§ 4 Laaja-alaisen erityisopettajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2024-148

Päätöspäivämäärä

14.3.2024

Päätöksen tekijä

Kinnarin koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin kokemus sekä arvostettiin positiivisen pedagogiikan taitoja ja hyviä yhteistyötaitoja.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virkaan on KM erityisopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi alakoulun erityisopetuksen työkokemuksensa, laajan erityisopetuksen koulutuksensa ja positiivisen pedagogiikan osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virka on ollut haettavana 1.1.-1.2.2024. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla, Opettaja-lehdessä ja TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry-työnhakupalveluissa. Laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuusehtona on ollut  ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa 13  hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista kahdeksan täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin seitsemän hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja apulaisrehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140)

Päätös

Päätän valita KM erityisopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virkaan 1.8.2024 alkaen.

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Päivi Oinasmäki, rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut