Valmistelija
Mika Lindgren, vt. henkilöstöjohtaja, mika.lindgren@jarvenpaa.fi
Perustelut
Järvenpään kaupungin varhaiskasvatusjohtajan virkaa hoidetaan tällä hetkellä määräaikaisesti vt. varhaiskasvatusjohtaja järjestelyllä.
Hallintosäännön 6 luvun 49 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viran, johon kaupunginhallitus valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kaupunginhallituksen henkilöstöasiainjaosto. Varhaiskasvatusjohtaja toimii kaupungin organisaatiossa palvelualueen asiakkuusjohtajana ja palvelualueiden asiakkuusjohtajat valitsee kaupunginhallitus. Näin ollen varhaiskasvatusjohtajan viran rekrytointi käynnistyy henkilöstöasiainjaoston päätöksellä.
Varhaiskasvatusjohtajan viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuvaa ylempi korkeakoulututkinto sekä varhaiskasvatuksen tuntemus ja riittävä johtamiskokemus. Lisäksi edellytetään aiempaa näyttöä varhaiskasvatuksen toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä.
Hakijoista valitaan hakupapereiden perusteella jatkoon pääsevät joille lähetetään ennakkotehtävä. Tehtävien vastausten perusteella valitaan haastatteluun kutsuttavat.
Varhaiskasvatusjohtajan viran alustava rekrytointi-aikataulu, hakukuulutus ja osaamisprofiili ovat liitteenä. Hakukuulutus julkaistaan vasta hakuprosessin alkaessa.
ML
Ehdotus
Esittelijä
Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, vt. kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Henkilöstöasiainjaosto päättää
- että varhaiskasvatusjohtajan virka julistetaan julkisesti haettavaksi ajalle 15.9.2022 - 6.10.2022 klo 15.00.
- että varhaiskasvatusjohtajan viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä varhaiskasvatuksen tuntemus ja riittävä johtamiskokemus. Lisäksi edellytetään aiempaa näyttöä varhaiskasvatuksen toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä.
- hyväksyä liitteenä olevat viran hakukuulutuksen, osaamisprofiilin sekä alustavan rekrytointi-aikataulun.
Käsittely:
Opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtaja Merja Narvo-Akkola selosti asiaa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.