Valmistelija
Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, merja.soosalu@jarvenpaa.fi
Perustelut
Järvenpään kaupunki on päättänyt yhdistää talousjohtajan virkaan hallintojohtajan viran tehtävät kokouksessaan 15.12.2014 § 40. Järvenpään kaupungin talous- ja hallintojohtaja valittiin Akaan kaupunginjohtajaksi maaliskuussa 2019. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 25.3.2019 § 11 kaupunginhallituksen esityksestä, että hallintosääntöä muutetaan siten, että talous- ja hallintojohtajan virka erotetaan talousjohtajan ja hallintojohtajan viroiksi ja tämän aiheuttamat muutokset on muotoiltu muutettavaan hallintosääntöön. Virka on täytetty määräaikaisin virantoimituksen järjestelyin ajalle 1.4.2019-30.3.2020.
Talousjohtajan virka on johtavassa asemassa olevan viranhaltijan virka, jota koskee Kvtes:n työaikaluvun § 21 määräykset. Valinnasta päättää hallintosäännön 2.luku 14 § mukaan kaupunginhallitus henkilöstöasiainjaoston valmistelusta. Samaan määräykseen perustuen Talousjohtajan viran kelpoisuudesta ja palvelussuhteen ehdoista päättää henkilöstöasiainjaosto rekrytoinnin käynnistyessä.
Talousjohtajan viran kelpoisuusehdot ja muut edellytykset viranhoitamiseksei menestyksellisesti esitetään osaamisprofiilissa ja hakuilmoituksessa, jotka ovat liitteenä.
Talousjohtajan viran täyttö käynnistetään tässä henkilöstöasiainjaoston 5.11.2019 kokouksessa, jos kaupunginhallitus päättää kokouksessaan 4.11.2019 henkilöstöasiainjaoston 29.10.2019 § 83 tekemän esityksen mukaisesti talous- ja hallintojohtajan viran lakkauttamisen ja talousjohtajan viran perustamisesta. Henkilöstöasiainjaosto päättää kokouksessaan myös viran täytön alustavan aikataulu.
Ehdotus
Esittelijä
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Henkilöstöasiainjaosto päättää
1. julistaa talousjohtajan viran haettavaksi 7.11.2019 alkaen, jos kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.11.2019 päättänyt lakkauttaa talous- ja hallintojohtajan viran ja perustaa talousjohtajan viran
2. hyväksyä alustavan viran täytön aikataulun
3. hyväksyä talousjohtajan viran hakuilmoituksen
4. hyväksyä talousjohtajan osaamisprofiilin
5. että talousjohtajan viran kokonaispalkan kustannusvaikutukset ovat n. 90 000 euroa vuodessa
6. että päätös astuu voimaan heti.
Päätös
Henkilöstöasiainjaosto päättää
1. julistaa talousjohtajan viran haettavaksi 7.11.2019 alkaen.
2. hyväksyä alustavan viran täytön aikataulun
3. hyväksyä talousjohtajan viran hakuilmoituksen
4. hyväksyä talousjohtajan osaamisprofiilin
5. että talousjohtajan viran kokonaispalkan kustannusvaikutukset ovat n. 90 000 euroa vuodessa
6. että päätös astuu voimaan heti.