§ 16 Toimitilajohtajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2023-1661

Päätöspäivämäärä

28.11.2023

Päätöksen tekijä

Talousjohtaja

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä kiinteistöjohtamisen kokemus. Eduksi katsottiin käytännön kokemus rakennusalan, kiinteistöalan tai toimitilapuolen tehtävistä ja näkemys kiinteistöjohtamisesta sekä tilojen tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen käytön hallinnoinnista ja johtamisesta. Monipuolinen isännöinnin, rakennuttamisen, ylläpitotoiminnan, kiinteistöliiketoiminnan ja toimitilahallinnon kokemus katsottiin myös hakijan eduksi. Hakijalta toivottiin myös innovatiivista ja vuorovaikutteista johtamisotetta.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin toimitilajohtajan virkaan on DI, valtiotieteen maisteri, insinööri (AMK) (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot piilotettu) on monipuolista työkokemusta ja osaamista kiinteistöjohtamisen alalta ja toimitilajohtamisen tehtävistä julkisella sektorilla. Hän myös vakuutti haastattelijat vuorovaikutteisella keskustelutavallaan. (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

Kuvaus

Järvenpään kaupungin toimitilajohtajan virka on ollut haettavana 14.9.-5.10.2023 sekä 30.10.-13.11.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla, Kuntarekry-, Duunitori- ja Oikotie-työnhakuportaaleissa sekä TE-palveluiden sivuilla. Toimitilajohtajan viran kelpoisuusehtona on ollut soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä kiinteistöjohtamisen kokemus. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki yhteensä 65 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista 47 täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Virkaa haki 14.9.-5.10. välillä 32 henkilöä. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan kokonaisarvion perusteella haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa. Haastattelijoina toimivat talousjohtaja ja tilapäällikkö. Koska toivottiin lisää soveltuvia hakijoita, virka päätettiin avata uudelleen hakuun 30.10.-13.11.2023 välille niin, että virkaa aiemmin hakeneiden hakemukset huomioitiin rekrytointiprosessin jatkossa. Jatketun hakuajan aikana virkaan tuli 33 hakemusta, joista kaksi henkilöä päätettiin haastatella. Haastattelijoina toimivat talousjohtaja ja rekrytoinnin erityisasiantuntija. Toisen haastattelukierroksen haastattelijoina toimivat talousjohtaja ja kaupunginjohtaja.

Päätös

Päätän valita DI, valtiotieteen maisteri, insinööri (AMK) (henkilötiedot poistettu) Järvenpään kaupungin toimitilajohtajan virkaan alkaen 1.1.2024 tai sopimuksen mukaan. 

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät KVTES mukaan ja ne tarkennetaan viranhoitomääräyksessä. 

Allekirjoitus

Talousjohtaja Kirsi Rinne

Organisaatiotieto

HR-palvelut