Nuorisovaltuusto, kokous 20.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 80 Nuorisovaltuuston osallistuminen Politiikkaviikkoon ja Nuorten vaaleihin 2024

JARDno-2023-1985

Valmistelija

  • Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin demokratiakasvatustapahtuma Nuorten vaalit sekä Politiikkaviikko järjestetään 8.–12.1.2024, jotta Nuorten vaalien tulokset ehditään julkistaa ennen presidentinvaalien ennakkoäänestyksen alkua. Politiikkaviikon materiaalit jäävät ilmoittautuneiden käyttöön myös virallisen Politiikkaviikon jälkeen. 

Nuorten vaalit on kaikille alle 18-vuotiaille nuorille suunnattu vaalitapahtuma, jossa nuoret tutustuvat vaaleihin ja harjoittelevat äänestämistä. Nuorten vaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissakin vaaleissa ja nuoret toimivat itse vaalitoimitsijoina. Nuorten vaalit voidaan järjestää muun muassa peruskoulujen ala- ja yläkouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, muissa oppilaitoksissa, nuorten työpajoilla ja nuorisotoiminnassa. Nuorten vaalit on mahdollista toteuttaa 8.–12.1.2024 välillä järjestäjälle itselleen sopivana ajankohtana.

Politiikkaviikko on nuorille suunnattu valtakunnallinen yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikko, jonka materiaalien ja tilaisuuksien avulla voi käsitellä politiikkaa muun muassa opetuksessa, nuorisotyössä, työpajoilla ja harrastustoiminnassa. Politiikkaviikolla tutustutaan politiikkaan ja opetellaan yhteiskunnallisen osallistumisen taitoja nuorten aktiivista toimijuutta vahvistaen.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Ville Sikström, ville.sikstrom@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto päättää

  1. Osallistua Nuorten vaaliin ja politiikkaviikkoon.
  2. Nimetä keskuudestaan työryhmän asian valmistelemiseksi

Päätös

Nuorisovaltuusto päättää osallistua nuorten vaaleihin ja politiikkaviikkoon yhteistyössä nuorisopalvelujen kanssa. Työryhmään nimetään Ainokerttu Leppänen, Aino Kauniskangas, Mimmi Haverinen, Chukwuemeka Akaniro, Hanna Ubina, Sanni Veijalainen ja Ville Sikström. Työryhmän puheenjohtajaksi nimetään nuorisovaltuuston ohjaaja, vastaava nuorisotyöntekijä Noora Salo.