taavitsainen, Tomi Passi, Henry Berg

  • Kyllä 3 kpl 27%

    Pirjo Komulainen, Katri Kuusikallio, Eemeli Peltonen

  • Ei 8 kpl 73%

    Ismo Nöjd, Laura Virkkunen, Tomi Passi, Mikko Taavitsainen, Tiia Östberg, Willem van Schevikhoven, Tuija Kuusisto, Henry Berg

  • Kyllä 7 kpl 64%

    Laura Virkkunen, Ismo Nöjd, Eemeli Peltonen, Mikko Taavitsainen, Pirjo Komulainen, Tomi Passi, Katri Kuusikallio

  • Ei 3 kpl 27%

    Tuija Kuusisto, Willem van Schevikhoven, Tiia Östberg

  • Tyhjä 1 kpl 9%

    Henry Berg

  • Kyllä 6 kpl 55%

    Eemeli Peltonen, Ismo Nöjd, Laura Virkkunen, Mikko Taavitsainen, Henry Berg, Tomi Passi

  • Ei 5 kpl 45%

    Tuija Kuusisto, Katri Kuusikallio, Pirjo Komulainen, Tiia Östberg, Willem van Schevikhoven

  • Kyllä 4 kpl 36%

    Laura Virkkunen, Ismo Nöjd, Mikko Taavitsainen, Henry Berg

  • Ei 7 kpl 64%

    Tuija Kuusisto, Tomi Passi, Tiia Östberg, Willem van Schevikhoven, Eemeli Peltonen, Pirjo Komulainen, Katri Kuusikallio

  • Kyllä 8 kpl 73%

    Tuija Kuusisto, Tiia Östberg, Pirjo Komulainen, Tomi Passi, Henry Berg, Katri Kuusikallio, Eemeli Peltonen, Willem van Schevikhoven

  • Ei 3 kpl 27%

    Laura Virkkunen, Ismo Nöjd, Mikko Taavitsainen

  • Kyllä 7 kpl 64%

    Willem van Schevikhoven, Tuija Kuusisto, Pirjo Komulainen, Henry Berg, Eemeli Peltonen, Katri Kuusikallio, Tomi Passi

  • Ei 4 kpl 36%

    Laura Virkkunen, Ismo Nöjd, Mikko Taavitsainen, Tiia Östberg

  • Kyllä 5 kpl 45%

    Laura Virkkunen, Eemeli Peltonen, Ismo Nöjd, Henry Berg, Mikko Taavitsainen

  • Ei 6 kpl 55%

    Pirjo Komulainen, Tuija Kuusisto, Katri Kuusikallio, Tomi Passi, Tiia Östberg, Willem van Schevikhoven

  • Kyllä 8 kpl 73%

    Eemeli Peltonen, Tomi Passi, Katri Kuusikallio, Tuija Kuusisto, Tiia Östberg, Willem van Schevikhoven, Henry Berg, Pirjo Komulainen

  • Ei 3 kpl 27%

    Ismo Nöjd, Mikko Taavitsainen, Laura Virkkunen

  • Kyllä 8 kpl 73%

    Katri Kuusikallio, Eemeli Peltonen, Pirjo Komulainen, Tomi Passi, Tiia Östberg, Tuija Kuusisto, Willem van Schevikhoven, Henry Berg

  • Ei 3 kpl 27%

    Laura Virkkunen, Ismo Nöjd, Mikko Taavitsainen

Valmistelija

Saara Ojala, johtava asiantuntija, saara.ojala@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 23.9.2022 § 220
 

Liitteeseen on täydennetty kaupunginhallituksessa tehdyt muutokset.

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteen mukaisesti

  1. strategiakartan neljä näkökulmaa
  2. strategiset päämäärät sekä päämäärien mittaristot lähtö- ja tavoitetasoineen.

Nyt hyväksyttävien uusien mittariaihioiden osalta valmistellaan viranhaltijatyönä ehdotus täsmennetyiksi mittareiksi ja niiden tavoitetasoiksi. Nämä tuodaan päätöksentekoon talousarvion hyväksymisen yhteydessä. 


Kokouskäsittely
Käsittelyn aluksi valtuuston puheenjohtaja selosti valtuustoryhmien yhteisen muutosesityksen:

"Muutosesitys § 79 Strategia 2022 / strategiset päämäärät ja mittarit

Kaupunginvaltuusto palauttaa erillisenä kokonaisuutena valmisteltavaksi seuraavat väestönkasvuun liittyvät mittarit:

  • Väestönkasvu, ka % vuodessa
  • Verotulojen kasvu
  • Valmistuvat asunnot, lkm/vuodessa
  • Yksityisten työpaikkojen määrän kasvu
  • Taseen kertynyt ylijäämä, e/asukas ja
  • Lainamäärä euroa/asukas.

Nämä mittarit yhteensovitetaan ja tuodaan päätöksentekoon talousarvion hyväksymisen yhteydessä."


Vt. kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen selosti asiaa.
 

Laura Virkkunen ehdotti Kurkisen kannattamana, että: Mittari ”Hiilidioksidipäästöjen laskennallisen määrän vähennys” poistetaan strategian mittareista.
 

Tiia Lintula ehdotti Marttisen ja Launialan kannattamana, että: 

"Korvataan kohdan T1: Vastuullisuus ratkaisuissa mittarit “Kaupungin toiminnassa syntyvät sekajätteet” sekä “Kaupungin toiminnassa syntyvät biojätteet” mittarilla: 

Valmiiksi saatettujen toimenpiteiden osuus Resurssiviisas Järvenpää -tiekartan toimenpiteistä, % (Ympäristövahti)

Tavoitetasoihin annetaan tarvittavat täsmennykset viranhaltijatyönä talousarvion yhteydessä hyväksyttäväksi."
 

Jenni Marttinen ehdotti Mimmi Launialan kannatamana, että:

"1.    Esitämme, että mittareihin lisätään päämäärään Kukoistava kaupunki (A1) mittariksi osallisuuden kokemus, jota mitataan osallisuusindikaattorilla. Tavoitetasona voitaisiin pitää sitä, että v. 2026 tulos olisi aloituskyselyä parempi tulos. Vuoden 2030 tavoitetason voisi määritellä ensimmäisen kyselytuloksen jälkeen.

2.    Päämäärä Yksilöllinen huomioinen (A3). Esitämme, että kohtaan pätevän henkilöstön osuus perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstöstä, %, muutetaan sana pätevä sanaksi kelpoinen.

3.    Päämäärä Yksilöllinen huomioiminen (A3). Esitämme, että poistetaan kokonaan mittari Erityistä ja tehostettua tukea saavien lasten osuus oppilaista, %."
 

Pidettiin kokoustauko klo 20.01-20.10.
 
​​​​Puheenjohtaja totesi, että koska kokouksen kuluessa tehtiin 6 kannatettua muutosehdotusta, asiasta on äänestettävä siltä osin, kun muutosehdotuksia ei voida hyväksyä yksimielisesti.​​​ Äänestystavaksi valittiin sähköinen äänestys, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä. 

Hyväksyttiin puheenjohtajan väestön kasvuun liittyviä mittareita koskeva palautusehdotus yksimielisesti.

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 22 JAA-ääntä, 29 EI-ääntä, 0 TYHJÄÄ Virkkusen muutosehdotus.

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 27 JAA-ääntä, 24 EI-ääntä, 0 TYHJÄÄ kaupunginhallituksen päätösehdotus (vastassa Lintulan muutosehdotus).

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 20 JAA-ääntä, 31 EI-ääntä, 0 TYHJÄÄ Marttisen 1. muutosehdotus.

Hyväksyttiin yksimielisesti Marttisen 2. ja 3. muutosehdotus.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti seuraavin muutoksin:

Hyväksyttiin puheenjohtajan väestön kasvuun liittyviä mittareita koskeva palautusehdotus yksimielisesti.

Hyväksyttiin änestyksen jälkeen äänin 22 JAA-ääntä, 29 EI-ääntä, 0 TYHJÄÄ Virkkusen muutosehdotus.

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 20 JAA-ääntä, 31 EI-ääntä, 0 TYHJÄÄ Marttisen 1. muutosehdotus.

Hyväksyttiin yksimielisesti Marttisen 2. ja 3. muutosehdotus.

