§ 1 Luokanopettajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2024-146

Päätöspäivämäärä

11.3.2024

Päätöksen tekijä

Kinnarin koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Hakijalta toivottiin positiivisia pedagogiikan taitoja ja hyvän huomaamista työympäristössä sekä kehittävää työotetta. Toivottiin kokemusta yhteisöopettajuudesta ja joustavista opetusryhmistä sekä menetelmistä. 

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan on TM luokanopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on osaamista positiivisesta pedagogiikasta ja hyvän huomaamisesta. Koulun yhteisöllisyyden ja muun yhteisen kehittämisen tavoitteet ovat hänellä vahvat. Joustavat ja muuntuvat opetusryhmät ovat hänelle tuttuja sekä tilojen käytön suunnnittelu. (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin luokanopettajan virka on ollut haettavana 1.1.- 1.2.2024. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla, Opettaja-lehdessä ja TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry-työnhakupalveluissa. Luokanopettajan kelpoisuusehtona on ollut peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa 18 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista.Hakijoista 15 täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kahdeksan hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja apulaisrehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Päätös

Päätän valita TM luokanopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan 1.8.2024 alkaen. Varalle valitaan luokanopettajat FM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140), TM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Päivi Oinasmäki, rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut