§ 30 Perttiläntie välillä Ristinummentie-Santunpolku, katusuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2023-1744

Päätöspäivämäärä

21.12.2023

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen toimintasääntöön, ​jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista,​ niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelma ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Katusuunnitelmaehdotuksen sisältö

Suunnittelukohde sijaitsee Järvenpään 21. kaupunginosassa, Ristinummi. Katusuunnitelmaehdotus on voimassa olevan asemakaavan mukainen. Ajantasa-​asemakaavakartta on päätöksen liitteenä.

Perttiläntie on nykyinen kokoojakatu, jonka katu esitetään peruskorjattavaksi ja vesihuolto saneerattavaksi Santunpolulle saakka. Perttiläntien katualueen leveys on 18,0 metriä.

Perttiläntien ylittävä Santunpolun suojatie esitetään parannettavaksi. Santunpolun keskilinjaa esitetään siirrettävän Perttiläntien ylityksen kohdalla noin 5,0 metriä itään päin.

Perttiläntien liittymistä Ristinummentielle esitetään parannettavan T-liittymäksi ja väistämisvelvolliseksi Ristinummentiehen nähden.

Perttiläntien linjausta esitetään levennettäväksi noin 1,0 metrin verran nykyisestään ja sivusiirrettävän 1,0 - 1,5 metriä pohjoiseen päin Santunpolulta lähtien Ristinummentielle päin.

Ajorata esitetään 6,0 metriä leveänä ja kaksipuolisesti sivukaltevana.

Ajoradan pohjoispuolelle olevan nykyinen yhdistetty jalankulku- ja pyörätie esitetään siirrettäväksi pohjoiseen päin noin 1,0 metrin verran ja levennettäväksi nykyisestään. Yhdistetty jalankulku- ja pyörätie esitetään 3,5 metrin levyiseksi. Raittiyhteys esitetään erotettavaksi ajoradasta 3,5 metriä leveällä välikaistalla.

Ajoradan ja jalankulku- ja pyöräilyväylän pintamateriaaliksi esitetään asfalttia, välikaista ja reuna-alueet esitetään niittynä.

Katusuunnitelman mukainen kadun tasaus noudattelee pääosin kadun nykyistä pinnan tasausta.

Katujen pintakuivatus esitetään johdettavaksi pintakallistuksin välialueelle ja reuna-alueille toteutettaviin ojiin ja painanteisiin, joista hulevedet ohjataan hulevesikaivojen kautta rakennettavaan hulevesiviemäriin.

Katu on esitetty valaistuna.

Katusuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo​​

Perttiläntien (väli Ristinummentie-Santunpolku) katusuunnitelmaehdotus piir.nro 6012-220-8, -16 on ollut julkisesti nähtävillä 13. - 26.10.2023 välisenä aikana.

Katusuunnitelmaehdotuksesta on jätetty yksi (1) muistutus nähtävilläoloaikana.

Muistutuksessa 1 sanotaan, että Ristinummentien ja Perttiläntien risteyksessä Perttiläntien yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä näyttäytyy samoin kuin Ristinummentien jalkakäytävä. Muistutuksessa todetaan, että liikennejärjestelyissä tulee näkyä, että yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä on pyöräliikenteen väylä. Muistutuksessa esitetään, että pyörätien ja jalkakäytävän erottelun tulisi jatkua risteyksessä siten, että Perttiläntien yhdistetty pyörätie näyttäytyy pyörätienä eikä jalkakäytävänä. Muistutuksessa viitataan myös liikenteenohjaussuunnitelmaan, jossa kärkikolmio on esitetty vain ajoradalle, jolloin pyöräteiden risteys jää tasa-arvoiseksi.

Muistutuksessa esitetään, että Perttiläntien risteys olisi järkevää toteuttaa korotettuna, jolloin pyörätiellä ja jalkakäytävälle ei syntyisi tasoeroja.

Muilta osin muistutus ei koske Perttiläntien katusuunnitelmaehdotusta.

Vastine: Perttiläntien risteyksen yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä merkitään liikennemerkillä, jolloin se selkeästi näyttäytyy pyörätienä. Liikenteenohjaussuunnitelmaa on päivitetty lisäämällä kärkikolmio pyöräilijöille. Väistämisvelvollisuus koskee päivitetyssä suunnitelmaehdotuksessa myös pyöräilijöitä.

Pyörätien jatke sijoitetaan suojatien reunaan ja pyöräilijän puolelle ei tule reunakiveä, joten suunnitelmaehdotuksessa esitetyt risteysjärjestelyt ovat pyöräilijän kannalta ongelmattomia. Perttiläntien risteystä ei esitetä korotettuna, koska kyseessä on kokoojakatu.

Lisäksi katusuunnitelmaehdotusta on päivitetty loiventamalla jalankulku- ja pyöräilyväylän kaarretta Ristinummentien risteyksessä ja merkitty puita poistettavaksi näkemäalueelta sekä jalankulun- ja pyöräilyväylän toteuttamisen vaatimalta alueelta.

Katusuunnitelmaehdotus piir.nro 6012-220-8A ja 6012-220-16A on päätöksen liitteenä.

Taloudelliset vaikutukset

Perttiläntien välillä Ristinummentie-Santunpolku kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat noin 380 000 euroa (alv. 0 %), joista kadun rakentamiskustannukset ovat noin 180 000 € (alv. 0 %) ja vesihuollon (sis.hulevesi) noin 200 000 € (alv. 0 %).

Kohteen rakentaminen on ajoitettu kaupungin investointiohjelmassa vuodelle 2024.

Päätös

Päätän hyväksyä Perttiläntie välillä Ristinummentie-Santunpolku katusunnitelmaehdotuksen piir.nro 6012-220-8A ja 6012-220-16A sekä siihen liittyvän liikenteenohjaussuunnitelman piir.nro 6012-340-4.

Maankäyttö ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka