§ 2 Alhotie-Kytötie risteys, katusuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2024-234

Päätöspäivämäärä

12.3.2024

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen toimintasääntöön, jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista, niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Katusuunnitelmaehdotuksen sisältö

Suunnittelukohde sijaitsee Järvenpään 6. ja 19. kaupunginosissa, Pöytäalho ja Terhola.

Katusuunnitelmaehdotus koskee Alhotien ja Kytötien risteysaluetta. Suunnittelun lähtökohtana on ollut liikenneturvallisuuden parantaminen risteysalueella erityisesti jalankulun ja pyöräilyn näkökulmasta.

Katusuunnitelmaehdotus on voimassa olevan asemakaavan mukainen. Ajantasa-asemakaavakartta on päätöksen liitteenä.

Katusuunnitelmaehdotuksessa Alhotielle on esitetty toteutettavaksi uusi suojatiesaareke sekä nykyistä parannetaan. Suojatiesaarekkeiden myötä Alhotien ajorataa on esitetty hieman levennettäväksi. Suojatiesaarekkeiden leveydeksi on esitetty 2,5 metriä.

Alhotien itäpuolelle on esitetty maaliviivalla eroteltu jalankulku- ja pyöräilyväylä, jossa jalankulun leveys on 2,0 metriä ja pyöräilyväylän 2,5 metriä. Eroteltu jalankulku- ja pyöräilyväylä liittyy pohjoisessa Kytötiehen.

Alhotien itäpuolelle on esitetty ylijatkettu suojatie Kytötien risteykseen. Yhdistetetty jalankulun- ja pyöräilynväylä on esitetty 3,5 metriä leveänä. Alhotien itäpuolella Kytötiellä yhdistetyt jalankulku- ja pyöräilyväylät on esitetty kadun pohjoispuolella 3,5 metriä leveänä ja eteläpuolella 3,0 metriä leveänä. Ajoradan ja yhdistetyn jalankulku- ja pyöräilyväylän välille on esitetty molemmin puolin katua 1,5 metriä leveät erotuskaistat.

Ajoradan sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien päällysteeksi on esitetty asfalttia. Reunakivet on esitetty pääosin harmaana luonnonkivenä. Betonista reunakiveä on esitetty suunnittelualueen pohjoisosiin, jossa sitä on nykyiselläänkin. Suojatiesaarekkeiden ylityksiin on esitetty kolmen noppakiven raitaa. Suojatiesaarekkeiden sekä erotuskaistojen materiaaliksi on esitetty harmaata betonikiveystä. 

Reunaviheralueet on esitetty nurmipintaisina lukuunottamatta Alhopuistoon rajautuvaa osuutta, jonne on esitetty niittyheinäseos.

Suunnitelmaehdotuksen tasaus noudattaa nykyistä pinnantasausta lukuunottamatta Kytötien ylijatkettua suojatietä. Kuivatuksen varmistamiseksi kyseiseen kohtaan on esitetty uusia hulevesikaivoja.

Katusuunnitelmaehdotuksessa alueen valaistusta on esitetty lisättävän.

Katusuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Alhotie-Kytötie risteysalueen katusuunnitelmaehdotus piir.nro 6025-320-1,2 on ollut julkisesti nähtävillä 9.-22.2.2024 välisenä aikana.

Katusuunnitelmaehdotuksesta on jätetty 1 muistutus nähtävilläoloaikana.

Muistutuksessa 1 esitetään, että Alhopuiston pyöräliikenteen ja jalankulun erottelusta ei saataisi hyötyä, ellei myös Alhotien ylityksessä huomioida liikennemuotojen erottelua.
Muistutuksessa sanotaan, etteivät luiskatut tai viisteelliset reunakivet kuuluisi pyöräliikenteen reiteille.
Muistutuksen jättäjä esittää eri vaihtoehtoja ratkaisuiksi pyöräilijän ylitykseen Alhotien kohdalla ja esittää, että nähtäville asetettu suunnitelma ei tukisi selkeästi väistämisvelvollisuuksia ja tienkäyttäjien asemaa.
Muistutuksessa esitetään, että liittymäalueella Alhotien ajokaistojen leveys olisi sopivampi 3,5 metriä leveänä.
Muistutuksessa esitetään huoli lätäköiden ja jäätiköiden syntymisestä pohjoisemman suojatien yhteyteen.

Vastine: Kohteeseen on esitetty viisteellinen tasoon upotettu reunatuki, joka on soveltuva kaikille liikennemuodoille.
Esitetty ratkaisu on tavanomainen ja selkeästi merkitty kaikille käyttäjille.
Ajokaistan leveys saarekkeen kohdalla on tarpeen olla 4,0 metriä risteysalueen toimivuuden kannalta.
Risteysalueen kuivatus on esitetty pintakallistuksin nykyisiin sekä uusiin hulevesikaivoihin. Kuivatuksen toimivuus varmistetaan rakentamisen yhteydessä ja lisätään tarvittaessa hulevesikaivoja. Kuivatuksen periaatteet on esitetty suunnitelmassa.

Katusuunnitelmaehdotus ja siinä esitetyt ratkaisut ovat tieliikennelain sekä asemakaavan mukaiset. Muistutus ei aiheuta päivitystarvetta suunnitelmaan.

Taloudelliset vaikutukset

Alhotie-Kytötie risteyksen kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat noin 120 000 euroa (alv. 0 %).

Kohteen rakentaminen on ajoitettu kaupungin investointiohjelmassa vuodelle 2024.

Päätös

Päätän hyväksyä Alhotie-Kytötie risteyksen katusuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6025-320-1,2 sekä siihen liittyvän liikenteenohjaussuunnitelman piir.nro 6025-340-1.

Maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka