Vaalitoimikunta, kokous 18.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Presidentinvaali 2024, kotiäänestysten täydentäminen

JARDno-2023-1482

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vaalilain (714/1998) 46.3 §:n mukaan äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa, sen mukaisesti kuin vaalilain 55 §:ssä säädetään, äänestää ennakolta kotonaan Suomessa siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Kotiäänestykseen oikeutetun on kirjallisesti tai puhelimitse ilmoitettava halukkuudestaan äänestää ennakolta kotonaan viimeistään 12. päivänä ennen vaalipäivää ennen kello 16 kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle.

Vaalilain 17.2 §:n mukaan vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Keskusvaalilautakunta on päätöksellään 23.11.2023 § 46 määrännyt vaalitoimikuntaan nimetyt henkilöt vuoden 2024 presidentinvaalin kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi.

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja puolestaan määrää sen, kuka kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi määrätyistä henkilöistä toimittaa kunkin yksittäisen kotiäänestyksen. Kotiäänestykset on aiemmissa vaaleissa suoritettu vaalitoimikunnan jäsenistä muodostetuin parein. Vastaavasti ehdotetaan toimittavan myös vuoden 2024 presidentinvaalissa. 

Mikäli vuoden 2024 presidentinvaali jatkuu toiselle kierrokselle, vaalitoimikunta järjestää tiistaina 30.1.2024 klo 16 alkaen Järvenpää-talossa hallintosäännön 112 §:n mukaisen jatkokokouksen, jossa päätetään kotiäänestysten suorittamisesta toisen kierroksen osalta.

Ehdotus

Vaalitoimikunta päättää

  1. todeta vaalilain 55 §:ssä asetettuun määräaikaan mennessä kotiäänestykseen ilmoittautuneet henkilöt.
  2. todeta ne mahdolliset ilmoitukset, jotka ovat saapuneet vasta vaalilain 55 §:ssä asetetun määräajan päättymisen jälkeen ja joita ei voida ottaa huomioon.
  3. että kotiäänestykset suoritetaan pareittain.
  4. sopia kotiäänestykset suorittavat parit.
  5. soittaa kotiäänestykseen ilmoittautuneille.
  6. sopia ilmoittautuneiden kanssa kotiäänestysten ajankohdista vähintään kahden tunnin tarkkuudella.
  7. järjestää, mikäli vuoden 2024 presidentinvaali jatkuu toiselle kierrokselle, tiistaina 30.1.2024 klo 16 alkaen Järvenpää-talossa hallintosäännön 112 §:n mukaisen jatkokokouksen, jossa päätetään kotiäänestysten suorittamisesta toisen kierroksen osalta. Jatkokokoukseen ei anneta erillistä kutsua. Kokouksesta poissa olleille lähetetään sähköinen viesti jatkokokouksen ajasta ja paikasta. 

Päätös

Vaalitoimikunta päätti

  1. todeta, että vaalilain 55 §:ssä asetettuun määräaikaan ti 16.1.2024 klo 16.00 mennessä kotiäänestyksen ilmoittautumislomakkeita oli vastaanotettu 124 kappaletta. Lisäksi todettiin, että kolme äänestäjää oli jättänyt kotiäänestysilmoittautumisen kahdesti, joten kotiäänestykseen ilmoittautuneita henkilöitä oli yhteensä 121. 
  2. todeta, että tiedossa ei ole ilmoituksia, jotka ovat saapuneet vasta vaalilain 55 §:ssä asetetun määräajan päättymisen jälkeen ja joita ei voida ottaa huomioon.
  3. että kotiäänestykset suoritetaan pareittain.
  4. sopia kotiäänestykset suorittavat parit
    1. Emmi Mäkinen ja Lassi Markkanen
    2. Mikko Taavitsainen ja Tatiana Nazander
    3. Pentti Suhonen ja Sampo Nurmi
    4. Risto Salovaara ja Helena Toivanen
  5. soittaa kotiäänestykseen ilmoittautuneille.
  6. sopia ilmoittautuneiden kanssa kotiäänestysten ajankohdista vähintään kahden tunnin tarkkuudella.
  7. järjestää, mikäli vuoden 2024 presidentinvaali jatkuu toiselle kierrokselle, tiistaina 30.1.2024 klo 16 alkaen Järvenpää-talossa hallintosäännön 112 §:n mukaisen jatkokokouksen, jossa päätetään kotiäänestysten suorittamisesta toisen kierroksen osalta. Jatkokokoukseen ei anneta erillistä kutsua. Kokouksesta poissa olleille lähetetään sähköinen viesti jatkokokouksen ajasta ja paikasta. 

Valmistelija

  • Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vaalitoimikunta on päätöksellään 16.1.2024 § 3 päättänyt kotiäänestysten suorittamisesta presidentinvaalissa 2024.

Kokouksen jälkeen on ilmennyt, että kolme kotiäänestyksen ilmoittautumislomaketta on vastaanotettu sähköpostitse Järvenpään kaupungin toimesta vaalilain 55 §:ssä määritellyssä määräajassa, mutta sähköpostiviesti on joutunut roskapostikansioon eivätkä lomakkeet sen vuoksi ole tulleet vaalitoimikunnasta riippumattomasta syystä huomioiduksi vaalitoimikunnan kokouksessa 16.1.2024.

Ehdotus

Vaalitoimikunta päättää

  1. todeta, että vaalitoimikunnan päätöksessä 16.1.2024 § 3 todettujen ilmoittautumisten lisäksi määräaikaan ti 16.1.2024 klo 16.00 mennessä on saapunut kolme kotiäänestyksen ilmoittautumislomaketta, joten kotiäänestykseen ilmoittautuneiden henkilöiden lukumäärä on yhteensä 124.
  2. soittaa kotiäänestykseen ilmoittautuneille puuttuvilta osin.
  3. sopia ilmoittautuneiden kanssa kotiäänestysten ajankohdista vähintään kahden tunnin tarkkuudella.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.