Äänestystulokset

  • Kyllä 22 kpl 43%

    Mimmi Launiala, Tiia Lintula, Katja Repo, Mikko Perkoila, Jenni Marttinen, Hanna Graeffe, Tuija Kuusisto, Tiia Östberg, Riikka Juuma, Riitta Saarnivuo, Erika Turunen, Tero Rantanen, Sean McLoughlin, Henry Berg, Jere Haavisto, Ville Mustonen, Pekka Luuk, Katri Kuusikallio, Peter Osipow, Hanna Partanen, Reetta Nick, Mia Rundgren

  • Ei 29 kpl 57%

    Jorma Piisinen, Laura Virkkunen, Eemeli Peltonen, Tarja Edry, Petri Graeffe, Ismo Nöjd, Markku Tenhunen, Seppo Heino, Emmi Mäkinen, Liisa Majanen, Nea Karenius, Jaana Syrjänen, Mikko Taavitsainen, Pirjo Komulainen, Tomi Passi, Riina Kurkinen, Taru Salmivuori, Satu Tuominen, Tom Boman, Vesa Müller, Esko Lappalainen, Raimo Finér, Henri Kontkin, Willem van Schevikhoven, Miska Laaksonen, Anna Pulkkinen, Arto Luukkanen, Jarno Hautamäki, Pasi Torkkeli

  • Kyllä 27 kpl 53%

    Laura Virkkunen, Vesa Müller, Markku Tenhunen, Ismo Nöjd, Petri Graeffe, Liisa Majanen, Seppo Heino, Tarja Edry, Mikko Taavitsainen, Jorma Piisinen, Tero Rantanen, Willem van Schevikhoven, Riitta Saarnivuo, Taru Salmivuori, Tom Boman, Miska Laaksonen, Tomi Passi, Anna Pulkkinen, Esko Lappalainen, Tiia Östberg, Riina Kurkinen, Pekka Luuk, Tuija Kuusisto, Sean McLoughlin, Arto Luukkanen, Jarno Hautamäki, Pasi Torkkeli

  • Ei 24 kpl 47%

    Tiia Lintula, Eemeli Peltonen, Jenni Marttinen, Hanna Graeffe, Riikka Juuma, Mimmi Launiala, Peter Osipow, Katja Repo, Reetta Nick, Henry Berg, Mikko Perkoila, Erika Turunen, Hanna Partanen, Henri Kontkin, Jere Haavisto, Satu Tuominen, Nea Karenius, Pirjo Komulainen, Katri Kuusikallio, Ville Mustonen, Raimo Finér, Jaana Syrjänen, Emmi Mäkinen, Mia Rundgren

  • Kyllä 20 kpl 39%

    Vesa Müller, Laura Virkkunen, Markku Tenhunen, Mia Rundgren, Willem van Schevikhoven, Jorma Piisinen, Riitta Saarnivuo, Petri Graeffe, Tiia Östberg, Riina Kurkinen, Mikko Taavitsainen, Seppo Heino, Ismo Nöjd, Tuija Kuusisto, Tom Boman, Miska Laaksonen, Raimo Finér, Tero Rantanen, Pekka Luuk, Arto Luukkanen

  • Ei 31 kpl 61%

    Katja Repo, Anna Pulkkinen, Eemeli Peltonen, Reetta Nick, Jenni Marttinen, Tarja Edry, Hanna Partanen, Henry Berg, Peter Osipow, Tomi Passi, Erika Turunen, Riikka Juuma, Mimmi Launiala, Henri Kontkin, Satu Tuominen, Liisa Majanen, Tiia Lintula, Mikko Perkoila, Esko Lappalainen, Katri Kuusikallio, Hanna Graeffe, Nea Karenius, Jere Haavisto, Ville Mustonen, Pirjo Komulainen, Emmi Mäkinen, Taru Salmivuori, Jaana Syrjänen, Sean McLoughlin, Jarno Hautamäki, Pasi Torkkeli

Valmistelija

Saara Ojala, johtava asiantuntija, saara.ojala@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.6.2022 kokouksessaan (§ 47) kaupungin arvot, mission, vision ja painopisteet. Kaupungin strategian pohjalta on valmisteltu strategiakartta, johon on muodostettu kuusi strategista päämäärää. Strategiakarttaa voisi kuvata tiekartaksi, jolla varmistetaan, että kaupungin strategia toteutuu.
Järvenpäässä strategiset päämäärät ovat Kuntalain (KL §37) hengen mukaisia toiminnan pitkän aikavälin tavoitteita, joita arvioidaan ja seurataan. Strategiset päämäärät (A1-H1) on johdettu 13.6.2022 hyväksytystä strategiasta. Strategiset päämäärät on asetettu käyttäen neljää näkökulmaa: 1) järvenpääläiset, 2) talous ja vaikuttavuus, 3) prosessit ja 4) henkilöstö.

Kuntalaissa (KL §110.1) säädetään myös, että talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Järvenpäässä talousarvion sitovat tavoitteet eli toiminnan tavoitteet toteuttavat kaupungin strategisia päämääriä. Valtuustoon nähden sitovia tavoitteita toteutetaan edelleen käyttösuunnitelmiin kirjattavin toimenpitein. Opetuksen- ja kasvatuksen, kaupunkikehityksen sekä hyvinvoinnin palvelualueiden sitovat tavoitteet on käsitelty lautakunnissa lokakuussa ja ne viedään osana kaupungin talousarvioesitystä kaupunginhallitukseen 28.11.2022 ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi 12.12.2022.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.10.2022 kokouksessaan strategiakartan neljä näkökulmaa, strategiset päämäärät sekä osan päämäärien mittareista lähtö- ja tavoitetasoineen. Valtuuston asettamien uusien mittariaihioiden osalta päätettiin, että viranhaltijat valmistelevat ehdotukset täsmennetyiksi mittareiksi ja niiden tavoitetasoiksi, jonka jälkeen ne tuodaan päätöksentekoon talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Tämän lisäksi erillisenä kokonaisuutena kaupunginvaltuusto päätti palauttaa valmisteltavaksi seuraavat väestönkasvuun liittyvät mittarit:

•    Väestönkasvu, ka % vuodessa
•    Verotulojen kasvu
•    Valmistuvat asunnot, lkm/vuodessa
•    Yksityisten työpaikkojen määrän kasvu
•    Taseen kertynyt ylijäämä, e/asukas ja
•    Lainamäärä euroa/asukas.

Kasvun mittareiden osalta päätettiin, että mittarit yhteensovitetaan ja tuodaan päätöksentekoon talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Strategisten päämäärien mittaristot ovat luonteeltaan tuloksellisuusmittaristoja eivät niinkään yksittäisiä toimintaympäristön ilmiömittareita. Mittareiden tavoitetasot on asetettu sekä vuodelle 2026 että 2030. Pitkälle asetetut tavoitetasot osoittavat mihin pyrimme ja samalla palvelevat kaupungin muuta suunnittelua. Keskipitkän aikavälin tavoitetasot antavat selkänojaa sitovien tavoitteiden asettamisessa ja mahdollistavat väliarvioinnin toteuttamisen.

Kasvun mittareiden kokonaisuutta on valmisteltu palvelualueiden ja konsernipalvelujen yhteistyössä ja kokonaisuutta on esitelty päätöksentekijöille kaupunginvaltuuston syysseminaarissa 28.10.2022. Väestönkasvuun liittyvä mittaristo kokonaisuuskokonaisuus on valmisteltu keskimääräisesti 1,77 % vuosittaisen väestönkasvun pohjalle. Valittu väestönkasvutavoite vastaa voimassa olevan yleiskaavan mukaista kasvuvauhtia ja käynnissä olevia kaavahankkeita. Vuosittaiset vaihtelut väestösuunnitteessa tekevät mahdottomaksi sen, että väestönkasvu toteutuisi vuosittain tasaisesti. Yleiskaavan suunnittelukausi ajoittuu vuoteen 2040 asti, mutta väestönkasvun tavoitteet on asetettu vuosille 2026 ja 2030 siten, mitä yleiskaavan mahdollistama väestönkasvu keskimääräisesti olisi strategiakaudella.

Strategiakartan visuaalista ilmettä on alettu sovitun mukaisesti päivittää kaupunginvaltuuston hyväksyttyä sisällöllisesti neljä näkökulmaa ja strategiset päämäärät mittareineen. Prosessi on käynnissä, ja uudet strategiakartat otetaan käyttöön taiton valmistuttua.

IL

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, vt. kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto merkitsee edellä selostustekstissä esitetyn tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Saara Ojala, johtava asiantuntija, saara.ojala@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.10.2022 kokouksessaan strategiakartan neljä näkökulmaa, strategiset päämäärät sekä osan päämäärien mittareista lähtö- ja tavoitetasoineen. Valtuuston asettamien uusien mittariaihioiden osalta päätettiin, että viranhaltijat valmistelevat ehdotukset täsmennetyiksi mittareiksi ja niiden tavoitetasoiksi, jonka jälkeen ne tuodaan päätöksentekoon talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Tämän lisäksi erillisenä kokonaisuutena kaupunginvaltuusto päätti palauttaa valmisteltavaksi seuraavat väestönkasvuun liittyvät mittarit:

  • Väestönkasvu, ka % vuodessa
  • Verotulojen kasvu
  • Valmistuvat asunnot, lkm/vuodessa
  • Yksityisten työpaikkojen määrän kasvu
  • Taseen kertynyt ylijäämä, e/asukas ja
  • Lainamäärä euroa/asukas.

Kasvun mittareiden osalta päätettiin, että mittarit yhteensovitetaan ja tuodaan päätöksentekoon talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Strategisten päämäärien mittaristot ovat luonteeltaan tuloksellisuusmittaristoja eivät niinkään yksittäisiä toimintaympäristön ilmiömittareita. Mittareiden tavoitetasot on asetettu sekä vuodelle 2026 että 2030. Pitkälle asetetut tavoitetasot osoittavat mihin pyrimme ja samalla palvelevat kaupungin muuta suunnittelua. Keskipitkän aikavälin tavoitetasot antavat selkänojaa sitovien tavoitteiden asettamisessa ja mahdollistavat väliarvioinnin toteuttamisen.

Kasvun mittareiden kokonaisuutta on valmisteltu palvelualueiden ja konsernipalvelujen yhteistyössä ja kokonaisuutta on esitelty päätöksentekijöille kaupunginvaltuuston syysseminaarissa 28.10.2022. Puheenjohtajien jaosto käsitteli kokonaisuutta 15.11.2022 kokouksessa (§ 24) ja merkitsi esitetyn tiedoksi.

Väestönkasvuun liittyvä mittaristokokonaisuus on valmisteltu keskiarvoisesti 1,8 prosentin vuosittaisen väestönkasvun pohjalle strategiakaudella. Valittu väestön kasvutavoite vastaa käynnissä olevia kaavahankkeita ja voimassa olevan yleiskaavan mahdollistavaa väestön kasvuvauhtia, joka yleiskaavakaudella 2040 on keskiarvoisesti 1,4 %. Vuosittaiset vaihtelut väestösuunnitteessa tekevät mahdottomaksi sen, että väestönkasvu toteutuisi vuosittain tasaisesti. Yleiskaavan suunnittelukausi ajoittuu vuoteen 2040 asti, mutta väestönkasvun tavoitteet on asetettu vuosille 2026 ja 2030 siten, mitä yleiskaavan mahdollistama väestönkasvu keskimääräisesti olisi strategiakaudella.

Toinen väestön kasvutavoitteen merkittävä reunaehto on kuntatalouden kestävyys ja kaupungin riippuvuus maanmyyntituloista erityisesti tulevina lähivuosina. Esitetyt mittareiden tavoitetasot ovat linjassa taloussuunnitelmaesityksen kanssa ja jos tavoitetasoja muutetaan taloussuunnitelma tulee yhteensovittaa muutosten mukaisesti. Kolmas esitettyä kasvutavoitetta puoltava tekijä on, että kaupungin palveluverkon on nykyisten suunnitelmien valossa arvioitu kestävän 1,8 prosentin keskimääräisen vuosikasvun.

Verotulojen kasvumittarin osalta esitetään vuosittaisen vähimmäiskasvutavoitteen asettamista, jota raportoidaan suhteellisena vuosikasvuna huomioiden hyvinvointialueuudistuksen vaikutukset veroprosentteihin. Painotetun keskiarvon laskemisessa tulisi eliminoida vuosien 2020-2026 yhdeksän veroperustemuutosta vertailukelpoisten lukujen aikaansaamiseksi. Verojen kertymäviiveestä johtuen kutakin veroperustemuutosta kohden oikaistavaa tulee kolmelta vuodelta, mikä ei käytännössä ole täsmällisesti toteutettavissa.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, vt. kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

1.      hyväksyy liitteen mukaisesti väestön kasvutavoitteen strategiakaudelle sekä siihen liittyvät viisi muuta mittaria lähtö- ja tavoitetasoineen.

2.      hyväksyy uusista mittariaihioista valmistellut strategisten päämäärien mittarit lähtö- ja tavoitetasoineen.

 

Käsittely

Kaupunkikehitysjohtaja Harri Palviainen ja maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen selostivat asiaa. 

Puheenjohtaja tiedusteli, voiko kaupunginhallitus yksimielisesti jättää asian pöydälle. Tämä sopi kaupunginhallitukselle. 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.